Tänään
15.9. Keskiviikko

15.9. Keskiviikko

Keskiviikko

Aamulla jätin OYSin polillle 12 soittopyynnön. Soittelivat takaisin nopeammin kuin osasin odottaakaan ja käskivät heti päivystyksellisenä paikalle.

Soitin, koska tiistaina hengästyneisyyteni oli muuttunut todella pahaksi. Kävin vessassa, jonka jälkeen huohotin ja huohotin. Makasin sohvalla ja tuntui, etten saa enää hengitettyä, kun hengästyttää niin pahasti. Koko loppupäivä oli samanlainen.

Ruokin kissat ja sovin Naapurin kanssa, että hän heittää minut OYSiin heti, kun olen saanut itseni lähtövalmiiksi.

Muutama minuutti yhdeksän jälkeen lähdimme. Olin OYSin polilla sohvalla 9:16. Minulla olisi viime viikolla varattu PET-TT 11:30 ja sitä ennen lääkärin pitäisi vielä varmistaa, että PET-TT voidaan ottaa.

Polilla oli kova vilske. Käytävällä oli sohvien täydeltä ihmisiä. Hoitajat kävivät kysymässä tarvitsenko tyynyn, mutta sanoin pärjääväni. Kun olen paikoillani, ei ole mitään hätää. Ongelmana on liikkuminen.

Jossain vaiheessa hoitaja kävi mittaamassa kuumeen ja happisaturaation. Kuumemittari sanoi 37,3 ja happisaturaatio oli 97.

Osa käytävällä odottaneista

Jatkoivat matkaansa lääkärien huoneisiin. Uutta porukkaa tuli sisälle, kun edelliset lähtivät.

Viimeisenä porukkana tuli nainen pyörätuolissa, hänen miehensä ja oletettavasti heidän keski-ikäinen tyttärensä. He tuusasivat aikansa ennen kuin rauhoittuvat käytävälle odottelemaan.

Puolen tunnin odottelun jälkeen alkoi valitus. Heidän aikansa oli juuri. Miksei kukaan kutsu lääkärin luokse. Tämän paikan toiminta pitäisi audotoida, jotta näkisi, miten homma toimii. Kaksi tuntia ollaan istuttu autossa, sen jälkeen ei voi odottaa enää hetkeäkään. Vali-vali-vali.

Samalla sokeakin pystyi näkemään perssilmällään, että hoitajilla ja lääkäreillä oli valtava kiire. Hoitajat ja lääkärit juoksentelivat huoneesta toiseen.

Mutta näillä ihmisillä oli kiire, he olivat etuoikeutettuja, olivathan he istuneet kaksi tuntia autossa.

Minulla alkoi savu nousta korvista.

Lopulta mies kysyi, milloin minun aikani olisi. Sanoin, että olin tullut tänne päivystyksenä. Että annetut ajat ovat suuntaa-antavia, koska lääkärit hoitavat niin varatut ajat kuin päivystyksellisetkin ihmiset. Kuten minut. Kerroin, että potilaat otetaan kiireellisyyden mukaan. Kerroin, että kuten näkyy, tänään on todella kiireinen päivä. Kyllä heidän aikansa tulee heti, kun heidän aikansa tulee. Kehuin, että aina olen hyvää hoitoa saanut, vaikka ajat monesti venyvätkin.

Kello lähestyi uhkaavasti puolta kahtatoista

11:20 hoitajat kärräsivät minua varten käytävän loppuun vuoteen, jolle käskivät minut makaamaan.

Hetken päästä lääkäri tuli kurkkaamaan minua nopeasti, mutta jatkoi yhtä nopeasti matkaansa, kun EKGn ottaja tuli paikalle. Minusta otettiin EKG ja verikokeita. Lääkäri tuli kuuntelemaan keuhkot. Hoitajat selvittivät, että PET odottaisi minua kello 13 saakka.

Lopulta minut kärrättiin pyörätuolilla PET-kuvaukseen kello 12:30.

PET-kuvauksessa ensin hoitaja haastattelee. Varmistaa, etten ole syönyt tai juonut mitään muuta kuin vettä viimeiseen kuuteen tuntiin. Etten ole raskana, ettei ole diabetestä ja niin edelleen. Sitten hän laittaa kanyylin käsivarteen. Lopulta hän ohjaa lepohuoneeseen ja näyttää, missä on vessa. Kertoo aikataulut.

Hoitaja työnsi minut lepotilaan ja kertoi, että 13:45 minulle tullaan laittamaan radioaktiivinen aine kanyylistä verenkiertoon. Sen jälkeen minun pitäisi käydä vessassa 14:30 ja hoitaja tulisi hakemaan minut kuvaukseen 14:45. Lepohuoneessa ollessani minun tulisi maata täysin paikallaan kuvakseen saakka. Mitään en saa tehdä, en edes puhua. Kirjaa saa kuunnella, mutta puhelinta ei saa räplätä. Eli voin laittaa kirjan soimaan, jonka jälkeen pitää olla paikallaan.

Lepohuoneessa oli neljä sänkyä, kolme ihmistä. Minä sain kauemman nurkkapaikan. Vastapäätä oli niin pitkä mies, että hänen jalkansa tulivat sängyn päädystä läpi. Hän tuijotti minua suuren osan siitä ajasta, jonka vietti lepohuoneessa. Itse kuuntelin Mielensäpahoittajan Hiihtokirjaa silmät kiinni. Mutta aina kun silmäni avasin, mies tuijotti.

Lopulta kuitenkin olin huoneessa yksin.

14:30 onnistuin laahaamaan itseni vessaan. Matka ei ollut pitkä, mutta siinä kesti pitkään. Laitoin takaisin sängylle makaamaan ja jäin odottamaan noutajaa. Hoitaja tuli hakemaan minut kuvaukseen 14:45.

Minut kuvattiin. Kuvauksessa kesti 330 hengitystä. Enemmän kuin aiemmin, mutta se johtui ehkä siitä, että olin niin hengästynyt.

Kuvauksen jälkeen

Minut kärrättiin pyörätuolilla osastolle 11.

Sain siellä ikkunapaikan kahden hengen huoneesta. Makoilin siellä hetken, kunnes paikalle tuli erikoistuva lääkäri kardio-osastolta mobiilin sydänultraäänilaitteen kanssa. Hän haastatteli oireeni ja kertoi, että oireet kuulostavat siltä, että keuhkoveritulppa on pahentunut. Oireet eivät kuulosta sydänperäiseltä. Sitten hän yritti saada sydämestäni ultraäänikuvaa, mutta laite ei toiminut. Hän lähti hakemaan uutta.

Puolen tunnin päästä hän tuli uudelleen. Alkoi kuvaamaan sydäntäni. Kohtuullisen nopeasti hän kertoi, että sydämen oikeassa kammiossa on noin nelisenttinen ylimääräinen möntti. Se olisi ehkä verihyytymä, ehkä syöpäkasvua. Minulle oltiin varattu embolia-TT, jonka perusteella tiedettäisiin paremmin. Mahdollisesti voitaisiin ottaa sydämen ultra myös ruokatorven kautta.

Minua hoitava erikoislääkäri tuli juttusilleni. Hän oli jäänyt odottamaan sydämeni tilanteesta tietoja vielä virka-ajan jälkeen. Hän alkoi puhua minulle elvytyssuunnitelmista ja kuolemaan varautumisesta. Hän moneen otteeseen varmisti, onhan mieheni tietoinen tilanteesta. Puhui siitä, jos mieheni haluaisi olla jossain lähellä. Siltä varalta, että kuolen. Lääkri puhui siitä, että kardiologit saattavat kieltää minulta syöpähoidot. Hän ei itsekään vielä ollut varma siitä, mitä sydämmestä oli löytynyt, mutta hän oli selvästi todella huolissaan.

Järkyttyneenä jäin odottamaan TT-kuvausta. Lopulta minulle tultiin sanomaan, että minut otetaankin ICCUun ja menen sieltä kautta jatkotutkimuksiin. Joten hoitajat keräsivät kamani sänkyyni ja lähtivät rullaamaan minua kohti tehostettua sydänvalvontaa.

Siellä sain itselleni oman hoitajan. Vieressä oli mööpeleitä enemmän kuin televisiossa. Minut laitettiin monitorien letkuihin kiinni. Kaikki minusta kerätty data näkyi monitorilla. Hoitaja kertoi, että sdämessä oleva möhkäle estää mitraaliläpän toimintaa. Sen takia hapeton veri jää huilaamaan oikeaan kammioon eestaas, eikä pääse eteenpäin keuhkoihin, jossa se hapettuisi ja jatkaisi vasemman kammion kautta kohti muuta vartaloa tullakseen jälleen takaisin oikeaan kammioon. Koska veri ei kulje oikein, se ei hapetu ja sydän joutuu tekemään enemmän töitä. Koska minä en saa hapettua verta, minä huohotan ja puuskutan pelkästä olemassaolostani.

Pasi tuli käymään

Kun olin päässyt ICCUn, soitin Pasille ja kerroin hänelle, mihin hän voisi tuoda osastoreppuni. Hetkeä myöhemmin hän olikin reppuni kanssa sänkyni vierellä istumassa. Hän istui siinä siihen saakka, kunnes hänen piti lähtä antamaan kissoille iltalääkkeet.

Myöhemmin kardiologi tuli paikalle. Hän kertoi, ettei TT-kuvausta olisi tänään enää ollenkaan. Radiologi oli katsonut kaksi viikkoa sitten otetut kuvat ja näin jälkikäteen näki, että sydämmessä näkyy jotain heikkoa, joka saattaisi olla tuo samainen klöntti. Eli todennäköisesti klöntti on ollut sydämessä jo vähintään pari viikkoa. Radiologi oli todennut, että minusta pitäisi ottaa kuva sellaisella TT-laitteella, jolla saavat sydämmestä paremman kuvan. Siihen laitteeseen ei tänään enää mahdu potilaita.

Aamulla minulla olisi ensin TT, sitten sydämen ultra ruokatorven kautta. Näillä saataisiin varmistettua, onko löydös hyytymä vai syöpää. Kysyin, mitä näille löydäksille voidaan tehdä. Kadiologi kertoi, että hyytymä poistettaisiin manuaalisesti ja kirurgi poistaisi sydämmestä syöpälöydökset. En tajunnut kysyä, mitä tarkoittaa ”manuaalisesti”.

Minulla iski päälle valtava raivo

Olin raivoissani työnantajalleni.

Minulla saattoi olla lähtö edessä ja he olivat vieneet minulta minun viimeisen vuoteni. He olivat tehneet siitä helvettiä.

Purin raivoni Linkariin ja kopioin tekstin sitten tänne blogiini.

Kirjoittaessani sydämeni alkoi muljahdella. Se reagoi todella vahvasti raivooni. Monitorit rekisteröivät muljahdukset.

http://nnebr.com/vitun-paskakyrvat-kehtaavatkin/

Yökierrolla

Ooleva kardiologi sitten kertoi, että jos tulppia ei saada liotettua, ainoat keino ja avosydänleikkaus. Kirurgi oli jo tietoinen tilanteestani ja odotti minua leikkauspöydälle siltä varalta, että tulppa lähtisi liikkeelle ja menisi keuhkoihini.

Kysyin, onko tässä vaaraa siitä, ettei minulle voitaisi jatkaa syöpähoitoja. Kardiologi sanoi, ettei hän ainakaan tämnhetkisten löydösten perusteella niitä minulta kieltäisi. Hän sanoi, että en minä ole mihinkään kuolemassa.

Minut oli määrätty vuodelepoon. Saisin istua, mutten saisi käydä jalkeilla. En saisi käydä vessassa. Minun tulisi tehdä tarpeeni alusastiaan tai kuljetettavaan vessaan, joka nostettaisiin sängyn viereen. Huoneessa oli kaksi muuta potilasta. Välissä oli pelkät verhot. En ollut valmis tekemään tarpeitani pottaan kaikkien muiden kuullen. Kysyin kardiologilta, saisinko mennä pyörätuolilla vessaan. Hän sanoi, että voisi sen luvan minulle antaa.

Kun kardiologi jatkoi matkaa

Minä soitin hoitajan paikalle. Kerroin, että olin saanut luvan mennä vessaan pyörätuolilla ja vessahätä alkoi olla jo kova. Minulta oltiin tulossa ottamaan jälleen uusi verinäyte, joten sovimme, että koska kello oli jo 23:04 ja labrakierto alkoi 23:00 odottisimme verinäytteen oton ja lähtisimme sen jälkeen vessareissulle. Muutamaa minuuttia myöhemmin verinäyte saatiin otettua ja minä nousin varovasti pyörätuoliin.

Sain käytyä vessassa ja nousin sen verran ylös, että pesin käteni. Istahdin pyörätuoliin takaisin ja huhuilin hoitajan paikalle. Hoitaja lähti kärräämään minua takaisin kohti ICCUn vuodetta.

Olimme ehkä hieman yli puolivälissä käytävää, kun ajattelin, että nyt tuli hassu olo. Seuraavaksi havahduin siihen, kun olin takaisin sängylläni ja hoitaja paineli rintaani. Olin tuupertunut pyörätuoliin kesken matkan. En ollut noussut ylös, kun olimme tulleet takaisin sängylle, enkä ollut vastannut, vaikka hoitajat huutelivat nimeäni.

Näin tajuttomuuteni aikana jotain unta. Muistan siitä enää hyvän olon, mustan ja jonkun mustapukuisen miehen. Tämä ei ollut mikään kuolemankokemus, jossa Jumala tai Jeesus minua huhuilivat musta puku päällään. Se oli vain uni, joka tuli, kun päässäni ei ollut tarpeeksi happea.

Olen pyörtyillyt ennenkin ja olen nähnyt niinäkin kertoina unia. Yksikään ei ole jäänyt mieleeni, mutta unen laajuus on aina tuntunut paljon suuremmalta kuin tajuttomuuden kesto. Kuin Insomniassa, minusta tuntuu, että ehdin hetken tajuttomuuden aikana elää puoli elämää.

Hoitajat eivät tienneet, mitä sydämmeni oli tehnyt tajuttomuuteni aikana. Olin sänkyyn nostaessa ollut sininen, enkä ollut reagoinut mihinkään, joten he aloittivat elvytyksen ensin ja laittoivat monitorit kiinni vasta sitten. Heräsin ennen kuin kaikki johdot oltiin saatu minuun takaisin kiinni.

5

5 thoughts on “15.9. Keskiviikko

    • I read that with google translate.
      That is so much you have to battle with. So sorry about this.
      And this work thing…. argghhh why are people so stupid, I mean… what the hell?!?!
      I hope you feel better soon

    • Voi Netta mitä kaikkea olet jo joutunut ja joudutkaan käymään läpi 🙁

      Toivottavasti tämä päivä olisi todellakin edellistä parempi.

    • Huh! Kyllä nyt koetellaan. Onneksi ollaan Suomessa, missä hoito yleensä on sieltä parhaasta päästä. Eiköhän myös nyt! Eikä kyllä ole houkuttelevan kuuloisia nuo yhteishuoneet tuossa olotilassa :(. Hyvää lepoa, hoitoa ja parempaa oloa!

      • Kiitos Henrik. Pääsin onneksi torstaina osastolle omaan huoneeseen, jossa olen edelleen. Vaikka vielä kaukana kodista, niin ainakin saan nyt olla rauhassa omassa yksityisyydessä. Normaaliin osastolla olemiseen verrattuna suurta luksusta.

Comments are closed.