Tänään
22.9. Keskiviikko

22.9. Keskiviikko

Nukuin yöni huonosti. Menin puoliltaöin nukkumaan, mutten saanut unta. Nukahdin vasta joskus ennen kolmea. Heräsin kuuden aikaan. Selkää särki. Olin ollut paikallani yhdessä asennossa ja lihaksia jumitti. Yiritn löytää toista asentoa, mutten löytänyt. Torkuin puoli kahdeksaan asti. Sitten nostin sängynpäätyä hieman ja otin uuden päivän vastaan.

En enää muista, mitä tein siihen saakka, kunnes Pasi tuli hieman kymmenen jälkeen paikalle. Odottelimme, että lääkärit tulisivat vielä juttelemaan. Kun he vihdoin tulivat, keskustelimme hoidon päämäärästä. Minä sanoin, että minä haluan sellaista hoitoa, että tähdätään siihen, että vielä voidaan jotain tehdä. Nyt parantelen sydäntäni tovin, mutta sitten kun se ollaan saatu paranneltua, aloitetaan vielä sytostaatit. Anestesialääkäri sanoi, että minä en tästä tokene, sydämmeni ei tästä tokene. Kyse on oireenmukaisesta hoidosta siksi, koska mitään muuta ei voida enää hoitaa. Tällä pyritään saamaan minulle mahdollisimman monta hyvää päivää.

Gynekologi sanoi, että toipuminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Lääkärit puhuivat siitä, ettei minua voida elvyttää, koska elvyttämisen jälkeen potilas vaatii todella pitkää tehohoitojaksoa, eikä potilas välttämättä tokene elvytyksestä takaisin. Aiemmin täysin terve ihminen saattaa olla halvaantunut. Minun tapauksessani ei kannata pidentää kärsimystä. Sydänpysähdys olisi armelias tapa lähtä.

Loppuun gynekologi kuitenkin sanoi, että jos olen elossa vielä kuukauden päästä, sydän voidaan ultrata uudelleen ja katsoa tilannetta.

Eli anestesialääkäri oli heittänyt kirveen kaivoon. kaatanut kaivoon betonia ja laittanut kaivon kannen kiinni. Gynekologi katseli, että ei sitä kirvestä tuolta kyllä saa, mutta mietitään.

Isä ja äitipuoli tulivat

Olin niin väsynyt, että makasin sängyssä silmät kiinni. He istuivat kovilla tuoleilla ja tekivät mitä ikinä. En nukkunut, mutta silmät kiinni oleminen helpotti oloa. Hoitaja kävi välillä kertomassa väliaikatietoja kotiutumisesta.

Hän toi happirikastimen ja opetti sen käytössä. Kertoi tehneensä lähetteen apulaitelainaamoon.

Sisko oli laittanut eilen tai toissapäivänä viestiä, jossa pahoitteli ja kertoi olevansa mukana ja auttavansa kaikin keinoin. Laitoin hänelle viestiä ja kysyin, osaisiko hänen miehensä auttaa edunvalvontasopimuksen tekemisessä. Jos kävisikin niin, että minulta menee älli, mutta olen hengissä. Pasi pystyy siten hoitamaan kaikki asiat. Sisko lupasi auttaa ja laittoi hihat heilumaan välittömästi.

Minulla alkoi nenä vuotaa verta. Se vuosi solkenaan nieluun ja nenästä ulos. Tihkuttelu jatkui pitkälle iltaan.

Isä ja äitipuoli lähtivät kolmelta etsimään apulaitelainaamoa. He hakisivat minulle pyörätuolin. Loput apulaitteet voitaisiin katsoa huomenna hoitoringin kanssa. He olivat aamupäivästä käyneet myös hakemassa rakennustarpeet televisiotason korottamista varten, sekä ovikellon, jota voisin käyttää Pasin kanssa hälytyskellona. He lupasivat käydä hakemassa pyörätuolin, sekä apteekista tarvitsemani lääkkeet.

He olivat reissussa, kun hoitaja tuli näyttämään minulle lääkelistan. Katsoimme yhdessä, mitä tarvitsisin. Laitoin listan Watsapilla isälleni ja hän vastasivat, että olivat jo apteekissa jonottamassa.

Odotellessa

Huomasin minulle tulleen FBssä yksityisviesti: ”Olenko loukannut sinua jotenkin?”

En ole viestejä pahemmin lukenut ja vielä vähemmän vastannut, mutta tämä viesti oli pakko lukea. Pasin Oulussa asuva sisko oli käynyt kyseiselle henkilölle aukomassa päätään. Kieltänyt häntä kommentoimasta postauksiani.

Hän oli aiemmin viestitellyt minulle siitä, kuinka huolissaan hän on ja kuinka hän itkee. Vastasin mielestäni asiallisesti, että en voi nyt muiden huolta ja tunteita ottaa kannettavakseni, meillä on niitä ihan tarpeeksi omasta takaa.

Ilmeisesti hän oli ymmärtänyt asian niin, että hänellä on nyt oikeus määritellä kuka saa kommentoida minun sosiaaliseen mediaan mitäkin.

Tämä on meidän elämämme. Meidän asiamme. Kenelläkään ei ole mitään asiaa tulla määrittelemään minun sosiaalisen median sisältöä tai haukkumaan ihmisiä, jotka haluavat tsempata minua. Aivan käsittämätöntä.

Pasi soitti siskolleen vihaisena. Hänen pitäisi jättää minun some rauhaan ja jättää koko minun tilanteeni somessa rauhaan. Hänellä ei ole mitään asiaa mennä puuttumaan minun someeni mitenkään tai puhua minun tilanteestani omassa somessaan mitenkään. Tämä on meidän elämämme, meidän murheemme.

Aivan järkyttävää, miten joku tekee meidän elämämme kamalimmasta asiasta oman elämänsä tragedian ja draaman. En ymmärrä, mikä tarkoitus siinä voi olla muu kuin saada itselle huomiota. Nyt juuri kun kaikkien pitäisi tukea meitä, antaa meille voimia, hän asettaa meidät tällaiseen tilanteeseen. Kuinka itsekäs voi ihminen olla.

Hänellä on oikeus tunteisiinsa, mutta hän voi purkaa ne ihan missä tahansa, kunhan ei sotke meidän elämäämme tai rasita meitä omilla tuunekuohuillaan. Eikä missään tapauksessa ala määrittelemään sitä, kuka, mikä, missä, milloin, miten, miksi tai mitään muutakaan kuuluu minun tai Pasin elämään. Hänen tehtävänsä ei ole toimia meidän elämämme poliisina. Hänellä ei ole mitään hajua siitä, mitä me käymme läpi, mitkä ovat meidän suunnitelmamme, mitä me haluamme. Miten hän voi alkaa kelleen sanomaan, miten kukakin saa olla meihin yhteydessä? Hänellä ei ole mitään asiaa.

Hän vielä soitti Pasille, mutta Pasi ei saanut koko puhelusta mitään selvää. Hän löy luurin korvaan, kun hoitaja tuli huoneeseen.

Odottelimme taas

Ja päivällisen jälkeen hoitaja tuli kertomaan, että taksi olisi kohta pihassa. Pasi auttoi minua pukemaan päälleni.

Isä ja äitipuoli olivat juuri lähteneet hakemaan päivällistä. Paaritaksi tuli huoneeseen ja hyppäsin kyytiin. Minut kärrättiin taksiin ja Pasi jutteli jotain taksikuskin kanssa. Sitten ajeltiin kohti kotia.

Pasi oli ilmeisesti ajanut taksin perässä kotiin. Hän oli pihalla auttamassa, kun olimme perillä. Myös isä ja äitipuoli olivat pihalla ja heiltä löytyi pyörätuoli, jolla minut saatiin kärrättyä kotiin saakka. Pyörätuolissa istuminen otti koville. Tuntui siltä, ettei keuhkot halua laajentua tarpeeksi. Aivan kuin rintalasta ei vaan liikkuisi tarpeeksi laajasti enää. Jaksoin kuitenkin sänkyyn saakka.

Heti kun pyörätuoli oli sängyn vieressä, nousin ylös ja pötkähdin sänkyyn.

AHMYGOOOOOOOOOOD, että oli pehemiä sänky!

AIVAN IHANA SÄNKY!

OMA SÄNKY!

Pasi ja vanhempani vielä katselivat kamppeita asuntoon sisälle. Minä yritin huudella kissoja halimaan. Lopulta sain Topin syliin. Hän ei oikein arvostanut, kun väkisin rutistin ja halin, etenkään, kun olisi ollut kamala kiire syömään. Ruoka-aika oli tullut ja mennyt jo.

Onneksi vanhemmat olivat tulleet Ouluun. Heistä oli valtava apu asioiden järjestämisessä. Pasi ei olisi ehtinyt hoitaa kaikkea yksin.

Kun kaikki kamppeet olivat kotona, alkoi kotiutuminen. Isä ja äitipuoli lähtivät etsimään ruokaa, me aloimme järjestellä minulle asuintilaa olohuoneeseen.

Tai no.

Siis Pasi alkoi järjestellä. Minä makasin.

Kävimme myös kokeilemassa vessaamista. Hengittäminen oli vaikeaa seisaaltaan ollessa. Pasi laittoi minulle jakkaran lavuaarin eteen. Istuin ja pesin käteni. Sitten alkoi tuntua liian heikolta. Laitoin varovasti lattialle makaamaan. Itkuhan siinä tuli. Aivan valtava raivo siitä, mitä ne paskanaamat ovat minulle tehneet. Kuinka he ovat minut tappaneet. Millaista minun loppuelämäni tulee olemaan Pasille ja minulle. Haukoin hetken henkeäni, itkin lohduttomasti ja sain itseni sitten kuriin. Pasi nosti minut ylös lattialta ja varovasti menimme takaisin olohuoneeseen ja kiipesin sängylle etsimään itselleni yöpöytää sängyn viereen.

Minä etsiskelin yöpöytää

Sillä aikaa, kun Pasi kokosi tasoa tvn alle. Pasi yritti saada koko homman ähellettyä itse valmiiksi, mutta totesi, että johtoja irrottamatta ei tule onnistumaan. Soitin Naapurin miehineen paikalle. Varoitin, että minulla on meikit pitkin poskia, kun pääsi vähän isku, mutta jos ehtisivät käydä vähän avittamassa, olisi kiva.

Hehän tulivat ihan tuosta noin vaan. Pasi ja Miesnaapuri nosti, Naapuri työnsi tason tvn alle.

Siitä tuli oikein hyvä. Ensin oli vähän ongelmia nähdä jalkojen, kissojen ja peittojen takaa, mutta siirron jälkeen näkyi telkkari oikein hyvin. Paremmin kuin osasin odottaakaan.

2

2 thoughts on “22.9. Keskiviikko

    • Ihana, kun pääsit kotiin miehesi ja kissojen luokse❤ Ja omaan sänkyyn, omien juttujen äärelle.

      • On kyllä aivan todella ihana olla kotona. Huolettaa kyllä, miten Pasi jaksaa ja tulee jaksamaan, mutta tämä on tärkeää aikaa meille molemmille, kun ei tiedä, kuinka vähän aikaa on jäljellä.

Comments are closed.