Ajatuksia
En ole sairaana yhtään sen mielenkiintoisempi kuin terveenäkään

En ole sairaana yhtään sen mielenkiintoisempi kuin terveenäkään

Olen jutellut useamman syöpää sairastavan tai syövän sairastaneen henkilön kanssa omista kokemuksistamme.

Eräs asia, jonka olemme huomanneet on se, että jotkut jo elämästä kadonneet ihmiset kiinnostuvat kuulumisistamme, kun kuulevat syövästä.

Erään henkilön hyvä ystävä oli kadonnut kuvioista kuusi vuotta aiemmin. Kun ystävä oli kuullut tämän henkilön syövästä, hän yhtäkkiä halusikin pitää jälleen yhteyttä.

Siskoni pisti minuun välit poikki 7,5 vuotta sitten. Kun hän kuuli syövästä, hän oli kysynyt äidiltä, voisiko hän olla minuun yhteydessä. Minä sanoin, että turha sitä syövän takia on yhteyttä alkaa pitämään. Minä en ole sen mielenkiintoisempi nyt kuin olen ollut aiemminkaan. Jos minun olemassaolollani ei ole ollut mitään merkitystä silloin, kun olin terve, miksi sillä olisi merkitystä nytkään?

Olemme muiden sairairaiden kanssa pohtineet sitä, minkä takia ihmiset haluavat yhtäkkiä olla yhteydessä, vaikkei ihmisen olemassaolo ole kiinnostanut silloin, kun hän oli terve.

Minun on myönnettävä, että näin sairaana tukiverkolle on valtava tarve. Yksin ei meinaa pärjätä ja muiden apua tarvitsee paljon enemmän. Mutta samalla energiaa ja voimia on paljon vähemmän. Itse en ainakaan jaksa olla sosiaalinen. Minulla ei meinaa voimat riittää pitämään omiin läheisiin yhteyttä, saati sitten, että jaksaisin pitää yhteyttä ihmisiin, joille olen ollut ilmaa vuosikausia.

Samaa ovat sanoneet muut.

Mitä minä hyödyn

Sairaana sitä kaipaa elämäänsä sellaisia ihmisiä, joista on jokin apu tai hyöty. Niin pahalta kuin se kuulostaakin. Omat energiat ovat niin vähissä, että toisista ihmisistä pitää saada jotain. Vaikkei se olisi mitään konkreettista, mutta toisen ihmisen pitää vähintäänkin tuoda omaan elämään hyvää mieltä. Sairaana ei ole voimia ihmissuhteille, jotka ottavat. Sairaana tarvitsee sellaisia ihmissuhteita, jotka antavat. Toki ihmissuhteet ovat ottamista ja antamista, mutta itse ainakin tarvitsen sellaisia ihmissuhteita, joista saan enemmän kuin annan.

Minulla on todella huono omatunto siitä, mutta minulla ei yksinkertaisesti ole mitään annettavaa.

Kaikki ihmissuhteet tulee laskelmoitua tämän kaavan kautta. Mitä tämä ihmissuhde minulle antaa ja mitä se minusta ottaa. Kaikki kanssakäyminen tulee laskelmoitua sen kaavan kautta.
En lähde käymään jossain, jos minusta tuntuu, että se ottaa enemmän kuin antaa.
En vastaa puhelimeen, jos ajattelen puhelun ottavan enemmän kuin antavan.

En raportoi elämäni tapahtumista ihmisille, jotka eivät ole kuulumisiani kyselleet.

Mitä sinä hyödyt

En tiedä, miksi elämästä kadonneet ihmiset kiinnostuvat syöpäsairaasta, kun kuulevat hänen sairastuneen. En tiedä, mitä ihminen siitä saa.

En ole kuullut, että näistä ihmisistä olisi kenellekään tullut mikään tuki tai turva elämään. He ovat vain yksi ihminen lisää, jolle pitäisi raportoida omia kuulumisia. Jonka kanssa pitäisi jaksaa olla tekemisissä.

Mutta harava syöpäsairasta kiinnostaa kuunnella kuulumisiä ihmiseltä, joka ei ole hänen elämässään ollut mukana. Sairaana ei jaksa alkaa tutustumaan ihmisiin uudelleen.

Ehkäpä siskoni on ajatellut, että olen olemassa aina. Että joskus ehdimme korjaamaan välimme ja olemaan siskoja. Kun hän kuuli sairaudestani, hän ehkä tajusi, ettei aikaa välttämättä olekaan enää jäljellä.

En yhtään osaa sanoa, mitä toisen ihmisen päässä liikkuu, kun hän kuulee sairaudestani. En osaa yhtään samaistua. Minulla ei ole mitään hajua, mitä ajatuksia ja tunteita sairauteni herättää. Siten en osaa myöskään ymmärtää sitä, minkä takia minuun halutaan olla yhteydessä nyt, kun olen sairas. Eihän se muuta mitään. Jos olen ollut merkityksetön terveenä, olen merkityksetön sairaana. Näin minä sen näen.

Mutta ilmeisesti muut eivät sitä ajattele samalla tavalla.

Haluaisin tietää, mitä muut ajattelevat. Haluaisin tietää, mitä ajatuksia ja tunteita sairauteni muissa ihmisissä herättää.

En halua kantaa heidän tunteitaan, mutta haluaisin tietää, minkä takia syöpä on tehnyt minusta merkityksellisen.

6

6 thoughts on “En ole sairaana yhtään sen mielenkiintoisempi kuin terveenäkään

    • Läheisen ja myös vieraan sairastuminen herättää tajuamaan elämän ainutkertaisuuden. Olemme ihmisiä ja teemme virheitä, joskus kuljemme tukka putkella ajattelematta ja pysähtymättä. Sairaus pysäyttää. Pakottaa kohtaamaan omia arvoja ja punnitsemaan ajankäyttöä. Anteeksianto voi puhdistaa, molemmin puolin. Kun ihmiset sairastuvat ja joskus myös kuolevat, asiat joita ei sanottu tai riidat voivat alkaa painaa mieltä iäksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta joskus uudelle tilaisuudelle on tarve. Ei sairaus saa toista muuttumaan merkitykselliseksi, me olemme merkityksellisiä lopulta toisillemme aina.

      • Hienosti sanotti. 🙂

      • Näin minäkin sen näen, nimimerkki ”Me”. Ilmiönä se on kuitenkin jännä. Lähestyykö ihminen sairasta itsensä takia vai suhteen takaisin saamisen takia ennen kuin on liian myöhäistä. On varmaan molempia.

        Olen kuullut monen tuttavani kertovan saaneensa rauhan suhteessa omiin vanhempiinsa heidän viimeisinä aikoinaan, ja yleensä tarinasta paistaa kahden itsepäisen henkilön lähentyminen ja sovun tekeminen viimeisillä hetkillä. Näistä tarinoista tulee hyvä mieli.

        Yhtä hyvä mieli ei tullut entisen työkaverin toiminnasta hänen hyvästellessään sairauteensa kuolevaa miestään. Työkaveri oli koko pitkän avioliiton ajan pettänyt miestään aina tilaisuuden tullen. Miehensä kuoltua hän kertoi, kuinka oli tunnustanut kaiken miehelleen vähän ennen tämän kuolemaa. Varmaan työkaverin taakka keveni, mutta en ole niinkään varma, oliko kiva saada tällainen avautuminen omalta puolisolta vähän ennen kuolemaa.

        Ihmisiä motiiveineen löytyy varmaan molempiin. Ja vaikka motiivi olisi itsekäs, voi se johtaa hyvään. Ja varmaan myös toisin päin, jos ei yhteistä maaperää löydy. Haluaisin kuitenkin uskoa, että ihmiset tarkoittavat lähestymisellään hyvää, vaikka sitten vähän itsekkäämmistäkin lähtökohdista.

    • Oma sairastuminen heijastui eri ihmisiin eri tavoin. Sain kuunnella paljon sitä perinteistä ”taistele”-diibadaabaa, uskoin siihen alkuun itsekin. Ei syövän sairastaminen ole mitään UFC:tä tai Rocky-elokuvaa, jossa murjottu sankari viimeisessä näytöksessä saakin supervoimat joilla pieksää ”Ivan Dragon” ja tuulettaa nostattavan musiikin pauhatessa taustalla. Syövän sairastaminen on minusta kuin päättymätön ultrajuoksu jossain hemmetin Skotlannin nummella kaatosateessa ja säkkipimeässä, nälkäinen susilauma perässä. Jalat painaa tonnin mutta pakko on mennä.

      Jännä havainto tuosta miten muut ihmiset suhtautuvat. En ole uskonnollinen ihminen. Naapureista ainoat jotka tiedustelivat voimia, toivat tuoreita sämpylöitä ja auttoivat kämpän siivouksessa (vaimo valvoi kolmannen lapsen kanssa ja oli ihan loppu) olivat uskovaisia ihmisiä. Pisti oikeasti miettimään että kaikenmaailman televangelistojen ja hihhuleiden lisäksi on näemmä ihmisiä, jotka elävät Ison Kirjan opetusten mukaan tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Arvostan.

    • Olet voimakas ja rohkea nainen. Moni saadessaan tuollaisen tuomion, luovuttaa. Sinä taistelet etkä anna periksi. Äläkä luovuta. Sinussa on sitä kuuluisaa Suomalaista sisua!! Olen vasta nyt löytänyt blogisi ja aivan helvetin vaikeeta ees kuvitella miten noin voi edes käydä.
      Ole ja olet vahva!! En itse edes usko mihinkään korkeampaan voimaan mutta toivon ja rukoilen koko sydämestäni saat aikaa vielä paljon. Olet ajatuksissani ja paljon voimia, nainen 🙏❤️❤️

Comments are closed.