Elämä on
Keuhkoveritulppa

Keuhkoveritulppa

Minulla todettiin tiistaina 31.8. molemmissa keuhkojen alalohkojen valtimohaaroissa keuhkoveritulpat.

Olin ollut todella väsynyt ja hengästynyt edellisen Keytruda-tiputuksen jälkeen ja ihmetellyt, miksen palaudu lainkaan. Viikonloppuna nousi kuume, joten maanantaina soitin OYSiin.

Tiistaina pääsin kokovartalon TT-kuvaan, jossa ei löytynyt mitään tulehduksellista selitystä kuumeelle.

”Molempien lohkojen segmenttitason keuhkovaltimohaaroissa emboliaan sopivat täyttödefektit.”

Keuhkoissa ei ollut enää edes Keytrudan aiheuttamaa keuhkotulehdusta.

Ilmeisesti keuhkoemboliat eivät olleet vakavat, koska lääkäri päästi minut kotiin. Hän kyllä olisi halunnut pitää minut sairaalassa yön yli, mutta minä en halunnut jäädä sairaalaan yön yli. Koska olin hyväkuntoinen ja itsepäisesti kotiin lähdössä, lääkäri kirjoitti minulle Innohep (verenohennuslääke) reseptin ja antoi luvan mennä kotiin lepäilemään.

En tiedä, oliko tulpat isossa vai pienessä suonessa. Oletan, että pienessä, koska isossa suonessa ne olisivat varmaankin olleet vaarallisemmat.

Google osasi kertoa, että keuhkoveritulpan yleisoireisiin kuuluu kuume, väsymys ja heikotus. Joten en tiedä, johtuiko tällä kertaa kuume keuhkoveritulpasta.

Laskimotukoksen oireet

Lääkäri sanoi, että elimistö liuottaa ajan kanssa veritulpat pois, mutten tajunnut kysyä, kuinka kauan siinä yleensä kestää. Eli en tiedä, kuinka kauan oireilen veritulpista. Vai poistaako verenohennuslääke ehkä noita oireita. Verenohennuslääke ei poista tulppia, vaan se estää uusia tulppia muodostumasta.

Keuhkoveritulpan aiheuttaja

Syöpä itsessään altistaa veritulpille. Sen lisäksi syön lääkkeitä, jotka altistavat niille. Ja Google osasi kertoa, että jos lähisukulainen on sairastanut veritulpan, minulla on 2-3 kertainen todennäköisyys saada veritulppa itsekin. Koska lähisukulaisilla on tulppia ollut, minulla on siis monesta eri syystä suuret riskit saada veritulppia myös jatkossa.

Verenohennuslääkkeitä olisi myös syötävässä muodossa, mutta ne ovat kuulemma niin uusia, ettei niihin vielä syöpäpotilaiden kanssa luoteta. Tutkimustuloksia ja käyttödataa ei ole vielä tarpeeksi. Joten Pasi saa joka ilta pistää minua piikillä seuraavat ties kuinka monta kuukautta. Tällä nykyisellä annostuksella mennnään puoli vuotta, sen jälkeen annostusta pienennetään. En tiedä, kuinka kauan pienempää annosta annetaan.



Aiempi kipu olkapäässä

Google osasi kertoa myös sen, että jos veritulppa on yläraajasta lähtöisin, kipu tuntuu todennäköisesti olkapäässä. Keuhkoveritulpan oireista sanottiin, että kipu tuntuu rinnassa etenkin sisäänhengittäessä.

Suoneen kertynyt veritulppa on paikallaan aikansa. Kun se lähtee liikkeelle, se kiertää sydämen kautta ja ankkuroi itsensä keuhkojen verisuoniin. Tässä kestää muutama sekunti.

Minulla oli kuukausi takaperin valtavan kova kipu olkapäässä muutaman viikon ajan. Kipu tuntui pahimmillaan aina sisään hengittäessä. Kipua jatkui ja jatkui. Eräänä sunnuntaina menin nukkumaan todella kovissa kivuissa. Maanantaina heräsin ilman mitään kipua. Reilua viikkoa myöhemmin minulla oli neljäs pembrolitsumabitiputus.

En tiedä, onko tuo olkapääkipu ollut se veritulppa. Onko minulla ollut keuhkoveritulppa jo kuukauden. Ainakin omasta mielestä se kuulostaisi selkeältä kuviolta. Kipu tuntui siinä kohtaa, jossa hermot ja suonet kulkevat solisluun alta. Olin ajatellut kivun olevan hermoperäistä, mutta ehkäpä se onkin ollut veritulppa suonessa. Tulppa on sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähtenyt liikkeelle, joten kipukin lähti yhtäkkiä.

Epätietoisuus

En ehtinyt asiasta lääkärin kanssa keskustella niin paljon kuin olisin halunnut. Enkä lääkärin paikalla ollessa tajunnut näitä asioita, jotka nyt jälkeenpäin tajusin. Kirjoitin itselleni ylös listan kysymyksiä, jotka voisin kysyä lääkäriltä, kun seuraavan kerran sellaisen kanssa juttelen. Mutten ole varma, milloin pääsen lääkärin luokse. Ja sitten kun pääsen, aihe tuskin on enää ajankohtainen, joten lääkärin kanssa tulee puhuttua muista asioista.

Tällaista tämä elämä nykyään on. Asioita tapahtuu ja todella paljon joutuu elämään epätietoisuudessa. Kysymykset keksii vasta jälkeenpäin, joten niihin ei koskaan välttämättä saa vastausta.

Epätietoisuudessa pitää oppia elämään.

Pakko luottaa siihen, että hoito on parasta mahdollista.


0