Työelämä
Kiusaajani ja minä

Kiusaajani ja minä

Ennen mun diagnoosia, mulla oli kamala neofobia. Pelkäsin kaikkea uutta. Kun kuulin, että pitää mennä johonkin uuteen asiakkuuteen, ressasin ja pelkäsin siihen saakka, että menin paikalle. Sitten pelko helpotti, paikka ei ollut enää uusi, kun pääsin tutustumaan siihen.

Henkilökohtaisessa elämässä selvisin sillä, että valmistauduin. Selvitin uudesta asiasta kaiken mahdollisen etukäteen, jotta mulla olisi siitä jokin mielikuva, kun menen paikalle.

Kun sain syöpädiagnoosin, mun neofobia katosi jäljettömiin. Mulla napsahti päälle todella vahva selviytymismoodi, taistelumoodi. Tässä on ongelma ja tämä ratkaistaan, tästä selviydytään.

Mulla on erittäin suuri todennäköisyys kuolla, mutta mä en kuole. Mä selviydyn.

Yritin vasta saada ajatuksiani kasaan, kun kerroin mun syövästä työkavereille. Halusin tehdä sen heti, jotta kaikki tietävät, miksi olen poissa. Tiesin, että poissaoloja tulee olemaan paljon, en halunnut jättää muita epätietoisuuteen.

En vielä tiennyt, mitä ajattelen koko asiasta. En oikein muista koko tilaisuutta, jossa siitä kerroin.

En muista, miten muut reagoivat.

Mutta muistan sen, miten Kiusaaja reagoi.

Kiusaaja halusi mut sairauslomalle.

Olin juuri ollut kaksi viikkoa poissa, mutta Kiusaaja halusi, että jään pysyvästi pois.

Minä en halunnut sitä, olin asian jo ajatellut valmiiksi. Olin siitä keskustellut lääkäreiden kanssa. Se oli jo sovittu.

Saan olla töissä, jos haluan olla töissä. Mutta Kiusaaja oli eri mieltä.

Olin silloin niin sekaisin, että en osannut tehdä asialle mitään. En jaksanut tehdä asialle mitään. Ymmärsin, että olen työnantajalle taloudellinen taakka, olen haitta, olen riskitekijä. Ymmärsin, että työnantaja haluaa päästä minusta eroon. En ajatellut sitä, mihin minulla on oikeus, ajattelin ja ymmärsin asiaa työnantajan näkökulmasta.

Hyväksyin sen, miten minua kohdeltiin, koska ymmärsin olevani taakka. Koin valtavaa syyllisyyttä siitä, millaista kuormaa aiheuta työyhteisölle, työkavereille. Millainen haitta olen työnantajalle.

Halusin minimoida tuon haitan, minimoida tuon taakan.

Ymmärsin, että kaikki ei mene nyt ihan oikein. Olin työsuojelun kanssa hyvinkin tiiviisti yhteydessä. Kerroin, mitä tapahtuu, miten minua kohdellaan. Miltä minusta tuntuu. En osannut, enkä jaksanut tehdä asialle mitään. Ajattelin, että tilanne muuttuu paremmaksi. Että tilanne rauhoittuu, kun oma elämäni rauhoittuu.

Kun en suostunut jäämään sairauslomalle, Kiusaaja halusi, että kerron esikunnalle ja palvelupäälliköille, ettei hän ole pakottanut minua töihin.

Työsuojelu sanoi: ”EI. Et kerro! Sun sairaus, sun asia.”

Minä halusin olla mahdollisimman helppo. Tunsin jo valmiiksi syyllisyyttä kaikesta siitä taakasta, jonka tulen aiheuttamaan. Halusin joustaa, teen kuten Kiusaaja haluaa, jotten ole yhtään vaikeampi, kun olen jo.

En halunnut vielä puhua mun syövästä. En itse vielä tiennyt, mitä siitä ajattelen tai mitä se tulee mulle merkitsemään. Mulla oli asian käsittely vielä täysin kesken. En ollut puhunut siitä edes perheeni kanssa, äitini kanssa. Silti mun piti puhua siitä ventovieraille ihmisille. En mä tunne esikuntaa tai palvelupäälliköitä. Ei heitä kiinnosta mun olemassaolo. En mä ole heidän kanssaan missään sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Nämä ovat mulle vieraita ihmisiä, jotka rehellisesti sanoen koen pelottavina. En ollut heidän suunnaltaan koskaan kokenut pehmeitä tunteita, pehmeitä reaktioita. Mun mielikuva näistä ihmisistä on kova ja joustamaton, jopa ymmärtämätön.

Ja nyt mun pitää näille ihmisille kertoa asiasta, josta en ole vielä keskustellut äitini kanssa. Isäni kanssa.

Olen keskustellut tästä vasta mieheni ja ystäväni kanssa, miten mä puhun tästä näille vieraille ihmisille?

Otin siihen saman selvityimisasenteen kuin syöpään itseensä. En tiedä, mitä haluan tästä kertoa, mutta kerron ne pääasiat. Kerron, että Kiusaaja ei pakottanut mua töihin, että halusin itse olla töissä. Että mulla on tulossa läjä sädehoitoa, jotka lyhentävät mun työpäiviä, mutta joista huolimatta yritän jatkaa töissä.

Kuten aina, minä selviydyin. Mulle annettiin eteen paska nakki, josta en tiennyt, mitä sille teen, mutta suoriuduin. Suoritin.

En ollut äitini kanssa asiasta vielä puhunut, mutta miellytin Kiusaajan tahtoa, yritin helpottaa Kiusaajan elämää.

Vaikka minulla oli luokituksen 3cII syöpä.

Vaikka minulla oli 20 % todennäköisyys olla hengissä vuonna 2025.

Minun paikkani

Kun Ystävä oli muutamaa kuukautta aiemmin kertonut, että hänen äidiltään löytyi syöpä, Kiusaajan ensimmäinen reaktio oli huolehtia Ystävästa. Ystävä piti pari omailmoitteista sairauslomapäivää ja hänelle lähetettiin kukkia ja kahvia.

Kun Ystävä kertoi äitinsä kuolleen, sama toistui.

Kun kerroin omasta syövästäni, Kiusaajan reaktio oli käskeä minut sairauslomalle. Mulle ei jäänyt mitään tunnetta siitä, että Kiusaaja olisi ollut minusta huolissaan. Musta tuntui siltä, että Kiusaaja on itsestään huolissaan. Mietti, mikä on hänelle itselleen helpointa.

En saanut kukkia, en saanut kahvia.

Minua ei edes kuunneltu.

En mitään odottanutkaan, mutta se kertoi kaiken siitä arvostuksesta, mikä Kiusaajalla minua kohtaan on.

Mielestäni kuitenkin oma vakava syöpä on pahempi uutinen, kuin äidin syöpä.

Olin jo tuolloin tietoinen siitä, mikä minun paikkani oli Kiusaajan mielessä. Kiusaaja oli minut sivuuttanut työtehtävistä ilman perusteita, antoi Ilkeän kiusata minua ja kielsi minua puolustamasta itseäni. Halusi minun tekevän omat työnsä, koska hän ei ymmärtänyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Ei silti antanut tehtävää minulle, ennen kuin vaadin sitä.

Toisaalta Kiusaaja oli unohtanut olemassaoloni, koska en ollut toimistolla. Toisaalta minusta tuntuu, että hänellä oli jotain minua vastaan. Luulen, ettei hän pidä tyylistäni olla suora ja avoin. Sanoa rehellisesti oma mielipiteeni tai näkökantani. En voi tietää, mitä Kiusaajan päässä liikkuu, mutta siltä minusta tuntuu, sellaisen kuvan olen saanut Kiusaajan käytöksen perusteella.

Kun minä olin saanut elämäni pahimmat uutiset, joita yritin sulatella, josta en osannut vielä puhua, josta en tiennyt, mitä ajatella tai tuntea, elämäni muuttui Kiusaajan miellyttämiseksi. Yhtäkkiä huomasin jatkuvasti joutuvani perustelemaan, miksi haluan olla töissä. Jouduin jatkuvasti anelemaan, että saisin olla töissä.

En tajunnut, että mulla olisi ollut oikeus olla töissä.

Työkykyneuvottelu

Kun jatkuva painostus sairauslomalle jäämisestä jatkui, ajattelin että painostus tulee konsernin suunnalta.

Sovimme pitävämme työkykyneuvottelun vasta sitten, kun mulla on hoidot alkaneet ja tiedän, mihin mun elämä sen myötä kääntyy. En yhtään tiennyt, mitä oli luvassa. Miten kestän kemosädehoidon.

Kun mut oli pakotettu puhumaan aiheesta töissä, kokeilin Linkkarissa kepillä jäätä. Kirjoitin jotain koronavarotoimista, jotain siitä, miten valmistaudun kohtaamaan kuoleman.

Ajattelin, että ehkä bittiavaruuteen kirjoittaminen helpottaa jotenkin tästä asiasta puhumista, helpottaa jotenkin sen käsittelyä. Läjä tuntemattomia ihmisiä ehkä lukee tämän, mikä on heidän reaktionsa? Miltä se minusta tuntuu, että kirjoitan tästä, että se on nyt kaikkien nähtävillä?

Työnantajan edustajalta tuli välittömästi pyyntö järjestää työkykyneuvottelu.

Kuten esikunta, palvelupäälliköt ja yritysjohto, myös Työnantajan edustaja on mulle ventovieras ihminen. Ihminen, jolta olin pyytänyt apua taisteluun työtapaturmavakuutusyhtiön kanssa. Jolta en vain saanut kieltäytymistä avunpyyntöön, vaan koin vähättelyä avuntarpeeseen. Hetki sitten Työnantajan edustaja oli tarjonnut mulle lonkkavammaan työpsykologin palveluja ja kieltäytynyt auttamasta keskustelussa työtapaturmavakuutusyhtiön kanssa. Jättänyt mut taistelemaan yksin LähiTapiolaa vastaan. Vähätellyt taistelun vakavuutta, vähätellyt vakuutusyhtiöiden asennetta loukkaantunutta osapuolta kohtaan.

En ollut vielä äitini kanssa keskustellut

Nyt mun pitäisi Työnantajan edustajalle puhua mun intiimeistä asioista?

En mä halunnut puhua siitä, että mulla on syöpä. En halunnut kertoa, mikä syöpä mulla on. En tiennyt, miten voin puhua mun sairaudesta ilman, että joudun puhumaan mun sukupuolielimistä. Pelkkä syövän nimi aiheutti välitöntä häpeää. Puhun nyt mun lisääntymiselimistä ja siitä, mitä niissä tapahtuu, mitä niille käy. Mitä niissä kasvaa. Oma mielikuvani oli se, että kaikki välittömästi kuvittelevat, ajattelevat, mun sukupuolielimiä, kun sanon syövän nimen. Ja nyt mun pitäisi pystyä puhumaan aiheesta Työnantajan edustajan kanssa, vaikka en ollut vielä äitini kanssa puhunut. Vaikka en tiennyt, miten tämä tulee vaikuttamaan. Vaikken tiennyt, mitä itse ajattelen.

Hädissäni pyysin Kiusaajalta, että ei vielä.

Keskustellaan kolmestaan.

Työnantajan edustaja oli – on – minulle vieras ihminen. En pysty tälle vieraalle ihmiselle puhumaan inTiimistä sairaudestani. Jos hän on työkykyneuvottelussa mukana, minä en pysty puhumaan. En tiedä, miten puhua tästä omille läheisilleni, joten miten pystyn tästä puhumaan täysin vieraalle ihmiselle? Mikä on hänen reaktionsa tähän sairauteen? Onko HR sairauslomalle painostamisen takana?

Jos Kiusaajan painostus jäädä sairauslomalle tulee konsernin suunnalta, en voi puhua konsernille sairaudestani mitään. En voi riskeerata sitä, että minut irtisanotaan.

Ja sitä mä odotin koko ajan: milloin mut irtisanotaan.

Jos mut halutaan näin pahasti sairauslomalle, irtisanominen odottaa ihan nurkan takana.

Eli kun minä valmistauduin elämäni suurimpaan taistoon, taistoon jossa kyse on elämästä ja kuolemasta. Taistoon, josta en välttämättä selviä hengissä, vaikka antaisin kaikkeni. Vaikka kaikki antaisivat kaikkensa. Taisto, joka saattaa olla jo hävitty, ennen kuin se on edes alkanut, mun piti pelätä irtisanotuksi tulemista.

Mun piti anella, että saan tehdä töitä.

Mun piti anella, että saisin jatkaa elämääni mahdollisimman normaalina.

Mutta eihän mun työ ollut enää normaalia. Mun normaalissa työssä mä en ollut joutunut anelemaan, että saan olla töissä. En ollut joutunut pelkäämään, että mut irtisanotaan.

Kiusaajan huoli

Jouduin olemaan kesäkuun alussa viikon sairaalassa kuumeen takia. Yrittivät epätoivoisesti löytää sille syytä. Eivät löytäneet. Päästivät kotia, kun kuume alkoi helpottaa.

Minulla oli kemosädehoidot alkaneet, mulla oli paska olo, mulla oli paska viikko takana.

Kun palasin kotiin ja palasin töihin, jouduin jälleen kohtaamaan Kiusaajan painostuksen. Kerroin Kiusaajalle, miten ymmärrän olevani yritykselle taloudellinen taakka, miten ymmärrän poissaoloni aiheuttavan muille kuormaa. Kuinka paljon tunnen syyllisyyttä siitä. Miten yritän tehdä kaikkeni, jotta minimoisin tämän kuorman. Niin yritykselle, kun työkavereille.

Kiusaaja oli sitä mieltä, että tosiaankin olen taloudellinen taakka, aiheutan poissaolollani kuormaa muille. Sen takia minun pitäisikin jäädä sairauslomalle.

Minulla alkoi hälytyskellot soida. Poissaoloni aiheuttaa kuormaa muille, mutta: Minun pitäisi jäädä sairauslomalle?!

Jäin odottamaan irtisanomisilmoitusta.

Työsuojelu oli pyytänyt Kiusaajalta, että mulle lähetettäisiin pieni selviytymispaketti ilahduttamaan mua syöpähoitojen keskellä. Työsuojelu halusi laittaa omat terveiset pakettiin mukaan.

Sain paketin heinäkuussa ”kesälomalla” ollessani. Käytännössä siis kemosäde- ja braky-hoidoista toipuessani. Ystävä oli keksinyt siihen sisällön, kortin oli allekirjoittanut työkaverit. Toteutus oli ihana, mutta idea ja ajatus tuli Työsuojelulta. 

Olin ehtinyt käydä kemosädehoidossa, olin viettänyt viikon sairaalassa, olin käynyt kaksi viikkoa Kuopiossa brakyhoidossa. Tähän mennessä Kiusaajalta ei ollut tullut oma-aloitteista tukea, tsemppiä tai mitään muutakaan merkkiä välittämisestä, huolehtimisesta, huomioimisesta.

Silti Kiusaaja oli hokenut toistuvasti, että minun pitäisi jäädä sairauslomalle, koska hän on minusta huolissaan. En vaan nähnyt sitä huolta käytännössä.

Kun Kiusaaja kuuli, että olen menossa Kuopioon brakyhoitoihin Kiusaaja itse lähinnä ilmoitti tulevansa Kuopion sairaalaan tapaamaan minua. Hän ei kysynyt sopisiko se minulle tai mitä mieltä siitä olisin. Hän ei kysynyt, voinko tavata ketään. Hän sanoi olevansa Kuopiossa samaan aikaan, hän voisi tulla katsomaan minua sairaalaan.

Minulla oli kemosädehoito juuri takana. En ollut käynyt kaupassa, tavannut ihmisiä, päästänyt huoltomiestä kotiin korjaamaan hanaa. Olin eristäytynyt kaikesta, mistä voi saada koronan. Kuopion reissu oli minulle todella rankka ja ahdistava. Jouduin istumaan kaksi ja puoli tuntia taksissa ventovieraan ihmisen kanssa, huonovointisena. Pelkäsin koko matkan, että saan häneltä jonkun taudin, minä vuoksi minulle ei voidakaan antaa brakyhoitoa.

En halunnut edes läheisintä ystävääni katsomaan minua sairaalaan, kun olen surkeimmillani, heikoimmillani.

Kiusaaja oli vasta käynyt Tallinnassa. Helsinki oli tuolloin Suomen pahimpia koronapesäkkeitä. Oulussa ja Kuopiossa korona oli harvinainen asia. Kiusaaja ei ilmaissut millään tapaa, että hän olisi ymmärtänyt olevansa minulle hengenvaarallinen riski, jos tulisi tapaamaan minua.

Hänelle ei tullut mieleenkään, että hän vaarantaisi henkeni.

Hän ei edes kysynyt jaksaisinko tavata häntä, haluanko tavata häntä.

Vaikka hän jatkuvasti toisti olevansa minusta niin huolissaan, että minun pitää jäädä sairauslomalle, hänellä ei käynyt mielessäkään, että hän tulee Suomen pahimmasta koronapesäkkeestä alueelle, jossa ei koronaa ole. Hän tulisi koronattomalle alueelle tapaamaan heikentyneen vastustuskyvyn omaavaa syöpähoidoissa olevaa syöpäsairasta, joka ei saisi saada edes nuhakuumetta, saati sitten koronaa.  

Hänellä ei tullut se mieleenkään, vaikka olin asiasta toistuvasti puhunut töissä ollessani.

Tämä oli Kiusaajan huolen taso.

Kiusaaja ei antanut Työsuojelun osallistua selviytymispakettiin, joka oli ollut Työsuojelun idea. Työsuojelu olisi halunnut osallistua minun ilahduttamiseeni. Kiusaaja otti kunnian ideasta itselleen, ei kertonut, että paketti minulle oli ollut Työsuojelun pyyntö.  

Tervetuloa takaisin töihin

Kun palasin kuuden viikon sairausloma-kesälomaltani takaisin töihin, heti ensimmäisenä pääsin jatkamaan jo tutuksi tullutta anelukierrettä: saisinko pliis olla töissä, saisinko pliis tehdä töitä.

Tämän lisäksi saimme vihdoin pidettyä kehityskeskustelun, joka oli helmikuussa siirtynyt Kiusaajan kiireiden vuoksi. Kehityskeskustelu koski jälleen sairauttani.

Vaikka edellisestä kehityskeskustelusta oli puolitoista vuotta, käsittelimme viimeisten muutaman kuukauden aikaisia tapahtumia. Minä jouduin anelemaan, että saisin olla töissä. Kiusaaja syytti minua vakavaksi. Minun pitäisi jäädä sairauslomalle, koska olen vakava. Jouduin puolustelemaan itseäni, kertomaan, etten ole sen vakavampi, kuin kukaan muukaan. Vaikutan vakavalta, koska normaali minä on niin iloinen.

Vasta tammikuussa tajusin, että totta munassa mä olen vakava. Totta helvetissä mulla on täysi oikeus olla vakava. Mä olen SYÖPÄhoidoissa! Mua on sädetetty niin kovilla annoksilla, kuin vaan voi. Niin kovilla annoksilla, että on todennäköistä, että suoli puhkeaa, on suuri vaara, että maksa ja munuaiset pettää. Mulla on vasta alkanut sytostaattihoidot. TOTTAKAI mä olen vakava, ja mikä tärkeintä: Mulla on TÄYSI OIKEUS olla vakava.

Silti perustelin, miksi olin vakava. Puolistelin itseäni. Mukauduin Kiusaajan tahtoon.

Hän puhui siitä, kuinka työnantaja joustaa.

Vaikken ollut pyytänyt mitään joustoa, vaikka työnantaja ei ollut joutunut tekemään minkäänlaisia joustotoimenpiteitä suhteeni, Kiusaaja painotti sitä, kuinka paljon työnantaja joustaa.

Minun pitäisi jäädä sairauslomalle, koska tilanne on hänen kannaltaan hankala. Minun pitäisi jäädä sairauslomalle, koska minut lasketaan täydeksi resurssiksi, vaikken sitä ole ja tämä tekee Kiusaajan työstä vaikeaa.

Mitäpä, jos Kiusaaja olisi sanonut, että minun pitää jäädä sairauslomalle, koska se, että olen nainen, on hänen kannaltaan hankalaa? Laitonta.

Sitten alkoi haukkuryöppy. Kiusaaja haukkui minut pystyyn, ilman mitään perusteluja. Ilman mitään esimerkkejä. Olen tyly. Vaikutan negatiivisesti koko Tiimiin. Työtehtävilläni ei ole merkitystä, millään mitä olen tehnyt tai teen ei ole merkitystä. Kuka tahansa olisi voinut tehdä kaiken sen, mitä olen tehnyt, teen ja tulen tekemään. En ansaitse palkankorotusta, en ansaitse yhdenvertaista palkkaa muiden kanssa. Ei ole mitään perusteita sille, minkä takia minun pitäisi saada yhdenvertaista palkkaa muiden kanssa. Ei ole mitään perusteita palkkani nostamiselle.

Mutta.

Kiusaaja on kuitenkin valmis nostamaan palkkani TES mukaiselle minimitasolle.

Kiusaaja oli valmis toimimaan lain vaatimalla tavalla.

Kysyin Tiimiiläisiltä

olivatko he jutelleet minusta Kiusaajan kanssa. Kukaan ei ollut keskustellut. Silti Kiusaaja sanoi, että vaikutan negatiivisesti koko Tiimiin. Antoiko Kiusaaja minulle koko Tiimiin nimissä palautetta, joka tuli suoraan häneltä itseltään?  

Työkykyneuvottelumuistioon Kiusaaja päästi luovuuden valloilleen. Teksti oli rajua, siinä ei ollut mitään siitä, mitä olimme puhuneet. Se oli paljon pahempi. Olin muistion mukaan hyökkäävä, aggressiivinen. Tästä ei ollut ollut mitään puhetta. Puhuessa olin ollut tyly, vakava. Minun pitäisi parantaa viestintätaitojani, vaikkei Kiusaaja suostunutkaan kertomaan minulle, mikä viestinnässäni on vikana. Ei suostunut kertomaan, miten voisin sitä parantaa. Ei suostunut kertomaan, millä tavoin muiden viestintä on parempaa kuin minun.

Muistiossa kuulostin hirviöltä.

En kehityskeskustelussa saanut ainutta positiivista sanaa Kiusaajalta.

Hän oli minusta niin kovin huolissaan ollut neljä kuukautta, että hänen mielestään asiallinen tapa toivottaa radikaalissa kemosädehoidossa ollut ja juuri sytostaattihoidot aloittanut työntekijä takaisin töihin haukkumalla hänet ensin suullisesti ja lyttäämällä hänet sitten totaalisesti kirjallisesti, ilman mitään perusteluja.

Näin huolissaan Kiusaaja oli minusta, minun hyvinvoinnistani. Minun terveydestäni ja minun hengissä pysymisestäni.

Ehkei se olekaan konsernin tahto

Tässä vaiheessa aloin ymmärtää, että ehkä ongelma ei ollutkaan konserni. Ongelma oli Kiusaaja. Ongelma oli se, että minä olin Kiusaajalle vaikea tapaus ja hän halusi lakaista minut maton alle.

Ajattelin, että Kiusaajan niin kovasti painottama jousto tarkoittanee sitä, ettei hän ollut vielä avannut henkilökohtaisia YT-neuvotteluja, jotta minut saataisiin irtisanottua.

Työkykyneuvottelussa Kiusaaja halusi minun jäävän sairauslomalle, koska se olisi hänelle helpompaa. En suostunut. Työterveyslääkäri ehdotti osa-aikaista työtä. En suostunut. Kiusaaja ehdotti, että olisin sytostaattihoidon jälkeen viikon sairauslomalla. Tässä kohtaa annoin periksi sen verran, että suostuin olemaan sytostaattihoidoista seuraavat kolme arkipäivää poissa. Tuohon aikaan sytostaattihoito oli torstaisin, joten palaisin seuraavana keskiviikkona töihin. Tämä oli loogista, koska vaikka sytostaattihoidon jälkeisenä perjantaina olin ollut työkykyinen, maanantaina pahoinvointiestolääkkeen vaikutus alkoi loppua ja maanantait ja tiistait olin joutunut olemaan poissa. Joten annoin periksi perjantain osalta. Sen sijaan, että työkavereiden pitäisi varautua siihen, että saatan olla perjantaina poissa, olisin varmasti perjantaina poissa.

Tämä sopimus oli Kiusaajaa varten, jotta Kiusaajalla olisi helpompaa.

Sillä ei ollut mitään tekemistä minun hyvinvointini kanssa, minun terveyteni kanssa. Sen kanssa, mikä olisi minulle hyväksi. Se oli vain ja ainoastaan Kiusaajan tahto. Ilman mitään perusteita.

Yritin pitää matalaa profiilia. Näyttelin Kiusaajan vuoksi iloista. Yritin epätoivoisesti keksiä, miten voin olla ”vähemmän tyly” ja ”viestiä paremmin”. Vaikkei minulla ollut mitään esimerkkejä, mitään perusteluja, mitään ohjeistuksia.

Eli sillä hetkellä, kun olin toipumassa radikaalista kemosädehoidosta, kudoksensisäisestä sädehoidosta ja olin kesken sytostaattihoitojen ja minun olisi pitänyt huolehtia itsestäni, saada hyvinvointia töistä, saada nautintoa elämästä silloin, kun jaksoin olla hereillä, jaksoin olla pystyssä, jaksoin tehdä jotain. Sillä hetkellä, kun olisin tarvinnut tukea ja turvaa, minä tein kaikkeni, käytin kaikkeni siihen, että pääsisin johonkin mahdottomaan tavoitteeseen, jonka Kiusaaja oli repäissyt hatusta.

Samalla pidin Kiusaajan puolia

Kun pojat saivat Kiusaajan itkemään palavereissa. Olin huolissani Kiusaajan jaksamisesta, Kiusaajan terveydestä. Suojelin Kiusaajaa, jotten aiheuttaisi hänelle enempää kuormaa. Kuuntelin Kiusaajan huolia jopa omalla vapaa-ajallani. Kaikki pyöri Kiusaajan miellyttämisen ympärillä. Mitä Kiusaaja haluaa, mitä Kiusaaja vaatii.

En voinut ottaa omaa ongelmaani puheeksi, en voinut lähteä selvittelemään sitä, koska Kiusaajalla oli niin vaikeaa. Kiusaaja oli väsynyt. Kiusaaja oli sairas.

Kiusaajan aiheuttama kuorma vaikeutti työtäni huomattavasti, se oli valtava painolasti, jota kuljetin mukanani kaikessa tekemisessäni. Luin jokaisen sähköpostin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Korjasin ja korjasin ja korjasin ja korjasin. Lisäsin kiitoksia, lisäsin -isejä, lisäsin kaunopuhetta, kirjakieltä. Yritin keksiä mahdollisimman luovia tapoja toivottaa hyvää talvea, hyvää päivää, hyvää viikkoa, hyvää mitä tahansa.

Yritin, yritin, yritin ja yritin.

En saanut mitään palautetta.

Samalla kuitenkin Kiusaaja kiitteli muita ihan jokaisesta perustehtävästä, jonka kuka tahansa meistä olisi voinut suorittaa. Toiset saivat kiitosta ja hyvää palautetta. Heidän ei tarvinnut edes tehdä mitään muuta kun sen, mitä he olisivat muutenkin tehneet ja kiitoksia sateli. Siitä huolimatta, että Kiusaaja saatiin itkemään.

Minä en saanut mitään palautetta.

GDPR

Kesäkuussa ilmitulleen tietovuodon seurauksena olin työsuojelun kanssa miettimässä yrityksen tietosuoja-asioita. Kiusaaja pyysi minulta, etten käyttäisi siihen enää aikaa. Asia oli kuulemma hoidossa.

Sitten itse Johtaja pyysi minua suunnittelemaan Tiimin tietosuojakäytäntöjä. Millä tavoin varmistetaan jatkossa, että henkilötiedot tulevat käsiteltyä tietosuojalain mukaisesti.

Minun pitäisi miettiä kysymyksiä konsernin DPOlle, selvittää mitä tietosuojalaki ja GDPR vaativat ja miten voimme toimia niiden mukaisesti.

Ilmoitin tästä Kiusaajalle, kerroin että olin tällaisen tehtävän saanut. Kiusaaja halusi heti alkaa valvomaan tekemistäni. Halusi osallistua.

Hän oli toistuvasti valittanut ääneen ja tekstinä siitä, ettei ymmärrä GDPRn päälle tuon taivaallista, eikä yhtään jaksa sitä! Nyt kuitenkin, kun Johtaja oli minulle antanut tämän tehtävän, Kiusaaja halusi siihen osallistua.

Minä tein kaiken työn. Koostin kysymykset, mietin asian valmiiksi. Kiusaaja halusi pitää aiheesta palaverin. Kun olin tehnyt työni, Kiusaaja otti minun kysymykseni ja lähetti ne DPOlle. Vaikka tämä oli tehtävä, jonka Johtaja oli antanut minulle.

Kuuteen viikkoon en kuullut asiasta mitään.

Sitten Työsuojelusta alkoivat kysellä asian perään. Tästä oli pidetty palavereja ja Johtaja oli erikseen puhunut siitä, että Netta hoitaa tätä asiaa. Johtaja oli siinä ajatuksessa, että minä olen hoitanut tätä asiaa, mutta Kiusaaja oli ottanut sen itselleen, eikä mitään tapahtunut.

Kysyin Kiusaajalta, pitäisikö kysymykset lähettää DPOlle uudelleen. Kiusaaja kertoi sitten, että oli saanut vastauksen ja lähetti ne minulle. Hän oli saanut vastauksen viidessäkymmenessä minuutissa. Viisikymmentä minuuttia siitä, kun hän oli lähettänyt minun tekemäni työn DPOlle, hän oli saanut vastauksen ja istunut vastauksien päällä kuusi viikkoa!

Lähdin työstämään ajatusta vastauksien perusteella. Esittelin Kiusaajalle idean.

Asiaa kuulemma työstetään toisaalla.

Vuodenvaihteessa Työsuojelusta kyselivät taas asian perään. Kysyin Kiusaajalta tilannetta. Kiusaaja sanoi, että asia on toisaalla hoidossa. Jonkin ajan päästä hän kuitenkin kertoi, että olikin ymmärtänyt väärin: Tiimin tietosuoja-asia ei ole toisaalla hoidossa. Mutta miksi minä tämän perään kyselen, Emma on Pohjoisen työsuojeluvaltuutettu. Tämähän kuuluisi Emman tehtäväksi.

Jouduin selittämään Kiusaajalle, että kyse ei ole työsuojeluvaltuutetun tehtävästä, Kyse on Tiimin tietojenkäsittelystä, joka ei millään tapaa kuulu Pohjoisen alueelle. Eikä se ole työsuojelun tehtävä sitä työstää, työsuojelun tehtävä on pitää huoli, että tietosuoja toimii. Minä hoidan tätä asiaa, koska Johtaja on edelleen siinä käsityksessä, että tämä on minun tehtäväni.

Vasta nelisen kuukautta myöhemmin Kiusaaja antoi minun tehdä loppuun sen tehtävän, jonka Johtaja oli MINULLE antanut.

Jonka minä olisin voinut tehdä valmiiksi parissa päivässä.

Laiska

Tiimin chatissa Kiusaaja kertoi, ettei ollut tehnyt ruokaa pariin kuukauteen. Että oli syönyt pelkkää take away -ruokaa. Olin siihen mennessä ollut jo yli kaksi kuukautta sytostaattihoidoissa ja vitsinä kommentoin siihen, että enpä ole minäkään tehnyt ruokaa. Olen ostanut ruoat Supermarketin lounastiskiltä.

Kiusaaja vastasi siihen, että onpa kiva, että joku muukin on niin laiska.

Laiska.

Minä en ollut pystynyt syömään puoleen vuoteen. En ollut pystynyt juomaan. Mieheni kantoi litratolkulla lähdevettä kotiin, koska sain vain lähdevettä kurkusta alas. Hanavesi maistui aivan kamalalta. Ruoka maistui pahalta. Sairaalassa minua nesteytettiin, minulle pumpattiin suoloja, mineraaleja, hivenaineita ja sokeria suoraan suoneen. Olin jatkuvassa aliravitsemustilassa, jatkuvassa nestehukassa.

Kiusaaja ajatteli, että minulla oli sama syy ostaa valmista ruokaa kuin hänellä.

Laiskuus.

Kiusaajan kommentin nähdessään, Ystävä älähti välittömästi. Ei voinut uskoa Kiusaajan vastausta. Ei voinut uskoa sitä, ettei Kiusaaja ymmärrä, minkä takia en ole tehnyt ruokaa.

Tämä on kommentti ihmiseltä, joka on minusta niin huolissaan?

Paine

Loka-marraskuussa Kiusaajan antamien tavoitteiden paine alkoi todella painaa. Olin hermoromahduksen partaalla. Elämä oli muutenkin vaikeaa, työnteosta oli muutenkin tullut työläämpää ja minä sen kun yritin tehdä kaikkeni, jotta pääsisin johonkin epämääräiseen tavoitteeseen, joka minulle oli annettu.

Pyysin palautetta viestinnästäni, mutta Kiusaaja ei sitä voinut minulle antaa. Se olisi ollut epäreilua muita kohtaan.

Lopulta pato alkoi murtua.

Minusta tuntui siltä, että en kelpaa muuhun kuin olemaan syöpäpotilas. Työpanoksellani ei ole merkitystä, minulla ei ole merkitystä.

Minulta oltiin kyllä kysytty, tarvitsenko joustoa työajoissa tai työtehtävissä. Puhetta oli varhaisen tuen mallien mukaisesta joustosta, jotka ovat myös lakisääteisiä. En tuolloin tarvinnut mitään. Kun olin töissä, pystyin tekemään töitä. Halusin tehdä töitä. En halunnut elää syöpäpotilaana, halusin olla töissä, halusin olla minä. Pystyin olemaan töissä, pystyin olemaan minä.

Se vaati aivan valtavasti, mutta ajattelin sen olevan sen arvoista. Ja ehkäpä se silloin olikin, nyt en ole enää niin varma. Nyt kaduttaa se, että annoin työnantajalle kaikkeni. Minulla ei jäänyt omaan elämään voimia, eikä jaksamista, koska annoin kaikkeni ja vähän enemmän työnantajalle. Siitä huolimatta, miten minua kohdeltiin.

Nyt ymmärrän, että Kiusaajan tehtävä olisi ollut pitää minusta huolta

Kiusaajan olisi pitänyt tehdä elämäni helpommaksi. Kiusaajan olisi pitänyt tarjota tukea minulle ja muille. Sen sijaan töissä olemisesta, työn teosta, tehtiin vaikeampaa, raskaampaa. Työnkuvaani rajoitettiin, tietoa pimitettiin. Ilman perusteita. Sen lisäksi, että jouduin käymään todella rankoissa syöpähoidoissa, jouduin jaksamaan Kiusaajan ymmärtämättömyyttä, jouduin anelemaan, että saan olla töissä. Jouduin esittämään iloista ja pirteää, jouduin venymään ja venymään.

Koin, että minun kohdallani varhaisen tuen mallit tuntuivat tarkoittavan sitä, että joko teen Kiusaajan elämästä helpompaa ja pysyn poissa tai työnantaja tekee elämästäni niin vaikeaa, että pysyn poissa.

Kun maanantaiaamuisessa palaverissa Työkaveri kertoi, että on ollut mukana projektissa, jonka tarkoitus on järjestellä Tiimi uudelleen, pato murtui. Olin varma, että tässä se nyt on: nyt se irtisanomisilmoitus viimein tulee. Nyt työnantaja on vihdoin keksinyt, miten pääsee minusta eroon. Aloin itkeä. Poistuin palaverista.

Minulla oli iltapäivällä syöpähoitoaika terveyskeskuksessa, jonka jälkeen palasin 15 – 15:30 ajoitettuun palaveriin. Minulla olisi pitänyt päivän loppua jo kello 15, mutta halusin osallistua siitä huolimatta.

Kiusaaja laittoi palaverin aikana viestiä, voisiko soittaa minulle. Sanoin olevani palaverissa. Hän kysyi, sopiiko palaverin jälkeen. En halunnut olla vaikea, joten suostuin. Palaveri loppui vasta neljältä.

Kiusaaja soitti.

Hän oli kuullut, mitä aamupalaverissa oli tapahtunut. Kysyi, onko kaikki hyvin. Sanoin, että kaikki on hyvin. Kello oli paljon, olin väsynyt, nälkäinen. Päivä oli ollut rankka. Olin käynyt syöpähoidossa. Mieheni tuli kotiin, halusin vain päästä sohvalle rentoutumaan.

Kiusaaja alkoi kertoa, miten hänellä menee. Kuinka vaikeaa hänellä on. Millaisia terveyshuolia hänellä on.

Tunnin hän jaksoi puhua itsestään. Vaikka oli kuullut minun poistuneen palaverista itkien, hän vei minun päivästäni tunnin puhuen siitä, kuinka vaikeaa hänen henkilökohtainen elämänsä on.

Mieheni oli raivoissaan:

Millainen esimies kehtaa valittaa omalle syöpäsairaalle, sytostaattihoidoissa olevalle työntekijälleen, siitä, että on vähän vaikeaa, vähän väsyttää?!

Päivä oli ollut liian rankka, liian pitkä. En pystynyt palautumaan, kävin ylikierroksilla. En saanut nukuttua. Tiistaina oloni oli entistä pahempi. Yritin olla hiljaa, pitää matalaa profiilia. Tehdä työni. Olin jälleen itkuinen. Kiusaaja yritti tavoitella, en kyennyt vastaamaan. En jaksanut olla tuki Kiusaajalle. Päivä meni huonosti. En saanut palauduttua.

Keskiviikko alkoi entistä huonompana.

Aamupalaverissa oli jotain valitusta jostain. Minulla pato murtui. Itkin sitä, miten aikuiset ihmiset eivät osaa kommunikoida keskenään, miten esikunnan ja TIIMIn välinen viestintä ja kommunikointi on niin vaikeaa. Miten nämä ovat niin mitättömän pieniä ongelmia sen rinnalla, että itse en todennäköisesti ole enää neljän vuoden päästä hengissä.

Jäin miettimään väsymystäni. Tajusin sen johtuvan siitä, että olin kuukausia yrittänyt saavuttaa tavoitteen, jonka päämäärästä minulla ei ollut mitään hajua. Torstaiaamuna ennen sytostaattihoitoa laitoin Kiusaajalle Teamissa viestiä. Kerroin, että minua painaa se, etten ole saanut häneltä minkäänlaista palautetta viestinnästäni, vaikka hän itse oli sen tavoitteen minulle antanut. Kiusaaja sanoi, että aikoo suositella maanantaiseen työkykyneuvotteluun, että jään sairauslomalle.

Sen sijaan, että Kiusaaja olisi antanut minulle palautetta, hän aikoi suositella minun jäämistäni sairauslomalle.

Koska minä halusin Kiusaajalta palautetta siitä, miten olen suoriutunut hänen asettamassaan tavoitteessa, minun pitäisi jäädä sairauslomalle.

Jouduin paniikkiin.

Ei tämä voi mennä näin.

Maanantaiaamuna ennen työkykyneuvottelua pyysin Työsuojelun työkykyneuvotteluun paikalle.

Minulla on pakko olla paikalla joku tuki, joku joka oikeasti ymmärtää. Joku, joka voi sanoa, olenko aivan hullu, vai yrittääkö Kiusaaja oikeasti saada minua sairauslomalle, jottei joudu antamaan minulle palautetta.

En ollut hullu.

Kiusaaja puhui, että olisin ollut lokakuusta saakka itkuinen. En ollut ollut, olin siitä varma. Koska olin näytellyt iloista. Olin pitänyt matalaa profiilia ja näytellyt Kiusaajan vuoksi pirteää ja iloista.

Olin kolmena päivänä ollut itkuinen Kiusaajan aiheuttamien paineiden vuoksi.

Kun korjasin Kiusaajaa, Kiusaaja sanoi, että minun pitäisi jäädä sairauslomalle, koska hän on minusta huolissaan.

Kerroin, ettei hänen tarvitse minusta olla huolissaan. Minulla on OYSissa kokonainen Tiimi lääkäreitä. Minulla on Tiimi hoitajia. Minulla on ihana aviomies, joka huolehtii, kuskaa, kantaa litratolkulla vettä. Ihana ystävä, joka tukee henkisesti ja paikkaa aviomiestäni silloin, kun on tarve. Minulla on perhe, läheiset. Minulla on Työsuojelu. Osaan myös itse pitää itsestäni huolta, joten ei. Kiusaajan ei tarvitse olla minusta huolissaan.

Kiusaajan vastaus tähän oli:
”Mutta minun pitää ottaa huomioon myös se, millaista kuormaa sinun sairautesi aiheuttaa muille.”

Tämä oli Kiusaajan mielestä syy sille, minkä takia MINUN pitäisi jäädä sairauslomalle. Se, miten minun sairauteni vaikuttaa muihin.

Tämän on suoraa ja rehellistä syrjintää. Kiusaaja kahden todistajan läsnäollessa sanoi, että minun pitäisi olla sairauslomalla, sen takia, miten sairauteni vaikuttaa muihin. Miettikääpä, miten työnantaja olisi reagoinut, jos Kiusaaja olisi sanonut, että Ilkeän pitää jäädä sairauslomalle, koska hän on huolissaan siitä, miten jonkun ulkomaalaisuus vaikuttaa muihin.

Työterveyslääkärin näkemys oli se, että koska Kiusaaja itse sanoi, että olen suoriutunut töistäni hyvin, ei ole mitään perusteita sille, minkä takia minun pitäisi jäädä sairauslomalle.

Sovimme, että Kiusaaja järjestää Työsuojelun, Työnantajan edustajan ja minun kanssa keskustelun Kiusaajan tavasta painostaa minua sairauslomalle.

Seuraavana aamuna Kiusaaja ei tullut töihin. Hän ei ollut ilmoittanut Tiimille, eikä tuuraajalleen, ettei hän tule töihin. Kiusaajan tuuraaja ei tiennyt tuuraavansa Kiusaajaa.

Ja niin edelleen

Ja näin tarina jatkuu.

Kun Kiusaaja palasi sairauslomalta, sain olla taas hänen tukenaan. Kuuntelemassa, kuinka vaikeaa hänellä on. Jouduin näyttelemään, pitämään matalaa profiilia. Kuuntelemaan väitteitä huolesta, näkemään käytännössä asian olevan päinvastoin. Vetäydyin, en enää puhunut Kiusaajalle. En kertonut, mitä tapahtuu. En voinut kertoa, koska kaikki mitä olin puhunut, oli heitetty minulle takaisin vasten kasvoja.

Kiusaaja ei kertaakaan saninut: ”Kiva, että olet töissä.”

Kiusaaja ei kertaakaan ilmaissut mitään positiivista siitä, että olen töissä. Jaksan olla töissä.

Tilanne jatkui samaa rataa, kunnes kaikki huipentui.

Kun ensimmäistä kertaa syöpädiagnoosin saatuani olin vailla joustoa, pyysin joustoa, anelin joustoa, Kiusaajan vastaus oli uudestaan ja uudestaan:

”En voi kaikkien toiveita ottaa huomioon.”

Kun pyysin keskustelua työkyvystäni, siitä ei keskusteltu.

Minulta ei kysytty, mitä tarvitsen. Minulta kiellettiin ja otettiin pois se, minkä olisin tarvinnut.

Minusta tehtiin häirintäsyyte.

Olin melkein vuoden kuunnellut sitä

Kuinka huolissaan Kiusaaja on minusta. En ollut kertaakaan sitä huolta nähnyt käytännössä. Päinvastoin. Kun Kiusaaja olisi vihdoin päässyt käytännössä näyttämään sen, miten työnantaja joustaa, hän ei siihen joustoon suostunut. Hän ei suostunut edes keskustelemaan joustosta. Kun poikien kanssa sovimme asiat siten, että kaikkien toiveet on huomioitu, Kiusaaja käski suunnittelemaan uudelleen. Hän kielsi jouston myös kaikilta muilta, jotta minä en olisi saanut sitä joustoa, jonka olisin tarvinnut, jotta voin osallistua tasapuolisesti.

Jotta olisin voinut osallistua tasapuolisesti johonkin, mihin minulla ei olisi voimat riittäneet. Osallistuminen olisi syönyt minusta kaiken lopun energian, mikä minulla olisi ollut, mutta halusin osallistua tasapuolisesti.

Halusin olla Tiimipelaaja, en halunnut olla hankala, en halunnut aiheuttaa haittaa, kuormaa. Olla vaikea.

Kun Kiusaajalla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus näyttää käytännössä, kuinka huolissaan hän on, kuinka työnantaja, kuinka hän on valmis joustamaan, hän ei siihen suostunut.

Hän ei suostunut koko keskusteluun.

Olin melkein vuoden kuunnellut, kuinka huolissaan hän minusta on.

Olin melkein vuoden kantanut taakkaa hänen huolestaan.

Olin kuunnellut hänen huoliaan.

Olin puolustanut häntä.

Olin tukenut häntä.

Kun pyysin joustoa oman henkeni vuoksi, Kiusaaja vastasi:

”En voi kaikkien toiveita ottaa huomioon.”

Tämä on se käytös

Tämä on se käytös, minkä minä olen joutunut nielemään samalla, kun taistelen hengestäni.

Kun en olisi halunnut mitään muuta, kuin hetken paeta sairauttani, elää normaalia elämää.

Tämä on se käytös, josta työnantaja ei suostunut keskustelemaan kanssani. Tämä on se käytös, josta työnantaja kieltäytyi keskustelemasta kanssani.

Tämä on se käytös, jonka vuoksi minua käskettiin poistumaan.

Tämä on se käytös, jonka vuoksi minä sain aiheettoman huomautuksen.

Tämä on se, miten työnantaja käyttäytyy parantumattomasta syövästä kärsivää tunnollista työntekijää kohtaan.

Tämä on se käytös,
jota työnantaja ei ole vain hyväksynyt,
vaan jolle työnantaja on antanut
kaiken tukensa.

35

35 thoughts on “Kiusaajani ja minä

    • Jäätävää! Eniten mua tässä ahdistaa se, että sä olet ollut ihan yksin Kiusaajaa vastaan. Ja siis tosi sairaana, kun ns. 100% terveellekin nämä työpaikkakiusaamiset vie terveyden sen jatkuessa pitkään… Pakkohan työkavereidenkin on ollut huomata tää käytös sua kohtaan. Omankin työpaikan uhalla olisin kyllä noussut sua ärhäkämmin puolustamaan. Ja joo, joku voi ajatella että kyllä sitä helppo on näin kirjoittaa, mutta tosipaikan tullen jänistetään. Mut ei! Hittolainen. Ihan oikeasti, kuka haluaa työskennellä enää ikinä tuolla, Kiusaajan siellä ollessa?! Sen pitäis jäädä sairauslomalle, mä olen aika huolissani siitä. Onkohan sillä kaikki hyvin. Mua kyllä huolestuttaa ihan helvetin paljon, juu. 🤭

      • Komppaan Katria. Kuulostaa niiiin narsismilta, ei jumankauta, mistä näitä sikiää? Jos yhen kerran oppii tunnistamaan narsistin, ni osaa aika varmasti olla immuuni seuraavalle. Mutta aina asiat ei oo helppoja tunnistaa. Tieto lisää tuskaa, mutta narsistin tunnistaminen sitä vähentää 😅👍 Tommoset energiasyöpöt tulee delettää, kuten Netta sanoitkin, että elämästä tulee poistaa negatiiviset asiat, koska täällä on tarkotus olla myös mukavaa ja helppoa – ei jatkuvaa piikkilankaa kukaan jaksa.
        💗

        • Olet Hanna oikeassa, tällaiset ihmiset pitäisi saada poistettua elämästä pois. Mutta ikävä kyllä yritykset ovat näitä pullollaan, etenkin meillä.

      • Kiitos Katri. Tuo Kiusaaja ei ole lainkaan ainut ongelma tuossa puljussa. Hänhän sai yritysjohdon tuen käytäkselleen. Sitä olen ihmetellyt, miten kukaan ei uskalla avata suutaan, vai onko kaikki vaan niin keskittyneitä omiin ongelmiin, ettei näe muiden ongelmia.

    • Karseeta luettavaa, mutta jollain tapaa tuttua osittain tuon työpaikkakiusaamisen osalta. Suomessa työpaikkakiusaaminen on ilmeisesti paljon yleisempää kuin muualla Euroopassa. Oman kokemukseni mukaan työpaikoilla on johtotehtävissä paljon narsisteja sekä psykopaatteja.

    • Tämä on jotain sellaista mitä ei voi käsittää ja niin tuttua samalla. Itku tuli tätä lukiessa ja niin järjetön kiukku!! Voi maailman suurin halaus Netta kulta vaikka ei se varmasti paljon lämmitä. Toivottelee Mari täältä Sairaalanrinteeltä. P.S. blogia on minulle todella tärkeä ja päivittäin käyn sinua katsomassa heti aamukahvilla että mitä uutta kuuluu.❤️

      • Kiitos paljon Mari. Postauksia on tulossa päivittäin lokakuun lopulle saakka. Toivottavasti vielä sen jälkeenkin. Mutta vaikka en olisi enää kirjoittamassa, niitä tulee lokakuun 25. päivään saakka näillä näkymin. Kannattaa myös kurkata Apun verkkojulkaisua lähipäivinä. Kirjoitin heille pitkän jutun tässä viimeisten parin päivän aikana. En tiedä, milloin julkaistaan.

    • Hei Netta. Juuri luin pitkän kirjoituksesi. Kiitos siitä. Tiedän miten henkisesti rankkaa on olla työnantajan/esimiehen silmätikkuna ja taistella vääryyksiä vastaan. Tämä kaikki on sinulle vakavan sairauden keskellä ihan hirveää. Vetää ihan sanattomaksi, tyrmistyneenä luin kohteluasi. Tämä on kaikessa laajuudessaan ihan käsittämätöntä.
      Voimia sinulle hurjasti – on hienoa, kun jaat tämän. Olet rohkea monella tapaa.

      Sinua halaten,
      Tarja💖

    • Voi jestas. Hyvä kuvaus aivan epäempaattisesta esimiehestä, mutta eipä ole ainoa. Minut esimies pakotti pois työstä loppuvuodeksi. Edes lääkäri ei ollut suunnitellut kokoaikaista saati niin pitkää poissaoloa, vaan lyhennettyä työpäivää. Palaverissa esimies hoki että olemmehan kaikki samaa mieltä? En kertaakaan vastannut, että olisin. Lääkäri jälkikäteen totesi, että ehkä on minulle parempi olla pois, jos suhtautuminen on tuollaista. Ei mitään empatiaa, ei mitään halua suunnitella yhdessä oikeasti , miten edetään, kun odotan leikkausta. Ei mitään. Pois vaan. Olen myös taakka. Odottelen myös irtisanomista, vaikka en noin sairas olekaan kuin sinä Netta. Pitkä sairausloma lienee oikeuttaa siihen. Pitänee kysyä vielä lakimieheltä. Harmittaa. Tein aivan hirveästi työtä yrityksen eteen ja oman yksikköni. Kun terveyteen tuli kuori, olinkin aivan arvoton.

      • Kamalaa. Esimiehen tehtävä ei ole määritellä sairauslomaa, vaan lääkärin. Kannattaa tosissaan olla yhteydessä liittoon tai jonnekin. Toi tuollaisesta paikasta olisi parempi päästä pois kokonaan, mutta monesti se on helpommin sanottu kuin tehty. Olisin itsekin vaihtanut, jos olisi ollut vaihhtoehtoja tan en olisi ollut niin itsepäinen.

    • Hei Netta. Luin kirjoituksesi yhdellä istumalla. Arvokasta, että olet jaksanut kirjoittaa asian ylös. Kamalaa, että olet joutunut kokemaan tämän kaiken. Omat kokemukseni työpaikalla kiusaamisesta ovat moninaiset ja vakavat, mutta tämä sinun tilanteesi on kyllä uskomaton rimanalitus työnantajan kokonaisvaltaisessa vastuunkannossa!!

      Voimia, sinä rohkea ja vahva nainen <3 Toivon sydämestäni, että voit vielä paremmin.

    • Tuollaista se on, kun esimiesasemaan nostetaan epäpäteviä henkilöitä. Epäpäteviä johtajia ylimpiin asemiin asti oli meidänkin paskafirmassa. Minäkin sairastuin, mutta en toki niin vakavasti kuin sinä. Olin kaksi kertaa puolen vuoden sairauslomilla. Toisen kerran jälkeen esimieheni totesi, että kun olen noin paljon poissa, en saa enää työtehtäviä… Ei kysynyt mitä kuuluu, ei sanonut mitään muuta. Sitten tuli pomojen kelvottomuuden vuoksi isot yt-neuvottelut. Tiesin että olen mustalla listalla. En jaksa mielistellä ketään. Äitini oli juuri siirretty saattohoitoon. Silti potkut tuntuivat pahalta. Päätin että paska työelämä riittää nyt, päätin hakeutua tk-eläkkeelle. Olin niin vanha, että it-alalta en enää saisi töitä. Nyt olen eläkkeellä, ja voin paremmin kuin koskaan. Ei enää uupumusta, ei enää stressiä. Ei enää typeriä pomoja.

      Vanhvemmassa asemassa taitaa olla mukava kiusata ja kukapa parempi uhri kuin sairastunut, uupunut ja heikoissa voimissa oleva. Ja tätä tuntuu tapahtuvan paljon. Jos sairastut, olet ulosheittolistalla, vaikka pystyisitkin työtä tekemään. Pitää olla joko 100 % tai ei mitään. Siinä työnantajien jousto. Kun sairastut, sinua potkitaan päähän ja nöyryytetään, eikä kukaan puolusta. Ja epäpätevät Kiusaajat vain jatkavat eivätkä koskaan saa potkuja, vaikka eivät ole tehtäviensä tasalla.

      Toivon, että Kiusaajasi saa turpaansa, toivon, että sinä selviät. Uskon, että sinun blogillasi on vielä vaikutusta siihen, että työelämään saadaan sekä asiallisuutta että empatiaa. Työ on vain työtä, mutta työntekijä on ihminen.

      • Kamala trina, toivottavasti voit nykyään paremmin.
        Itsekin toivon, että paha saa veilä palkkansa.

    • Hurjan paljon voimia sinulle Netta. Olen seurannut matkaasi muutaman viikon, ja olet paljon ajatuksissa. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

    • Olen seurannut muutaman viikon sinua, Netta. Ihailen sinun voimaasi, suoruuttasi ja rohkeuttasi. Sinulla on uskomaton taito kirjoittaa ja toivon kovasti, että tästä blogista kootaan kirja. Olen sanoinkuvaamattoman pahoillani niistä hirveyksistä, mitä olet joutunut kokemaan.

      Olet tehnyt suuren ja hyvin merkityksellisen työn kirjoittaessasi kaiken tämän. Kiitos siitä, uskon että näillä kirjoituksillasi tulee olemaan vielä suuri merkitys monelle ja monella tapaa.

      Niin pakahduttavan kovasti toivon sinulle hyvää. ❤️ Olet ajatuksissa ja luen kirjoituksesi varmasti ja vielä monta kertaa.

    • Olen niin pahoillani mitä olet joutunut kokemaan. Hienoa että tuot asiat esiin! Olen myös kokenut sairaslomalle painostamista, tehtävien poisottoa ja tietojen pimittämistä niin, että lopulta irtisanouduin itse. Jälkikäteen tajusin että tuo johtui siitä että olin liian pätevä ja siten uhka esihenkilölle. Hän ei kokenut pärjäävänsä minulle, ja siksi alisti vallallaan. Kuulostaa siltä, että sun kohdalla ehkä samaa, olit niin hyvä työssäsi, että Kiusaaja koki sut uhkana.

      Luen blogisi joka päivä. Kirjoitat hyvin ja koskettavasti. Kaikkea hyvää sulle! ❤️

      • Kiitos paljon Ninni. Minäkin uskon herättäneeni kiusaajani epävarmuudet itsessään omalla pätevyydelläni. Kuinka pelottavaa onkaan ollut, kun Asperger-alainen osoittautuukin niin paljon itseä pätevämmäksi. Mukaaan tulee varmasti myös naisdynamiikka. Ylemmässä asemassa oleva nainen ei halua tukea muita naisia pääsemään ylöspäin, vaan hän haluaa kiivetä ylöspäin heidän päältään.

    • Hyvä Netta Brandt, kiitos postauksestasi. Sanot katuvasi sitä, että annoit liikaa työnantajallesi. Liikaa ja ansaitsematta se saikin, ja on väärin, että sinulta vietiin hirvittävän paljon pois. Mieleeni tuli silti tämä kysymys: olitko sittenkin pohjimmiltasi uskollinen itsellesi?

      Ei nimittäin ole sinun syysi, että sinua vietiin ja riistettiin. Sinä teit parhaasi. Jälkeen päin on helppo arvioida valintojaan. Onko sitä tapahtumahetkellä kuitenkaan pystynyt muuhun – niin, muuhun kuin parhaimpaansa kaiken riepottelun ja ristitulen keskellä? Sinua käytettiin hyväksi, johdettiin tarkoituksellisesti harhaan ja pois itsestäsi. Tavastasi kertoa välittyy periaatteellisuus ja lujuus, uskollisuus, rehellisyys, sinnikkyys, halu kehittyä.

      Manipulatiivinen ja alistava ihminen voi käyttää toisessa hyväksi kaikkea. Hän ei käy kiinni ainoastaan heikkouksiisi, vaan kääntää vahvuutesikin heikkouksiksi. Toivun muutamatta vuotta pitkäaikaisesta henkisestä väkivallasta ja sitä seuranneista menetyksistä. Olen saanut manipulaatiota osakseni monessa vaiheessa ja useasta suunnista, en vain siltä läheisimmältä, jonka pitkäaikainen toiminta muutamia vuosia sitten paljastui.

      Olen lukenut ja kuullut monia kertomuksia kiusaamisesta, alistamisesta, manipulaatiosta, henkisestä väkivallasta. Sinä puhut siitä nyt sellaisella tavalla, jota en liene kohdannut ja johon en ole itse yltänyt. Juuri noin pitäisi saada kertoa: pitkästi, hämmentyneesti, hitaasti, toistellen, toistellen, toistellen, vaatteitta, neuvottomasti. Sen sijaan henkisen väkivallan uhri joutuu todistelemaan koosteisesti, analysoimaan ennen aikojaankin, lunastamaan uskottavuuttaan yhä uudestaan että saisi edes puolittaista ymmärrystä. (Tämän kaiken sinä tiedät.)

      Sinun tekstisi on tosiaankin hyvin kirjoitettua, kyllä, mutta parhaiten siinä tehoaa toisto, pituus, unenomaisuus, suoruus, alastomuus. Lukija joutuu kulkemaan mukanasi läpi vaivalloisen ja hitaan oivaltamisen, ajatusten vähittäisen terävöitymisen. Niin on oikein ja totuudenmukaista, sellaista on kohtuullista vaatia – kuuntelua.

      Luulin ymmärtäneeni jo paljon, mutta nyt tuntuu, että oivallan puolet enemmän kuin tunti sitten. Kaikkein pysäyttävintä minulle oli tapa, miten toteat yhä uudestaan uupuneesi arvoituksellisten, piilotettujen vaatimusten täyttämiseen.

      Jos on tullut perin pohjin petetyksi, epäilee ensin jokaista tarinaa. Tekstisi hävittää edetessään kaikki epäilyt. Noin kirjoittaa vain ihminen, joka on todella käynyt läpi kaiken sen, mitä kertoo.

      Toivoisin, että saisit paljon ennnusteita enemmän päiviä. Toivon, että tunnet aikasi merkitykselliseksi. Yhtäältä ihmettelen, miten jaksat perusteellisia postauksia. Toisaalta luulen käsittäväni, miksi jaksat – ne ovat sinulle syvästi merkityksellisiä. Elämää kannattelee merkityksellisyyden tunne.

      Kaikkea hyvää ja syvä kiitos.

      • Kiitos aivan mielettömän hyvästä ymmärryksestäsi. Luita ja ymmärsit. Täysin naulan kantaan. Juurikin tuo, miten minun positiivisetkin puolet käännettiin minua vastaan. Miten käänsin ne itseäni vastaan.
        Ja aivan mielettömän suuri kiitos palautteestasi, ihana kuulla, että kirjoitukseni ei ole vaan toteamus, vaan matka, jonka toisella puolella asioita kokematonkin voi toivottavasti saada jonkin ymmärryksen siitä, mitä yritän sanoa.
        Kiitos erittäin paljon. 🙂 💜

        • Kiitos sinulle ainutlaatuiselle, mutta samastuttavalle. Tiedät, ettei enemmistön oikeudentaju välttämättä toimi. Minäkin tiedän, mutta totuus ei olekaan huutoäänestyksen tulos. Hyvää tätä päivää huoneeseesi, sinulle ja läheisillesi. Sisäisen maailman avaruutta kivun keskelle!

    • Mitä sinä Netta haluaisit työnantajaltasi jotta saisit rauhan?

      • Koko sakki köyden jatkoksi, riippukiikkuun.

        • Kiitos Huopatossukka. 🤣😁😆😂
          Näihin tunteisiin pystyn täysin samaistumaan, vaikka se järkevä, sopeutuva, sopua haluava minä pyrkiikin edelleen löytämään sovinnollisia ratkaisuja.
          Äiti onneksi muistutti minua eilen, että tässä tilanteessa minä en saa tehdä mitään enää kenenkään mieliksi. Kaikkien asioiden pitää palvella minua ja tuottaa minulle hyvää oloa. Hirressä roikkumisen lisäksi ainut asia, jonka työnantaja voisi tehdä, olisi ottaa julkisesti täysi vastuu omasta toiminnastaan ja kirjallisesti ja korvauksin sovittaa minulle väärintekonsa, sekä kirjata peruuttamattomana, ettei tällaista eikä mietään vastaavaa tule tapahtumaan enää toiste.

      • Että he ottaisivat vastuun teoistaan ja viimein kohtelisivat minua ihmisenä. Sillä ihmisarvolla, minkä minä ansaitsen. Minkä jokainen meistä ansaitsee.

    • Hei Netta!

      Kiitos taas, kun jaot tämän tärkeän asian. Kiusaaminen työpaikoilla. Kiusaaminen on niin rankkaa jo muutenkin, että en voi edes käsittää miten rankkaa se on, jos ei ole itse täysin kunnossa. Minulla on täsmälleen samanlainen kokemus kuin Ninnillä. Lähdin itse kyseisestä työpaikasta lopulta pois vain todetakseni, että seuraavassa työpaikassa oli se yksi kiintiönarsisti odottamassa. Kyllä, juuri minua. Näin ainakin asian silloin koin. Tällä kertaa kuitenkin minä olinkin vahvempi. Liekö syynä sitten useita vuosia kestänyt kiusaaminen edellisessä paikassa, niin joka tapauksessa minulla ei tuntunutkaan enää missään. Annoin takaisin niin kovin, että kiusaaja lähtikin itse. Olin ylpeä, pidinpäs puoleni! Juuri kun ajattelin, että nytpä ovat asiat hyvin, kiusaajan tilalle palkattiin….se yksi kiintiönarsisti. Kyllä. Todellakin, mistä näitä oikein sikiää? Välillä myös mietin, että miten ne osaavatkin valita kohteensa? Näkevät sen heikoimman ja iskevät. Täysin ilman sääliä ja empatiaa. Toivon voimia sinulle Netta ja kaikkea hyvää! Ja kaikille meille, jotka joka päivä työssään kamppailevat näitä kiusaajia vastaan! Ei anneta periksi. ❤️ 🌞🌞🌞

    • Voimia sulle. Kirjoituksista saa tosi ristiriitaisen kuvan, en voi sille mitään. Mietin, mitä oikeasti haluat työnantajasi tekevän. Tuntuu, että (täysin oikeutetun) vihasi kohde on ehkä hieman väärä. Ihmettelen tosin, miksi työnantaja ei ole laittanut mitään julkista vastinetta sinulle ja lukijoillesi. Älä hukkaa arvokkaita hetkiä katkeruuteen. XXX

    • Esimiehet ja neuvottelut ovat tosi raskaita. Itse olen kärsinyt sairauden ja läheisen (lapsen) kuoleman jälkeen työpaikan ilmapiiristä ja saanut epäasiallista kohtelua. Se oli todella raskasta.
      Mietin vaan, kuka älypää siellä on päässyt johtavaan asemaan, kun toimii ihan mielivaltaisesti? Onneksi ei ole sun murhe. Hänestä pitäis tehdä valitus johdolle. Hei, päivä kerrallaan ja voimia tulevaan yöhön!

    • Niin tuttu itsellenikin,jouduin työkaverin hampaisiin kolmeksi vuodeksi.Hän oli pomon suosikki ja jostain syystä otti minut hampaisiinsa,tänäkään päivänä en tiedä syytä,esimieheni sanoi että älä välitä on vaan kade sinulle.Tuli vähentämisen tarve ja tiesin että olen yksi heistä,kiusaajani seisoi lähellä tarkkailemassa kun sain irtisanomisilmoituksen.Minulle tämä oli suuri helpotus. Kului kaksi vuotta ja pomo sai lopputilin näin se paha kostautuu. Kiusaajani on jo onneksi eläkkeellä. Sinä Netta olet aivan ihana ja upea ihminen, toivon sydämmestäni voimia ja jaksamista sinulle. Olet rukouksissani.

    • Kiitos kun olet jaksanut kaiken sairastelun keskellä kirjoittaa kokemuksiasi meille. Olen todella pahoillani että olet joutunut kiusaamisen kohteeksi. Olen itsekin joutunut ja se on aivan kamalaa. On järkyttävää että osa ihmisistä on kuin savannin pedot. On järkyttävää että joutuu piiloutumaan, pienentämään itseään, näyttelemään yms suojellakseen itseään pedolta. Ja että peto ei jätä rauhaan haavoittunutta. Millainen maailma tämä onkaan. Sinä olet taistellut petoa vastaan ja sillä on merkitystä. Olet tehnyt kaikkesi alistumista vastaan. Ja teet kiusaamista näkyväksi! Hyvä Netta! Olet vahva! Olet esimerkki muille kuinka selvitä ja käsitellä tapahtuneita! Paras kosto on hyvä elämä. Sinun elämäsi on minun silmissäni niin kaunis ja hyvä vaikka se ilmeisimmin loppuu/loppui ennen aikojaan. Teit rankoista kokemuksistasi merkityksellisiä tuomalla ne valoon! Lohdutat muita kiusattuja! Kiitos suuresta sydämestäsi!

Comments are closed.