Kuinka yhdistää elämä ja syöpä
Kuinka ydistää elämä ja syöpä – Osa 9 – Ruoka

Kuinka ydistää elämä ja syöpä – Osa 9 – Ruoka

Enteisessä avioliitossani en tykännyt tehdä ruokaa. Suorastaan vihasin ruoanlaittoa.

Masennuksen vuoksi minulla oli huono ruokahalu, jonka takia syöminen oli jotain, mistä sai ravintoa, eikä mitään muuta. Toisaalta ex-mieheni ei tykännyt mm. merenelävistä, joten oli hyvin rajoitettua, mitä ruokia sain tehdä. Tai jos tein jotain mereneläväruokaa, sain syödä sen yksin. Enkä jaksanut tehdä ruokaa vain itselleni.

Monesti, kun tein ruokaa, sitä ei arvostettu. Ei siksi, että se olisi ollut pahaa, vaan siksi, ettei se ollut sellaista, mitä exäni olisi halunnut. En toki väitä olleeni mikään maailman paras ruoanlaittaja. Exällieni tuntui maistuvan parhaiten ne ruoat, jotka oli tehty johonkin, mikä oli valmiina purkissa tai laatikossa. Kunhan paistoin lihan ja keitin tärkkelyksen ja loput tuli kaupan hyllyltä valmiina.

Itse taas olisin halunnut syödä enemmän itse tehtyä ruokaa. Itse olisin halunnut syödä monipuolisemmin ja vaihtelevammin.

Yllätyinkin siis aika kovasti, kun nykyisen mieheni kanssa tajusin, että ruoanlaitto onkin ihan kivaa. Sain tehdä mitä ruokia halusin ja yleensä reaktio oli kehuva ja kiittelevä. Toki kaikki ruoat eivät aina menneet nappiin edes omasta mielestäni, mutta pääosin kaikki mitä tein, oli meidän molempien mielestä hyvää. Joten ruoanlaitto olikin ihan kivaa. Sai vaihdella reseptejä, kokeilla uusia juttuja, käyttää niitä ainesosia, joita milloinkin teki mieli.

Ensimmäinen ruoka, jonka Pasille tein, oli possunklöntti uunissa, perunoita ja herkkusienikastiketta. Pasilta lähti jalat alta ja hän totesi, että tästä edes minä saan tehdä kaikki ruoat.

Syöpä muutti tämän. Kemosädehoidon alettua minulla alkoi pahoinvointi ja meni ruokahalu. Kun ei tehnyt mieli ruokaa, ei tehnyt mieli tehdä ruokaa. Jokaisessa syöpäoppaassa neuvottiin syömään valmista ruokaa, koska ruoan laittaminen itsessään vie ruokahalun. Joten ostimme ruokaa K-Supermarket Välivainion lounastiskiltä. Lounastiskiltä valmiit proteiinit, kaveriksi lämmitimme pakastemuusia tai vaihtoehtoisesti pastaa tai riisiä.

Jos et tiedä, miltä tuntuu se, kun ei tee mieli ruokaa, en oikeastaan osaa kuvailla sitä tunnetta. Ärsyttävintä siinä on se, että kaikki muut sanovat, syö sitä, syö tätä. Syö jotain edes. Mutta milläs syöt, kun ajatus kaikesta oksettaa? Ei keksi mitään, ei yhtikäs mitään, mitä voisi syödä. Mikä ei olisi liian jotain. Liian makeaa, liian maistuvaa, liian ällöä, liian jotain.

No mutta syöt vaan jotain!
No kun en pysty, koska kaikki oksettaa. Yritä itse syödä jotain, mikä tuntuu siltä kuin söisit oksennusta. Tai pystyisitkö syömään jotain, jos tietäisit oksentavasi sen ulos heti? Siltä se minusta tuntuu.

Minulle maistui parhaiten joku suolainen ja mauton. Tuli juotua kananmakuisten valmisnuudeleiden nesteet. Itse nuudeleista jäi suurin osa syötyä. Nyt olen syönyt paljon riisinuudeleita. Viime kesänä aamupalaksi söin Elovenan pikakaurapuuroa, jonka sekaan pilkoin mansikoita. Mansikat olivat siinä se juttu, pikapuurosta yritin saada energiaa.

Perunamuusi on mennyt ruoan kanssa alas kohtuullisen hyvin. Viime vuonna söin myös paljon kasviksia, mutta se alkoi jäädä, kun totesin kasvisten tulevan ulos samassa muodossa, jossa ne nielin. Kun mikään ei maistu ja paino putoaa kaiken aikaa, ei ole varaa täyttää mahaa ruoka-aineilla, joista en saa ravintoa.

Kemosädehoidon aikaan ja sen jälkeen tuli syötyä paljon hirvenjauhelihapihvejä. Tai no, itse söin puolikkaan pihvin päivässä. Kaveriksi pakastimesta mikrotettuja Wok-vihanneksia ja muusia.

Tähän tuli muutos, kun Pasin työkaveri kertoi tilaavansa valmista kotiruokaa Feelian verkkokaupasta. Menin tutustuman valikoimaan ja ostimme valmista, vakuumipakattua kotiruokaa suoraan kotiovelle toimitettuna.

Yllätykseksemme ruoka oli hyvää. Tehty jokaisen makuun sopivaksi, mikä sopi pahoinvoinnin ja makuaistumuutosten kanssa hyvin yksiin. Joissain ruoissa proteiininlähde jää vähän vähäiseksi ja ruoka on hyvinkin perunapitoista, mutta tärkeintä oli se, että ruoka maistuu siltä, että pystyn syömään.

Sytostaattien aikaan minulla tuli suuria muutoksia makuaistiin. Hanavesi alkoi maistua aivan valtavan pahalta. Pystyin juomaan vain lähdevettä. Ruoka ei maistunut miltään tai maistui väärältä. Pizza, hampparit, yms. hyvä oli mautonta. Kaikki, mitä söi, oli enemmän tai vähemmän pettymys.

Kun sytostaatit loppuivat marraskuun lopulla, alkoi ruokahalu ja makuaistikin parantua. Muutamaan kertaan kokeilin tehdä itse ruokaa, mutta se jäi nopeasti pois. Ruokahalu ei edelleenkään ollut häävi, eikä vatsa itsessään halunnut ottaa tai sulattaa syötyä ruokaa. Syötyjen annoksien piti olla pieniä ja niitä piti olla usein. Muutaman ruokalusikallisen tähden ei kamalasti motivoinut nähdä kaikkea sitä vaivaa, mikä ruoanlaittoon menee.

Puhumattakaan uupumuksesta. Kun kärsii näin kokonaisvaltaisesta uupumuksesta ja keho on niin heikko, että ruoanlaitto itsessään on liian rankka tehtävä, ei ruokaa edes jaksa fyysisesti laittaa. Ne kerrat, kun yritin, jouduin suurimman osan ajasta istumaan jakkaralla, koska seisoessa alkoi heikottaa liikaa.

Kun olin sytostaattien loppupuolella, eräs henkilö kertoi syöneensä take-awayta pari kuukautta putkeen. Hän valitteli kovasti myös vatsaongelmia. Voisin kuvitella, että nämä kaksi kulkevat käsikädessä.

Kun hän asiasta mainitsi, sanoin itse vitsinä, että en itsekään ole tehnyt ruokaa pariin kuukauteen, olemme syöneet valmista kotiruokaa. Oletin, että tämä henkilö ymmärtää syyn sille. Hän tiesi tilanteestani ja oli kovasti väittänyt olevansa huolissaan.

Hänen reaktionsa kuitenkin oli sanoa: ”Onpa kiva, että joku muukin on näin laiska!”

Joten siis tilaamme ruokaa Feeliasta. Tähän mennessä sieltä on löytynyt ne suosikkiruoat, joita uskaltaa tilata paljon yhdellä kertaa.

Toki ongelmana on se, että jos lämmitän kerralla kolme kiloa soijabolognesea, kaksi ihmistä joutuu syömään sitä pitkän tovin. Eli vaihtelua ei hurjan paljon ole. Tämän viikon ruokalistalla on tämä ruoka ja ensi viikolla lämmitetään sitten jotain muuta.

Onneksi olemme niin tylsiä ja mukautuvaisia, ettei se haittaa. Jos pitää syödä soijabolognesea viikko putkeen, sitten syömme soijabolognesea viikon putkeen.

Paitsi, kun joudun osastolle, silloin Pasi syö soijabolognesea viikon putkeen.

Tätä kirjoittaessa on torstai 24.6. Huomenna on juhannusaatto. Kello on 14:08.
Eteisessä käy ovi. Pasi tulee kotiin kaksi tuntia etuajassa. Huudan: ”Moi!”
Pasi tulee eteisestä olohuoneeseen. En katso häneen päin, mutta sanon, että aloin juuri miettimään, mitä sitä söisi. Pasi sanoo: ”Jos syödään vaikka tämä.” Käännyn katsomaan ja hän on saanut töistä jokavuotisen juhannuslahjan: paketillisen lihaa. Hän näyttää kädessään olevaa Atrian Grillipalettia.

Nousen ylös katsomaan tuliaisia. Pohdin hetken ja totean, että grilliä en jaksa alkaa putsaamaan, enkä jaksa odottaa, että Pasi sen putsaa. Mutta voin paistaa nämä pannulla. Jääkaapissa on Feelian perunamuusia.

Joten plopsautan kaksi pakettia Feelian muusia vuokaan ja uuniin. Laitan pannun hellalle ja ruutaan siihen ison läjän juoksevaa Beceliä. Ensin kanat pannulle, sitten kasslerit ja lopuksi makkarat.

Eli ensimmäistä kertaa tänä vuonna jouduinkin tekemään ruokaa ihan itse.

Toivottavasti maistuu.

2

2 thoughts on “Kuinka ydistää elämä ja syöpä – Osa 9 – Ruoka

Comments are closed.