Kuinka yhdistää elämä ja syöpä
Kuinka yhdistää elämä ja syöpä – Osa 3 – Asenne

Kuinka yhdistää elämä ja syöpä – Osa 3 – Asenne

Olen ollut aina reipas ja nauravainen ihminen.

Silloinkin, kun olen joutunut käsittelemään todella rankkoja asioita vakavaa masennusta sairastaen. Oli aikanaan helpottavaa saada diagnoosi vakavasta masennuksesta, sillä se selitti paljon. Vaikka ympärilläni olevat ihmiset eivät uskoneet minun olevan masentunut, minä ymmärsin paremmin itseäni. Diagnoosin avulla sain lopulta apua pahaan olooni.

Kovan työn tuloksena paranin masennuksesta. Ehdin masennuksen aikana käydä läpi väkivaltaisen ja alkoholisoituneen poikaystävän, työttömyyden, muuton Helsingistä Ouluun, opsikelin itselleni tutkinnon, menin naimisiin, valmistuin, sain töitä, ostin asunnon, talousromahduksen vuoksi Oulun toimipiste lopetettiin ja minut irtisanottiin, olin työtön, opiskelin lisää, sain töitä, kävin läpi avioeron, löysin terapeutin, joka osasi auttaa minua virheellisten ajatus- ja toimintamallieni kanssa, tapasin nykyisen mieheni ja lopulta terapeuttini sanoi, että käyn hänen luonaan turhaan, koska olen parantunut vakavasta masennuksestani ja osaan terapoida itse itseni.

Sen jälkeen menin naimisiin, minulla meni työtapaturmassa lonkka rikki, taistelin yksin työtapaturmavakuutusyhtiön kanssa oikeudestani korvauksiin, kuntoutuin lonkkaa, kävin lonkkaleikkauksessa, kuntoutin lonkkaa lisää, taistelin tapaturmavakuutusyhtiön kanssa lisää ja kyseinen taistelu oli kesken, kun jouduin OYSin päivystykseen, jossa lääkäri ja onkologi yhdessä totesivat, että minulla on suurikokoinen syöpäkasvain ja biopsialla varmistetaan vain se, mikä kasvain on kyseessä.

Neljä päivää myöhemmin sain K-Citymarket Ruskon lihaliemihyllyn edessä puhelun onkologilta: syöpä on varmistettu ja minut laitetaan jonon ohi kiireellisinä kuvantamistutkimuksiin.

Viikon päästä kävin jo ensimmäisissä kuvissa ja kuukautta myöhemmin alkoi sädehoidot.

Olen aina ajatellut, että asiat voisivat olla pahemminkin.

Olen ystäväpiirissäni ollut aina se, jolla asiat on todella huonosti, kun muilla menee hyvin. Siitä huolimatta olen aina ajatellut, että asiat voisivat olla pahemminkin. Se on varmaan yksi hyvä syy siihen, minkä takia en ole luhistunut suurienkaan haasteiden alla, vaikka voimat olisivat olleet täysin loppu. Olen kuin auto, josta loppuu bensiini, ennen kuin ehdin bensa-asemalle. Kaadetaan sitten vaikka viinaa tankkiin, jotta jollain keinolla pääsen tankkaamaan ja lopulta jatkamaan matkaa.

Ennen biopsian tulosta en suostunut uskomaan kyseessä olevan syöpä. Vaikka alitajuntani sen ehkä hyväksyi, tietoinen minä päätti, että kyseessä on jotain muuta. En kuitenkaan järkyttynyt, kun biopsian tulos varmistui. Alitajuntani tiesi sen, mitä itse en suostunut myöntämään.

Kun sain diagnoosin, päässäni napsahti selviytymismoodi päälle.

Samalla menetin myös neofobiani. Yksi päivä pelkäsin kaikkea uutta ja vierasta, seuraavana päivänä menin kuvantamisiin, lääkärikäynteihin, sädehoidon suunnitteluihin ja ihan mihin vaan, ilman minkäänlaista pelkoa. En itkenyt, en voivoitellut, en kauhistellut. Kuulin, miten rankkoja sivuvaikutuksia ja jälkivaikutuksia sädehoidolla on ja totesin, että no sitten on.

Radikaalin kemosädehoidon sivuvaikutukset olivat rankempia, kuin minulle oltiin annettu ymmärtää. Yleensä sädehoito on hyvin siedetty, mutta minulla meni kokonaan voimat, kärsin jatkuvasta pahoinvoinnista ja sain ison läjän muita ikäviä sivuvaikutuksia, joista osasta en ole vieläkään parantunut. Selvisin kaikista syöpähoidoista kunnialla.

Positiivinen ja reipas asenteeni on ollut ihmetyksen ja kummastuksen aihe perheelleni, läheisilleni ja jopa lääkäreilleni.

Olen jaksanut taistella läpi syöpähoitojen, sivuoireiden, kipujen ja arkielämän haasteiden. Olen ollut ymmärtäväinen ja myötätuntoinen muita ihmisiä kohtaan, jopa silloin, kun minua on kohdeltu väärin.

Yllättävää on ollut se, että saamaani kuolemantuomiota suurempi taakka on ollut muiden ihmisten suhtautuminen minuun. On henkilöitä, jotka eivät ole kohdanneet minua ihmisenä. Se on vienyt voimia kaikista eniten. Se on syönyt ja nakertanut taistelutahtoa ja positiivista asennetta pahasti. On ollut päiviä, jolloin olen ollut niin loppu, etten uskoa jaksavani enää huomiseen. Sitten saan suututettua itseni ja raivon avulla löydän jostain sen taistelutahdon ja positiivisen asenteen, jolla jaksan ainakin ulospäin näyttää iloiselta itseltäni.

Olen taistelijaluonne.

En voivottele ja surkuttele pieniä asioita, enkä ilmisesti suuriakaan. Minulle on kerrottu, että minulla on parantumaton syöpä, mutta itse sanon, että minulla on tällä hetkellä parantumaton syöpä. Jos nykyiset syöpähoidot toimivat, voin elää täyttä – noh, aika raihnaista ja väsynyttä – elämää siihen saakka, että parantava syöpähoito löydetään tai vanhuus vie.

On toki myös mahdollista, että syöpä jatkaa leviämistä, jonka vuoksi käyn seuraavat pari vuotta sytostaattihoidoissa, kunnes olen niin huonossa kunnossa, ettei syövän leviämistä voida enää pysäyttää ja kuolen. Mutta jos niin käy, niin sitten niin käy. Turha sitä on nyt itkeä ja murehtia.

Toivon kuitenkin, että pystyn olemaan reipas ja positiivinen loppuun saakka.

0