Kuinka yhdistää elämä ja syöpä
Kuinka yhdistää elämä ja syöpä – Osa 8 – Pelko

Kuinka yhdistää elämä ja syöpä – Osa 8 – Pelko

Stephen Kingin Dark Tower -kirjasarjan toisessa osassa ”The Drawing of the Three” on kolme ovea, josta kirjan sankari Roland vetää itselleen kolme matkakumppania. Ovet eivät ole ovia asuntoon tai olohuoneeseen, vaan ovia toisiin maailmoihin. Roland repii nämä kolme kumppania toisesta maailmasta, toisesta aikakaudesta, omaan maailmaansa.

Oven ollessa auki, ovi kulki Rolandin rinnalla. Mihin Roland meni, ovi oli vieressä. Kun Roland sulki oven, se katosi ikiajoiksi.

Kuolema on minulle tuo ovi.

En tietoisesti pelkää. Pelko on enemmänkin asia, joka on yhtä paljon osa minua kuin hengittäminen. En ajattele sitä, en tiedosta sitä. Mutta huomaan sen silti kaikessa, mitä teen tai mitä sanon.

Pelko tulevasta, pelko kuolemasta.

Minusta tuntuu, että olen hyväksynyt sen, etten tule elämään sitä elämänkaarta, jonka itselleni ajattelin vielä vuosi sitten. En voi olla varma siitä, olenko asian hyväksynyt, ennen kun se hetki koittaa, mutta en ajattele kuolemaa pelonsekaisin tuntein. En saa ahdistuskohtauksia, vaikka ajattelen, etten ole enää parin vuoden päästä elossa.

Se, mikä minua pelottaa, on aika ennen kuolemaa. Kuinka kauan joudun kitumaan ennen kuolemaa? Onko minulla oikeus päättää, etten enää jaksa, nyt saa riittää? Onko minulla merkitystä, olenko käyttänyt jäljellä olevan ajan hyvin?

Etenkin tuota viimeistä asiaa olen pohtinut paljon. Miten käyttää jäljellä oleva aika oikein?

Haluaisin tuoda jotain hyvää maailmaan, ajaa muutosta, auttaa jossain asiassa. Mutta olen niin väsynyt, etten jaksa. En jaksa lähtä iltaisin johonkin järjestötoimintaan, en jaksa auttaa vanhuksia arjessa tai tietokoneongelmissa, minulla ei ole vaikutusvaltaa ajaa muutosta tai vaikuttaa maailmaan.

Joten en pelkää niinkään kuolemaa, pelkään sitä, etten käytä jäljellä olevaa aikaa hyödyksi.

Silmäkulmasta näen oven avoinna odottamassa, milloin kompastun ja kaadun ovesta sisälle, jotta se voi sulkeutua ikihyviksi. Se ovi painostaa minua: mun on pakko olla onnellinen ja nauttia. Pakko käyttää tämä aika jotenkin hyödyksi. Pakko.

Vaikka lopulta mitään muuta ei ole pakko, paitsi kuolla.

Mutta minulla se tuntuu niin käsinkosketeltavalta asialta, että pystyn haistamaan ja maistamaan sen. Voin kurottaa kohti ovea ja kaikki se oven takana odottava musta tyhjyys käskee pyrkimään parempaan.


Mutta en jaksa. En osaa. En pysty. En kykene.

Joten pohdin. Miten käyttää jäljellä oleva aika oikein?

Aloin kirjoittaa syövästäni LinkedIniin, koska halusin terveiden ihmisten tietävän, millaista on elää sairaana ja sairaiden ihmisten tuntevan, etteivät he ole yksin. Syöpäsairaita ihmisiä on työelämässä tuhansittain, osalla menee hyvin, osalla huonosti. Moni syöpäsairas, vakavasti sairas tai pitkäaikaissairas joutuu kokemaan työelämässä ja elämässä yleensä syrjintää. Moni kokee elämässä samoja ajatuksia ja tunteita, samoja tai vastaavia fyysisiä oireita, samaa väsymystä ja samaa tarpeettomuuden ja kykenemättömyyden tunnetta kuin minäkin.

Joten ajattelin kertoa omista kokemuksistani. Ehkä siitä olisi apua tai iloa jonkun toisen ihmisen elämään.

Ehkä jonkun ihmisen esimies ymmärtää sairasta työntekijää paremmin. Ehkä tämä sairas työntekijä tajuaa, ettei ole ongelmiensa kanssa yksin. Ehkä joku terve ihminen ymmärtää arvostaa omaa terveyttään ja sitä, kuinka yksinkertaista oma elämä on ruuhkavuosien kiireistä huolimatta.

Silti minusta tuntuu, ettei tämä ole tarpeeksi. En tuota yhteiskunnalle mitään, olen pelkkä taakka. Olen taakka yhteiskunnalle, työnantajalle ja etenkin läheisilleni.

Puhumattakaan siitä, että tekisin omassa elämässäni mitään hyödyllistä. Sairastan ja pidän kissoista huolta mahdollisimman hyvin. Yritän pitää huolta itsestäni. Syödä, ulkoilla ja jaksaa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Siinä on minun panokseni omaan elämääni.

Joten pohdin. Miten käyttää jäljellä oleva aika oikein?

Minulle on sanottu, että olen käyttänyt elämäni oikein, jos minulla on ollut hyvä olla. Mutta en oikein tiedä, mistä saisin sen hyvänolontunteen. Toki olen tyytyväinen ja onnellinen elämästäni sairaudesta huolimatta. Minulla on asiat todella hyvin. On oma asunto, ihana mies, pehmoiset kissat, ihana ystävä, huolehtiva perhe. Vaikken saa kuin sairauspäivärahaa, minulla ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa vielä pahempia rahahuolia. Pidemmällä aikavälilläkin pärjäämme. Olen siitä onnellinen, että olin saanut elämäni puitteet kuntoon ennen diagnoosiani. Minulla oli kaikki tarvittava, joten voin rauhassa keskittyä sairastamiseen.

Mutta mistä saan sen ilon ja nautinnon, sen merkityksentunteen ja tarkoituksen elämääni? Mitkä ovat niitä asioita, jotka minun pitäisi tehdä, jotta kuolinvuoteellani voin katsoa elämääni ja tuntea, ettei mitään jäänyt puuttumaan.

Tilastollisesi minulla on tänä vuonna 60 % todennäköisyys olla elossa. Minulla on 20 % mahdollisuus olla elossa vuonna 2025. Minulla on 10 % todennäköisyys olla elossa 2030.

Joten pohdin. Miten käyttää jäljellä oleva aika oikein?

Seuraan silmäkulmasta tuota pikimustaa oviaukkoa ja pelkään, että aika loppuu kesken. Pelkään, etten tehnyt elämässäni mitään, millä oli merkitystä. Pelkään, etten iloinnut elämästä tarpeeksi. Pelkään, etten nauttinut silloin, kun siihen oli mahdollisuus. Pelkään, etten arvostanut elämää oikealla tavalla. Pelkään, etten antanut riittävästi. Pelkään, että otin liikaa.

Pelkään, etten jättänyt mitään muuta jälkeeni kuin hirvittävän määrän tavaraa.

Joten seuraan tuota pikimustaa oviaukkoa silmäkulmastani ja pohdin, milloin se sulkeutuu perässäni.

0