Kuka minä olen

En ymmärtänyt ihmisiä lapsena, enkä nuorena aikusenakaan. En ymmärtänyt, miksen saa olla avoin ja rehellinen. En ymmärtänyt, että ihmiset valehtelevat ja käyttävät hyväkseen. Uskoin, että asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät. Ihmiset ovat sitä, miltä ne näyttävät.

En tuntenut kuuluvani mihinkään, joten teininä aloin mimikoimaan muita. Aloin opiskella ihmisiä. Mukauduin muiden muottiin.

Vuosia myöhemmin tajusin, ettei sekään toiminut. Olin oppinut ihmisistä paljon ja samalla joutunut käymään kovan elämänkoulun.

Entinen mieheni sanoi häpeävänsä minua, kun olemme hänen ystäviensä seurassa. Häpesin itse itseäni. Tiesin olevani outo, en kuulunut joukkoon. Mitä enemmän yritin, sitä oudommaksi muutuin.

Avioeron jälkeen vasta opin näyttelemään normaalia. En yrittänyt mukautua muottiin, johon minut haluttiin, vaan näyttelin itseäni. Saatoin olla viimeiseen asti stressaantunut, jopa niin pahasti, että oksetti, mutta en ollut enää outo.

Tapasin nykyisen mieheni, jolla oli elämässä samat arvot ja samat tavoitteet kuin minullakin. Vasta sitten ymmärsin, että en koskaan ollut saanut olla minä. Elämäni muuttui kerralla.

Minulta ei enää vaadittu mitään, minun ei tarvinnut mukautua kenenkään muottiin. Minun ei tarvinnut enää näytellä itseäni.

Vasta silloin opin, kuka minä olen.

0