Työelämä
Kun työnantaja taistelee kuolemansairasta vastaan

Kun työnantaja taistelee kuolemansairasta vastaan



Olen tästä aiheesta paljon kirjoittanut jo valmiiksi. Kirjoitan siitä silti lisää.

Pohdiskelin tuossa yöllä valvoessani sitä, miten ihmiset käyttäytyvät niin käsittämättömästi.

Kirjoitin työnantajan käytöksestä minua kohtaan ja siitä, kuinka masennuin sen seurauksena.

Mitä ajattelen kiusaajastani

Ajattelen, että kiusaajani on ihmispaskaa.

Sillä aikaa, kun hän kiusasi minua, minä olin hänestä huolissani. Tuin häntä, puolustin häntä. Yritin saada tilanteen hoidettua asiallisesti, jottei hänelle tulisi paha mieli. Yritin suojella häntä hänen omalta ammattitaidottomuudeltaan ja epäinhimillisyydeltään. Halusin hänen saavan apua ja tukea omiin haasteisiinsa.

Sen sijaan, kun hän joutui kohtaamaan tekemänsä virheet, hän alkoi syyttää minua kiusaajaksi. Hän oli ehtinyt puhua minusta paskaa koko yritysjohdolle saakka vähintään kymmenen kuukauden ajan. Esikunta ja yritysjohto olivat jo valmiiksi hänen puolellaan. Minulle jopa sanottiin, ettei tilanteeseen oltu puututtu, koska oltiin ymmärretty, etten halua olla tietyn työnantajan edustajan kanssa tekemisissä. Tämä tieto on voinut tulla vain ja ainoastaan kiusaajaltani. Ja se on valhe, joka on kerrottu huhti-toukokuussa 2020. En tiedä, mitä valheita kiusaajani on minusta kertonut tuon jälkeen. Sen perusteella, miten minuun on yritysjohto suhtautunut, oletan, että valheita on ollut enemmänkin.

Joten minä siis ajattelin hänen hyvinvointiaan, kun hän ajatteli omaa hyvinvointiaan. Molemmat huolehdimme hänestä.

Kaksinaamaisuuden huippu

Eräänä keväisenä maanantaina hän puhui minulle puhelimessa, miten hän on minusta huolissaan ja voisin soittaa hänelle ihan milloin vain. Ei työnantajan edustajan ominaisuudessa, vaan ihan ystävänä. Hän olisi valmis kuuntelemaan ja tukemaan. Keskiviikkona minulle ilmoitettiin, että hän on tehnyt minusta häirintäilmoituksen.

Kuinka kaksinaamainen ihminen voi olla?

Viimeiseen asti yrittää turvata oman selustansa näyttelemällä ymmärtävää ja empaattista, vaikka todellisuudessa kyseessä on täysin ja totaalisen itsekeskeisesti toiminut henkilö. En missään välissä ole kokenut, että hän olisi ollut oikeasti minusta huolissaan. En ole missään välissä kokenut, että hän olisi huolehtinut minusta. En ole missään välissä kokenut hänen suunnaltaan mitään muuta kuin, että minä aiheutan hänelle haittaa ja kuormaa. Ja tämä tunne ja kokemus ei edes johdu omasta syyllisyydestäni, vaan pohjautuu täysin sataprosenttisesti siihen, miten hän on minuun suhtautunut ja miten hän on minua kohdellut.

Olen kokenut hänen käyttäytyvän yllämainitulla tavalla.

Joten hän on minulle ihmispaskaa.

Nyt pitäisi keskustella tämä asia auki

Kun pyysin helmikuussa joustoa työaikasijoitteluun, minulle sanottiin: ”En voi kaikkien toiveita ottaa huomioon.”

Kerroin syyn tälle tarpeelle. Perustelin, selitin. Sanoin, ettei kyseessä ole toive, vaan kyseessä on asia, jonka tarvitsen terveyteni ja sairauteni vuoksi. Hänen vastauksensa oli: ”En voi kaikkien toiveita ottaa huomioon.”

Seuraavana päivänä jäin sairauslomalle. Soitin toiselle minua ylempänä olevalle henkilölle ja itkin sitä, kuinka pahaksi tilanne oli päässyt. Kuinka väsynyt olin, enkä jaksanut enää olla kiusaajani syrjinnän kohteena, enkä enää jaksanut olla hänen tukenaan. Sillä kiusaamisen ohessa kiusaajani purki minulle omia huoliaan. Omaa väsymystään ja terveysongelmiaan. Sytostaattihoidoissa olevalla syöpäpotilaalle hän valitti omasta jaksamisestaan.

Kuka tekee niin?

Tämä toinen minua ylempi henkilö varasi palaveriajan työnantajan edustajan kanssa, jotta voisimme pohtia, miten lähtisimme tilannetta aukomaan. Ihan akuutisti minulla oli tarve siihen, etten joutuisi kiusaajani kanssa olemaan missään muussa kanssakäymisessä kuin työasioissa. Työasiat voisin hoitaa, mutta en voi, enkä kykene hänelle puhumaan omasta terveydestäni, sillä hän käänsi sen minua vastaan. Enkä missään tapauksessa voisi olla enää kuuntelemassa kiusaajani huolia.

Ojasta allikkoon

Työnantajan edustaja ehdotti minulle, että minun pitäisi kiusaamisen lopettamiseksi siirtyä minulle huonompiin tehtäviin, joita en voi sairauteni vuoksi tehdä. Työaikajärjestelyyn, johon tarvitsin joustoa, hän tarjosi ratkaisuksi sairauslomaa. Ei työnantajan omien prosessien mukaista keskustelua tarvittavasta joustosta, vaan hän hyvin selvästi, vastustuksista huolimatta ilmoitti, että jos en pysty jotain työvuoroa tekemään, minun tulee jäädä sairauslomalle.

Tämähän on lainvastaista. Työnantajan tulee selvittää onko jousto mahdollinen (olisi ollut) ja tarjota tuo jousto (ei tarjonnut).

Tästä päättelin, että työnantajan kanta on ollut koko ajan se, että minut pitää saada sairauslomalle, jotta minusta päästään eroon.

Tässä kohtaa ajattelen, että minulle tarjottiin näitä vaihtoehtoja siksi, että työnantajan edustaja kuvitteli minun olevan heikko ja alistuvan hänen tahtoonsa. Kuvittelen, että hänelle tämä oli arvovaltakysymys: minä menin häiritsemään häntä ja ilmaisemaan minua ylemmän henkilön kohtelevan minua epäasiallisesti. Sen sijaan, että tämä henkilö olisi tosissaan perehtynyt tilanteeseen, hän veti pikaiset johtopäätökset ja ajatteli, että pääsee minusta helposti eroon.

Mutta ei päässytkään. Vaan tilanne räjähti käsiin ihan täysin.

Double down

Sen sijaan, että työnantajan edustaja olisi todennut, että nyt tuli tehtyä liian pikaisia johtopäätöksiä ja ehdotettua sopimattomia ratkaisuehdotuksia, hän eskaloi tilannetta entisestään. Koin sen niin, että hän yritti tehdä selväksi, että hän on tärkeä ja minä olen täysin arvoton. Uskon hänen edelleen odottavan, että luovutan ja annan periksi.

Sama asenne jatkui siitä huolimatta, että kerroin jo minun jo suunnitelleen oman itsemurhani. Se on sellainen, ettei läheiseni minua löydä ja toivottavasti poliisi tai pelastushenkilöstö löytää. Mutta olin päättänyt elää mieheni vuoksi. En itseni, minulla ei ollut tuolloin elämänhalua enää jäljellä. Siitä huolimatta työnantaja halusi vääntää veistä haavassa ja painottaa, että minä olen se pahis tässä tarinassa. Kuulematta omaa versiotani.

En tiedä milloin ja missä vaiheessa he tajusivat, etten ole antamassa periksi, vai ovatko vieläkään tajunneet. Mutta sen sijaan, että he olisivat selvästi ilmaisseet haluavansa käydä läpi tapahtuneet ja selvittää, onko virheitä tapahtunut, sain terveisiä, että minua vastaan on lähdetty taistelemaan.

Mielestäni se on hyvinkin koomista, että työnantaja näkee tarpeen taistella parantumatonta syöpää sairastavaa ihmistä vastaan.

Annoin useampaan otteeseen työnantajalle tilaisuuden ilmaista minulle edes jollain tapaa halunsa selvittää tilanne, mutta vastassa on ollut radiohiljaisuus.

Työnantajan maine

Oletan työnantajan taistelun minua vastaan alkaneen, kun olin joulukuussa Ylen uutisissa ja artikkelissa. Mainitsin siinä, miten miehet saavat töissä huutaa niin, että esimies alkaa itkeä, mutta minut käskettiin sairauslomalle, kun puutuin oikeaan epäkohtaan.

Sen sijaan, että joku olisi tullut keskustelemaan tästä kanssani, he keskustelivat asiasta keskenään.

Itse ajattelin ja odotin, että minulta oltaisiin tultu kysymään, mitä tämä tarkoittaa. Sen sijaan kuukautta myöhemmin minulta kysyttiin muihin asioihin piilottamalla: ”Mitä minä ajattelen työnantajasta?”

Tuolloin vielä vastaukseni oli myönteinen, koska tammikuussa en tiennyt työnantajan sotatoimista minua vastaan.

Sitä minä ihmettelen, minkä takia työnantaja ei puuttunut epäkohtaan ja lähtenyt selvittämään sitä. Jos mediassa tulee julki, ettei joku esihenkilöstöstä toimi yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti, voisi kuvitella työnantajan lähtevän tutkimaan asiaa. Sen sijaan asiasta maininnut henkilö leimattiin ongelmaksi.

Vastuullinen työnantaja ei toimi näin.

Ehkäpä juuri sen takia minut leimattiin ongelmaksi, kun minua kiusannut henkilö sai kaiken aikaa kertoa minusta valheitaan ja kertoa omaa versiota tarinastaan, eikä pyynnöistä huolimatta kukaan suostunut keskustelemaan minun kanssani.

Sitkeä sissi

Luulen tässä käyneen niin, että työnantaja on toiminut sillä tavalla, jolla he ovat tottuneet toimimaan. Jos se ei työnantajan tilanteeseen sovi, yksittäisellä työntekijällä ei ole merkitystä, eikä oikeuksia. Tässä tapauksessa minusta tuntuu siltä, että syystä tai toisesta työnantaja ei halunnut, että minua kohdellaan ihmisenä.

Kun en siihen suostunut, he tuntuivat olettavan minun toimivan, kuten kaikki muutkin: jäävän maahan makaamaan ja odottamaan, että potkiminen loppuu.

Uskon heille tulleen täysin yllätyksenä, etten suostunut tähän. Sitäkin suurempana yllätyksenä, että alan kirjoittamaan aiheesta. Ja suurimpana yllätyksenä lienee tulleen se, että minun teksteilläni on paljon suurempi kattavuus kuin heidän omilla postauksillaan.

Mutta sen sijaan, että he olisivat tajunneet tehneensä monessa kohtaa monen monta virhettä, he tuntuvat pysyneen omassa kannassaan. Mitään ei myönnetä, mitään ei tutkita, mitään ei pahoitella. Sen sijaan uskon heillä olevan siellä tarkka syyni päällä: milloin teen sellaisen virheen, että he voivat irtisanoa minut laillisin perustein ja vielä siihen päälle viedä minut käräjille.

Sitähän se tarkoittaa, kun lähdetään taistelemaan jotakuta vastaan. Muuta he eivät enää pysty tekemään. Itse en ainakaan keksi muita vaihtoehtoja.

Minä olen jo sairauslomalla: he saivat sen, minkä halusivat. Joten seuraavina toimina on irtisanominen ja oikeustoimet, jos haluavat jatkaa minua vastaan taistelemista.

Eivätkä he ainakaan ole ilmoittaneet minulle, etteivät enää taistele minua vastaan.

Miksi?

En kykene ymmärtämään miksi. Miksi ihmeessä hyökkäämistä jatketaan, kun selvästi nähdään, että minä puolustaudun vahvasti? Miten voi käyttäytyä niin itsetuhoisesti, ettei tuki huonon maineen lähdettä niin pian kuin vaan mahdollista? Jos he näkevät, ettei minua saa hiljaiseksi potkimalla, miten he eivät ymmärrä pyytää aselepoa? Miten he eivät ymmärrä muuttaa toimintatapaansa? Miten he eivät tajua pahoitella sitä, kuinka pahaksi tilanne on eskaloitunut?

Olen itse ollut sovitteleva ja saanut vastaukseksi, mitäpä muutakaan kuin: hiljaisuutta.

Tämä tilanne ei ole kenenkään kannalta hyvä. Mitä pidempään se jatkuu, sitä pahemmaksi tilanne muuttuu.

Ja siitä voi kaikki olla varmoja, että minut saadaan hiljaiseksi vasta, kun minulta menee henki. Mitä pahemmin minua potkitaan, sitä kovempaan ääneen tulen huutamaan. Eli tilanteen korjaamiseksi työnantajalla on keinot aika vähissä.

Onpa harmi, ettei Mehiläisessä hoidettu hommaa loppuun saakka silloin heti ensimmäisellä, tai viimeistään toisella kerralla.

Olisivat päässeet minusta eroon heti alkuunsa.


2

2 thoughts on “Kun työnantaja taistelee kuolemansairasta vastaan

Comments are closed.