Tänään
Lauantai 2.10. – Sunnuntai 3.10.

Lauantai 2.10. – Sunnuntai 3.10.

Lauantai

Perjantai-iltana en saanut unta. Yritin ensin nukkua, mutta kun se ei onnistunut, ”nousin ylös” ja aloin käymään läpi julkaisemattomia, mutta valmiiksi kirjoitettuja blogikirjoituksiani. Ajastin kirjoituksia uudelleen, mutta myös kirjoittelin uuden kappaleen sinne ja toisen tänne. Lopulta hieman ennen kahta laitoin uudelleen nukkumaan ja nukahdin.

Nukuin levottomasti, näin jotain painajaista. Helekatti oli kuulemma huutanut yöllä kuin tapettava sika ja Pasi oli joutunut sumuttamaan vettä Helekatin naamalle, että hän tajuaisi pitää päänsä kiinni. Ei ollut tajunnut. Minä en ollut herännyt.

Aamulla hieman ennen yhdeksää aloin heräillä, mutta väsytti aivan suunnattomasti. En olisi millään jaksanut herätä.

Hoitoringin hoitaja kävi aamupäivällä tuomassa verensokerimittarin lainaan. Minun tulisi seurata verensokeria muutama päivä. Kortisoni nostaa verensokeria, mutta vuodelevollakin on rajuja ja pahoja vaikutuksia koko elimistön terveyteen. Minulle ei kukaan ole näistä puhunut mitään, mutta saatoin yön pimeinä tunteina lueskella aiheesta. Ei hyvätä kuulosta.

Jos en kuole hyytymiin sydämessä, saatan kuolla vuodelepoon. Joten jei.

Makoilin aamupäivän sängyssä silmät kiinni

Kunnes Pasi alkoi pohtia, mitä tänään tekisimme. Minä sanoin, että voisin käydä vanhusten kanssa muutaman laatikon läpi, jotta projekti etenisi johonkin. Jos Pasi haluaisi, hän voisi sillä aikaa käydä ystävänsä luona kahvilla. Pasi saisi vähän vapaata minun hengissäpitämisestäni.

Ja niin teimmekin. Saimme käytyä pari laatikollista tavaraa läpi ja Pasi pääsi ystävän luokse kahville. Hän tuli kotia Höyhtyän grillin kautta ja toi meille tikkuperunat.

Viiden aikaan illalla minusta julkaistiin juttu Ylen sivuilla. Sen jälkeen blogin kävijämäärät pompsahtivat hassusti ylöspäin. Facebookiin tuli joitakin kaveripyyntöjä ja Instagramiinkin ilmeistyi seuraajia.

https://yle.fi/uutiset/3-12124844



Sunnuntai

Heräsin aamuseitsemältä. Jäin pohtimaan syntyjä syviä, enkä saanut enää unta. Joten ”nousin ylös”, otin läppärin syliin ja aloin ihmetellä asioita. Huomasin, että syystä tai toisesta blogini näkyi väärin. Ylävalikko oli korvautunut alavalikolla, eikä kategorioita näkynyt enää missään. Korjasin sen ongelman.

Tottakai blogi menee rikki juuri silloin, kun siellä on lukijoita. Perinteistä.

Liiton Fabebook-sivuilla oli jaettu Ylen linkki. Kirjoitin vastaukseksi pitkän kommentin siitä, miten liitto jätti minut taistelemaan työpaikkakiusaamista vastaan aivan yksin:

Kun sain diagnoosin, jouduin luopumaan paljosta.
Samalla jouduin ottamaan harteilleni paljon.

Jouduin luopumaan yksityisyydestä, mielenrauhasta, terveydestä, hyvinvoinnista ja niin paljosta muusta sellaisesta, mitä pidin itsestäänselvänä.
Minulta vietiin ihmisoikeuteni. Oikeus tehdä töitä, olla yhdenvertainen, olla tulematta syrjityksi ja tulla kohdelluksi ihmisenä, inhimillisesti ja hyvin käytöstavoin.
Harteilleni kaadettiin sota. Minua vastaan hyökättiin ja minun piti puolustautua. Minun piti taistella oikeudestani tehdä töitä, tulla kohdelluksi yhdenvertaisena, olla tulematta syrjityksi, sekä oikeudestani tulla kohdelluksi ihmisenä, inhimillisesti ja hyvin käytöstavoin.

Syöpä on syöpä. Sen tehtävä on levitä ja tappaa minut. Ihmisten tehtävä taas on tukea toisiaan, jotta voisimme olla yhdessä enemmän. Minun työnantajani asenne sairauteeni oli kuitenkin se, että minä olen ongelma ja minua kohdeltiin ihmisoikeuksieni vastaisesti.
Vaikka sain liitolta vinkkejä, jouduin taistelemaan yksin työnantajaa vastaan. Liiton vastaus kokemaani oli: ”Eihän tämä oikein ole, mutta näin se vaan menee.”

Pro-Liittoon liittyessäni ajattelin, että saan selkäni taakse suuren tekijän, joka suojaa selustani, jos jotain pahaa tapahtuu. Sitten tapahtui elämäni pahin asia, mutta kukaan ei ollutkaan suojaamassa selustaani. Yksin jouduin taistelemaan täysin ala-arvoista kohtelua vastaan samalla, kun olen taistellut hengestäni. Yksin jouduin taistelemaan, jotta kukaan muu ei joutuisi kohtaamaan samanlaista tilannetta, kun hänen elämänsä kamalin asia tapahtuu.

Hävisin nämä taistelut.
Olen hävinnyt kaikki taistelut.

Olen hävinnyt taistelun oikeudenmukaisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja ihimillisyydestä.
Olen hävinnyt taistelun meidän kaikkien oikeudesta tehdä töitä turvallisessa ympäristössä.
Olen hävinnyt taistelun terveydestäni ja elämästäni.

Minä olen nähnyt Pro-liiton toiminnan olevan jäsenhankintaa ja kivoja tempauksia. En ole nähnyt liiton suojaavan pienen ihmisen selustaa, kun hänellä on ihan kamala hätä.

Minulle tärkeää olisi ollut varmistaa, että työnantajani joutuu muuttamaan toimintatapaansa. Ettei tällaista käytöstä enää hyväksytä. Laitoin postia Norjaan hallituksen puheenjohtajalle saakka, mutten saanut vastausta.

Ei ole oikein, että elämänsä suurinta taistelua läpikäyvät ihmiset joutuvat taistelemaan yksin okeuksistaan.
Eikö liittojen tehtävä ole lopettaa tällainen käytös?
Eikö liittojen tehtävä ole tulla väliin ja suojella sitä verisenä rättinä maassa makaavaa ihmistä, jota työnantaja potkii päähän uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan?

Sanat ovat tyhjiä, vain teoilla on merkitystä.
Minä en ole nähnyt vielä mitään muuta kuin tyhjiä sanoja, niin työnantajalta kuin liitoltakin.

Toivottavasti Pro ryhdistäytyy ja alkaa oikeasti taistelemaan ihmisten oikeuksien puolesta.


Yhdeksältä otin aamulääkkeet

Jonka jälkeen Pasi tuli antamaan minulle napapiikkiä. Yritin asetta itseni parempaan asentoon, mutta oikean lapaluun alle tuli todella paha lihaskramppi. Jonkin sortin fasettilukko. Se oli yrittänyt tulla lauantaiaamuna myös, mutta löytämällä sopivan asennon, se ei jäänyt päälle. Nyt se jäi päälle.

Hengittäminen on muutenkin vaikeaa, nyt siitä tuli erittäin vaikeaa. Hengittäminen sattui lapaluuhun ja kipu lapaluussa vaati enemmän happea. Minun olisi pitänyt saada hengitettyä enemmän, mutta pystyin hengittämään vähemmän. Kipu oli valtava. Pyörin ja hyörin sängyssä, että löytäisin asennon, jossa se ei sattuisi. Istuma-asennossa kipu oli lievin, mutta minua hengästytti niin pahasti, että minun olisi pitänyt saada maata. Yritin maata vatsallani, mutta sekään ei ollut hyvä. Minua hengäsytti todella pahasti ja tuntui, etten saa happea. Pyörryn kohta siihen, etten pysty hengittämään.

Lopulta laitoin sängyn mahdollisimman istuvaan asentoon ja jäin siihen täysin paikalleni. Kun en nojannut selkään koko painollani, kipu ei ollut aivan niin paha. Olin paikallani ja yritin tasata hengitystä. Pitkän aikaa tuntui siltä, että pyörryn. Pyysin Pasia lisäämään happirikastimeen tehoja, jotta saisin happea. Olin siinä paikoillani ja toivoin, että kipu helpottaisi.

Kivun alettua olin ottanut jo kaksi bolusta (2 x 2 mg) morfiinia. Enimmäinen ei auttanut, toinenkaan ei tuntunut auttavan. Kun olin ollut 30-45 minuuttia paikoillani, kipu alkoi antaa periksi ja lopulta katosi kokonaan. En tiedä laukesiko kramppi, vai alkoiko morfiini toimia niin pitkällä viiveellä vasta.

Sen tiedän, että tuollainen kipu ja tämä sydän ei sovi yhteen. Pelkäsin kuollakseni, että kuolen siihen paikkaan.

Uusi ystäväni Auttaja

Tuli puoliltapäivin käymään. Hän toi mukanaan lapaset ja valmiiksi valmisteltua ruokaa.

Lasagnea, uunikasviksia ja salaattia. Hän ja Pasi laittoivat ruoat uuniin, jonka jälkeen Pasi pääsi ulos kävelylle. Auttaja jäi juttelemaan minulle. Itse kun olen jokseenkin vähäsanainen nykyään. Puhuminen kun käy urheilusuorituksesta. Mikä on minun ympärilläni oleville ihmisille joko hyvä tai huono asia. Ne jotka pitävät siitä, että olen läpätäti joutuvat nyt viettämään aikaa jonkun ihan tysän hiljaisen Netan kanssa. Ne, jotka eivät pidä puheliaisuudestani taas voivat nauttia siitä, etten pysty puhumaan. Voisin kyllä lonkalta heittää, että ympärilläni olevat ihmiset pitävät siitä puheliaasta versiosta. Tuskinpa he muuten olisivat elämääni halunneet.

Auttaja kertoi minulle elämässään olevista ihmisistä ja omasta historiastaan. Se oli mukavaa. Minua harmittaa, kun olen niin läpätäti, että monesti muiden ihmisten elämäntarinat saattavat jäädä lyhyemmäksi, jos kyseessä on vähän hiljaisempi ihminen. Nyt kerrankin oli niin päin, että minä kuuntelin, kun toinen puhui kaikessa rauhassa. Minua kyllä ehdottomasti kiinnostaa muiden ihmisten elämä ja tarinat, mutta kun olen vähän tällainen, enkä sitten aina välttämättä tajua tukkia leipäläpeäni. Jälkeenpäin sitten tympii se, etten antanut toiselle tarpeeksi tilaa puhua.

Minulla oli järkyttävä nälkä. Ruoat lämpenivät. Pasi tuli kotiin. Minä aloin käskyttää ruokaa itselleni. Ruoat olivat todella hyviä, söin liikaa. Söin vähän, mutta silti liikaa. Vatsa tuli kipeäksi. Ei onneksi pahasti, mutta tuli kuitenkin.

Broilerijauhelihaan tehtyä lasagnea, uunikasviksia ja salaattia. Nam.

Olin uskomattoman väsynyt koko sunnuntain

Välillä jaksoin vastailla blogiini tulleisiin kommentteihin ja kaikkiin FB, Insta ja Linkkari-kommentteihin. Jostain ihmeestä pari heilaa 20 vuoden takaa vielä muisti minut. Toinen heistä sanoi, että lapsuudenkotini ohi ajaessaan, kääntyy aina katsomaan. Käsittämätöntä. Voiko olla tosissaan, vai sanooko vaan?

Katsoimme telkkaria. Minä katsoin sitä silmät kiinni. Kuulin osan, osa jäi kuulematta. Seitsemältä söin lisää Auttajan tuomaa ruokaa ja söin jälleen liikaa. Vaikka oli nälkä, vatsa tuntui ihan täydeltä. Joten söin nälkääni, jonka jälkeen vatsa tuntui vielä täydemmältä. Mutta ainakin oli tosi hyvää ruokaa, vaikka vatsaan sitten jäikin tukala olo.

Harmittaa, etten tajunnut ottaa eväistä kuvia.

Tämä postaus näyttää yhtä väsyneeltä, miltä minusta tuntui.

Lopulta jaksoin yhdeksältä pestä naaman ja hampaat.

Sanoin Pasille, että hän voisi alkaa katsomaan omia ohjelmiaan, minä voin katsoa hänen kanssaan sen aikaa, kun jaksan ja alkaa sitten nukkumaan. Pasi kuitenkin päätti lähtä makkariin katsomaan tablettia. Itse jäin vielä hetkeksi ihmettelemään tätä outoa rooliani ”somevaikuttajana”.

Missään tapauksessa en mikään somevaikuttaja koe olevani, mutta useampi ihminen on nyt sanonut minun olevan sitä. Eli ehkä minä sitten olen? Seuraajia ja lukijoita tosin on sen verran vähäisesti vielä, että ei tässä ihan kovin moneen pääse vaikuttamaan. Minä kun miellän somevaikuttajiksi sellaiset ihmiset, joilla on tuhansia seuraajia.

Tosin minulle seuraajat ja kaikki muut on täysin toissijaista, haluan vain pitää esillä näitä asioita, mistä olen kirjoittanut ja joiden kirjoittamisesta olen saanut paljon kiitosta.

Sainkin jo yhden kommentin, jossa kirjoittaja kertoi käyneensä tutkimuksissa sen jälkeen, kun luki jutun hoitovirheestäni. Häneltä oli löytynyt solumuutoksia ja hän oli käynyt hoidoissa. Tämä on juuri se vaikutus, minkä halusin: että ihmiset tutkituttavat itsensä, rokottavat itsensä, pitävät puoliaan. Että seuraavan ihmisen syöpä olisi estettävissä tai hoidettavissa. Jos minun täytyy menettää henkeni sen takia, että moni muu tajuaa pitää itsestään huolta, ei kuolemani ole aivan täysin turha. Toki toivoisin, ettei minun täytyisi kuolla lainkaan, vaan tämä kaikki olisi vaan paha säikytystaktiikka ja minä tästä vielä ihmeparantuisin tavalla tai toisella.

Ensi kesänä voisin kyykkiä puskikoissa kameran kanssa ja miettiä sitä, kuinka epätodellista tämä kaikki oli.


26

26 thoughts on “Lauantai 2.10. – Sunnuntai 3.10.

    • Toivoin että olisin yhtä vahva ja rohkea kuin sinä…

    • Löysin tämän blogin eilen ja luin kaikki tekstit yhdellä kertaa. Tänään oli pakko heti tulla katsomaan onko uusi teksti ilmestynyt. Toivon koko sydämestä tsemppiä sinulle❤️ Toivon että kaikki menee hyvin ja saat vielä nähdä ja kokea monta kaunista hetkeä. Olet uskomattoman rohkea!

    • Hei Netta!

      Luin koskettavan tarinasi Ylen sivuilta ja katsoin sitten blogiasi. Olen todella pahoillani siitä, mitä olet joutunut käymään läpi. Se kosketti minua erityisesti siksi, koska oma äitini joutui kamppailemaan syövän kanssa viime talven. Aihe on siis lähellä sydäntä.
      Ihanaa kun pidät toivoa yllä ja kerrot kokemuksistasi.
      Tsemppiä sinulle ♥️

      Kram!

      Helen

    • Kuulostaa kovin tutulta tuo taistelusi syöpää vastaan. Kirjoitin sinulle joskus facebookissa viestin, en tiedä oletko niitä lukenut, mutta olen ollut sivustakatsojana aivan vastaavassa tilanteessa. Kivuttomia päiviä sinulle, aurinkoa ja iloa, silloin kun sitä vain on tarjolla. Nämä tekstit raapii sielua ja tunnen kyllä tuon tuskasi. Liiankin hyvin.

      • Kiitos Markku, olen kyllä ainakin yrittänyt lukea kaikki viestit, jotka minulle tulevat ja vastatakin niihin.

    • Hei Netta
      päädyin tänne blogiisi luettuani sinusta kertovan artikkelin, taisi olla Ylen sivuilla.

      Tahdon kertoa sinulle, että Jumala on todellinen, Jeesus on todellinen, Raamattu on todellinen.
      Jumala on luonut sinut ja Hänellä on sinunkin elämääsi varten täydellinen suunnitelma. Raamattu sanoo näin: Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. (Psalmi 139: 16)

      Joskus joudumme elämässämme tilanteeseen, jota emme ymmärrä. Emme ymmärrä miksi hyvä Jumala antaisi ihmisen kärsiä. Miksi Hän ei paranna, jos Hänellä on kaikki valta ja voima?
      Kuitenkin meidän on myönnettävä ettemme tiedä kaikkea. Emme näe tulevaa. Jumala yksin tietää.
      Jumala tietää jokaisen ajatuksemme, jokaisen elämämme hetken.

      Jumalan tahto on, että yksikään ihminen ei joudu kadotukseen. Hän on luonut ihmisen omaksi kuvakseen.
      Raamattu sanoo: Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen. (Matteuksen evankeliumi 18:14)

      Koska kuitenkin jokainen meistä on rikkonut Jumalaa vastaan, meillä on ongelmana se että synti erottaa meidät Jumalasta. Jumala kuitenkin antoi tähän ratkaisun: Hän lähetti poikansa kuolemaan ristillä ja kantamaan sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille.
      Jumalan antama pelastus on lahjaa. Emme voi sitä itse ansaita. Emme olemalla ”täydellisiä” tai tekemällä hyviä tekoja. Pelastuksen ainoa ehto on se, että otamme sen vastaan.
      (että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä – Johanneksen evankeliumi 3:15)

      Jumala on luvannut vastata jokaiselle, joka Häntä avuksi huutaa: Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. (Psalmi 50:15)
      Vain turvaamalla Jeesukseen, meillä on toivoa. Vaikka täällä maailmassa eläisimme tuskan, kivun ja sairauden kanssa, kun turvaamme Jeesukseen emme ole näissä kärsimyksissä yksin. Hän kulkee vierellä, Hän kantaa. Hän tietää kipumme. Hän näkee jokaisen kyyneleen.
      Ja kun aikamme täällä on täyttynyt, Hän on uskollinen ja Hän antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka Häneen uskoo ja turvaa.
      Kun turvaamme Häneen, ei kuolemalla ole meihin valtaa sillä Jeesus on ristillä voittanut kuoleman vallan. Joka Jeesukseen turvaa, elää ikuisesti. ( ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. – Ilmestyskirja 21:4)

      Jumala on todellinen, Netta ja Hän tahtoo sinutkin pelastaa. Huuda Häntä avuksesi sillä Hän on luvannut vastata, kun Häntä etsimme. Hän tietää mitä käyt läpi ja Häneltä saamme avun ja vastaukset. ( Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Psalmi 33:18)

      Raamattu sanoo: Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
      Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. (Matteuksen evankeliumi 7:7-8)

    • Hei,

      Kuulun myös niihin, jotka Ylen jutun jälkeen löysivät blogisi pariin. Olen miettinyt Sinua – itselleni aivan vierasta ihmistä – paljon. Kirjoitat hyvin, tunteella, elävästi ja samaistuttavasti aiheesta, joka on rankka. Uskon, että kirjoittamallasi on merkitystä ja sen kautta pystyt vaikuttamaan ja vähintäänkin herättämään ihmisten tietoisuutta aiheista, joita olet nostanut esille. Kiitos ja aurinkoa juuri tähän hetkeesi.

    • Terve Rajakylästä. Luin YLEn jutun, luin blogia jonkun aikaa, otin kupin kahvia ja pysähdyin miettimään. Ajatuksia. Ees taas. Puolelta toiselle. Tuntematon ihminen pysäytti. Olin ajatellut tehdä jotakin muuta mutta tämä olikin tärkeää. Terveiset.

    • Netta, olet todella taitava kirjoittaja. En voi käsittää niitä tunteita, joita käyt läpi, mutta tekstiesi kautta myötäelän ja toivon kaikkea hyvää. En tunne sinua, mutta tänäänkin olet ollut ajatuksissa monta kertaa.

    • Tarinasi kosketti syvästi ja olet ollut ajatuksissa monta päivää, vaikka emme tunnekaan. Luin kaikki kirjoituksesi yhdeltä istumalta. Kuten aikaisemmin on jo todettu: Sinulla on mieletön taito kirjoittaa. Näillä teksteillä tulee olemaan suuri vaikutus ja kirjan muotoon tekstisi päätyvät ennemmin tai myöhemmin. Toki, jos vain haluat niin käyvän. Toivon vilpittömästi lisää vuosia sinulle!

      • Kiitos Olli 💜, ajatuksissani oisi isaada näistä kirja, kunhan vaan aika ja voimat riittävät. Kesällä jo kirjoittelin kirjan alkua, siinä on sellaisia asioita, joita ei blogissa ole, mutta myös blgitekstejä.

    • Kyllä sinä olet vaikuttaja. Olet tehnyt lähtemättömän vaikutuksen niin moneen. Antanut uutta ajateltavaa.

      Sanon, kuten moni muukin täällä: emme tunne toisiamme, mutta kirjoituksesi ovat jättäneet minuun jäljen. Olet usein ajatuksissani. Ajattelen sinua lämmöllä ja toivon sinulle hyvää: voimia, parantumista ja valoa päiviisi. Terveitä vuosia ja niitä aurinkoisia kuvausreissuja.

    • Hyvää huomenta Netta
      Luin sinusta kertovan yle.fi artikkelin
      Haluan tuoda teidän tietoisuuteenne asian josta voisi olla teille hyötyä
      Youtube ”James Oschman: Human metabolism meets cosmic metabolism”
      Video on 11 minuuttia pitkä
      Jaksamisia teille ja kaikkea hyvää
      Terveisin
      Mika Juhani Ågren

    • Hei! Rehellinen, rohkea ja mutkaton tapasi kirjoittaa elämästäsi puhuttelee ja koskettaa. Sinulla on suuri sisu. On todella ihailtavaa, että jaksat tehdä tätä.

      Mieleeni tuli itseeni ja koko maailmankuvaani suuresti vaikuttanut kirja: Syövästä voi selviytyä – Yhdeksän polkua yllättävään paranemiseen. Suosittelen kovasti! 🙂 Taitaa löytyä äänikirjana myös.

      Paljon voimia, toivoa ja lämpöä sinne! Ihmeet ovat todella mahdollisia <3

    • Hyvää päivää Netta
      ”Dr. Jerry Tennant: Voltage & Regeneration” / Electricity of life
      Terveisin
      Mika Juhani Ågren

Comments are closed.