Tänään
Maanantai 4.10. – Keskiviikko 6.10.

Maanantai 4.10. – Keskiviikko 6.10.

Maanantai

Heräsin aamulla siihen, kun kipupumppu alkoi huutaa. En ollut varma huusiko se oikeasti, vai kuvittelinko, koska minulla oli korvatulpat niin syvällä korvassa. Jonkin ajan päästä se kuitenkin huusi uudelleen ja Pasikin heräsi. Emme vieläkään olleet varmoja, oliko se huutanut, kunnes se huusi kolmannen kerran. Pasi soitti hoitoringille, josta ohjeistettiin vaihtamaan laitteeseen patterit. Pasi löysi pöytälaatikostani patterit ja vaihtoi ne. Sitten laite alkoikin valittaa, ettei se ollut käynnissä ja mitälie. Uudelleen puhelua kotirinkiin, josta saivat neuvottua laitteen takaisin toimimaan.

Minulla oli ennen tätä herätystä alkanut taas se sama tuskainen lapaluukipu. En katsonut kelloa, milloin se alkoi, mutta syystä tai toisesta minulla on sellainen mielikuva, että se oli viiden aikaan aamulla. Otin tuolloin boluksen kipupumpusta ja pysyin paikallani niin kauan, että kipu alkoi helpottaa. Se ei ollut vielä lainkaan paha, mutta se olisi äitynyt pahaksi, jos olisi liikkunut.

Tuolloin seitsemältä oli sama ongelma. Otin boluksen ja laite alkoi huutaa. Ja sitten heräsin. Eli siis oikeasti heräsin kipuun, otin boluksen ja laite huusi. Mutta olin vielä nukuksissa bolusta ottaessani, joten heräsin oikeasti vasta kipupumpun huutamiseen.

Pysyin paikoillani, kunnes kipu alkoi helpottaa. Jatkoin sitten unia.

Pasi ei saanut enää unta, joten hän aloitti ensimmäisen työpäivänsä.

Kahdeksan aikaan

Taisin itsekin heräillä. Tai ehkä yhdeksän. Saatoin olla jonkin aikaa hereillä, kunnes jaksoin ”nousta ylös” sen verran, että sain lääkkeet otettua. Siinä vaiheessa kello olikin jo taas yhdeksän. Panadolin olin tajunnut ottaa jo seitsemältä, että kuume laskisi / ei edes ehtisi nousta. Oli se tainnut nousta silti.

Aloin vääntämään Kelan 16-vuotta täyttäneen vammaistukihakemusta. Väänsin sitä tunnin. Jouduin kaivamaan arkistoistani tiedon siitä, kuinka paljon minulla oli mennyt rahaa lääkäriin ja lääkkeisiin.

Sitten tuli kiire vessaan. Kova kiire. Kakkoskiire.

Sanoin siitä Pasille, mutta mitään ei tapahtunut. Sanoin uudelleen, ei reaktiota. Kolmannella kerralla sanoin, että ihan justiinsa on paskat lakanoissa. Sitten alkoi tapahtua.

Kävimme vessassa, pääsin sänkyyn takaisin, vetelin happea ja kun olin toennut, aloin täyttää hakemusta uudelleen.

Tottakai sessio oli vanhentunut ja jouduin aloittamaan koko helevetin lomakkeen täyttämisen alusta. Olin raivoissani. Olin joutunut jooka hemmetin kohtaan selittämään, miksi elämä on niin vaikeaa ja millä tavoin Pasi minusta pitää huolta. Nyt sama juttu alusta alkaen. Täytin kentät vasemmalla kädellä, en jaksanut enää panostaa niihin. Tunnin työ ole mennyt hukkaan. Puoli tuntia täyttelin lomaketta ja lähetin sen maailmalle.

Päivällä ei tainnut tapahtua mitään

Naapurilta tuli viesti, jossa hän harmitteli sitä, ettemme enää näe ja juttele. Näkeminen on ollut vähissä, kun on tässä ollut kaikkea tätä kiirettä. Vanhukset ovat olleet täällä melkein joka päivä ja niin edelleen. Jutteleminen on hankalaa, kun en jaksa jutella. Se hengästyttää liikaa. Pitäisi varmaan ottaa jotain Teams-tapaamisia, joissa näkyy kuva ja viestintä hoidetaan kirjoittamalla. Joskin sekin on hankalaa, kun en meinaa enää nähdä tekstiä tai mitään tarkkaa.

Kun katsot hetken aikaa jotain esinettä ja laitat silmäsi kiinni, voit nähdä sen esineen negatiivin. Minulla koko näkökenttä on näitä ristiin ja rastiin meneviä negatiiveja täynnä. Koko näkökenttä on kamalaa valojen vilkettä ja välähdyksiä. Mikä pahinta, keskellä näkökenttää – juuri siinä kohtaa, millä minun pitäisi nähdä – on sentin kokoinen sahalaita-valopallo.

Olen saanut aiemmin näitä sahalaita-näköhäiriökohtauksia, jossa ensin tulee pallo, joka sitten muuttuu renkaaksi, joka laajenee koko näkökentän yli ja menee sitten pois. Kohtauksissa on kestänyt 30-60 minuuttia. Keuhkoveritulpan aikaan näitä tuli lyhyempinä kohtauksina. Aina kun rasituin liikaa, tuli pallo. Sitten kyn pysähdyin hengittämään, pallo katosi. Se saattoi kasvaa hetken, mutta se katosi levon myötä hyvinkin nopeasti. Etenkin aiempaan verrattuna.

Nyt minulla on se hemmetin pallo juuri tässä, missä minun pitäisi nähdä, ihan koko ajan. Ja loppunäkökenttä on kamalaa valojenvilkettä joka ikisen silmänliikautuksen jälkeen jääneestä näkökentän negatiivista.

Todella vaikea nähdä. Joten ei tule pahemmin enää viestejäkään kirjoiteltua.

Blogia ehkä helpompi kirjoittaa, koska tätä voin tehdä sokkonakin. Tässä kirjoitan päivän päätteeksi ajatuksen virtaa, eikä minun tarvitse tietää, kuinka monta kirjoitusvirettä tässä on. Se on Sinun ongelmasi. Anteeksi nyt vaan.

Viiden aikaan äiti ja isäpuoli tulivat

Pasi lähti käymään ulkona. Olin valtavan hengästynyt, joten keskustelusta ei hirmusti tullut mitään.

Kuuden jälkeen tuli ensin paketti Zooplussasta. Kissoille ruokaa. Puolisen tuntia myöhemmin tuli paketti Tempurilta. Olin viime viikon lopulla tilannut Tempurin lakanoita ja heräteostoksena sitten tyynyä ja tyynyliinaakin. Nyt tuli ensimmäinen tyyny. Eikä htekeäkään liian myöhään.

Aamulla minulla oli sydän muljahdellut seitsemästä puolillepäivin saakka. Muljahtelu loppui, kun nostin itseni mahdollisimman istuvaan asentoon. Joskin siinä asennossa alaselkäni jäi ikävästi väärään suuntaan mutkalle. Kaipasin ristiselän taakse tukea. Tästä tyynystä sain sen tuen.

https://fi.tempur.com/pientuotteet/selkatukityynyt/tempur-multityyny-TFI3002M.html

Tiistai

Nukuin yöni aivan tuhottoman huonosti. Neljään saakka säydän hakkasi. Yritin nostaa ja laskea sängynpäätyä, jotta löytyisi sellainen asento, jossa sydän olisi enemmän rauhassa. En löytänyt. Nukahtelin ja säpsähtelin hereille.

Neljän jälkeen sain nukuttua paremmin. Heräsin yhdeksän aikaan siihen, kun Pasi alkoi ruokkia kissoja. En jaksanut herätä, joten en herännyt. Vaikka olinkin hereillä. Yhdenksän jälkeen Pasi tuli herättämään. Olisi taas päivän kidutushetki vuorossa. Olin liian väsynyt tekemään mitään. Pasi desinfioi reiden ja tökkäsi piikillä. Sitten hän teki minulle aamupalaleivät, söin ne ja otin lääkkeet. Sen jälkeen jatkoin silmät kiinni makaamista.

Makasin sängyssä silmät kiinni puoli yhteen saakka. Puhelin pilisi pilisemistään, mutten reagoinut siihen. Tietokoneestakin kuului ääniä, mutten reagoinut siihenkään. Väsytti liikaa.

Lopulta piti nousta vessaan. Pissaa tuli ja tuli ja tuli ja tuli ja tuli. Ei siinä muuten mitään, mutta kun hengittäinen on vaikeaa jo muutenkin. Todella vaikea hengittää samalla, kun pissaa. Sitten tuli paha olo. Ei alkanut hengästyttää tai huimaamaan, kuten normaalisti, vaan alkoi oksettamaan. Piti kellahtaa lattialle. En ehtinyt pyyhkiä tai mitään, joten siihen sitten kellahdin lattialle kusisen perseeni kanssa. Sitten oli toki pissat pitkin lattioita myös. Naisen anatomia, kun on sen verran epäkäytännöllinen.

Pasi antoi minulle paperia, niin sain pyyhittyä itseni ja Pasi pyyhki lattian.

Kivaa.

Kun olin aikani vetänyt happea, alkoi olo vähän tasaantua ja uskalsin siirtyä sänkyyn tasaamaan oloani. Oman aikani, kun makasin, alkoi olo tasaantuakin.

Äiti oli laittanut viestiä

Että korva oli kipeä ja kurkkuun sattui. Sovimme siis, että pyydän Naapurin tänne seurakseni, kun Pasi lähtee käyttämään Helekattia eläinlääkärissä. Helekatin kilpirauhas- ja munuaisarvot pitäisi kontrolloida.

Jatkoin väsynyttä koomailuani.

Jossain välissä Pasi lähti tupakalle. Hän ehti olla ehkä kaksi minuuttia pois, kun minun piti soittaa ja käskeä tulla takaisin. Jos et heti tule, saat siivota paskat sängystä. Pasi tuli aika vauhdilla. Ei tarvinut siivota paskoja sängystä. Paskomisen kanssa meinasi käydä yhtä huonosti kuin aiemmassa kusireissussakin. Paskaa vaan tuli ja tuli ja tuli, eikä se halunnut tulla suolesta ulos. Sitä sai sitten äkistää ja äkistää ja pelätä, että sydän pettää. Eipä sitä olisi vielä kuukausi sitten tullut ajateltua, että sitä joutuu käsin kaivamaan paskat suolesta ulos, ettei sydän pysähdy paskantaessa.

En halua kuolla kuin Elvis.

Kun pääsin takaisin sänkyyn, koomailu jatkui. Pasi lämmitti ruokaa, minä söin. Pasi ruokki kissat. Pasilla loppui työpäivä.

Naapuri tuli rapsuttamaan Topia, Helekatti ja Pasi lähtivät Haukiputtaalle Herttaiseen.

Keskustelu oli jokseenkin hiljaista

Kun minua väsytti ja hengästytti liikaa. Topi sai rapsutuksia.

Naapurilla kävi huono tuuri, kun koira jätti ja minä aloin mykkäkouluun. Ei ole kovin reilua. Pitää opetella jokin muu tapa viettää aikaa ja viestiä. Katsoa elokuvia ja lähetellä viestejä.

Stephen Hawking ei enää tarvitse sitä puhekonettaan, saisinkohan minä sen lainaan.

Pasi ja Helekatti kotiutuivat. Reissu oli mennyt hyvin, Helekatti oli ollut reipas. Verikoe oli otettu. Vajaa tunti myöhemmin lääkäri soitti, että Helekatin kilpirauhasarvot olivat hitusen liian matalat, joten kilpirauhaslääkitystä saisi vähentää. Munuaisarvot taas olivat kohonneet reilusti edellisestä, mille taas ei voi tehdä mitään. Sydämessä oli sivuääni, joka sekin olisi hyvä kontrolloida parin viikon päästä, kun kontrolloitaisiin kilpirauhasarvot uudelleen.

Pasi totesi, että tällä menolla hän jää tänne ihan yksin.

Minä pohdin, että pitäisi ottaa kissanpentu hetinyt.

Ilta eteni kooman merkeissä siihen saakka, että kello oli tarpeeksi monta ja tuli nukkumaanmenoaika.

Keskiviikko

Pasi herätteli minua joskus 7:30 aikaan ja kysyi, onko kaikki kunnossa.

No oli siihen asti, että Pasi herätti minut. Näin jotain unta. Nukuin tietääkseni ihan hyvin. Sitten yhtäkkiä ilman mitään syytä minut herätettiin.

Jatkoin unia.

Pasi oli kuullut jonkun oudon äänen, joka ei kuulostanut kissalta. Eli ehkäpä olin mölissyt unissani jotain ja Pasi huolestui siitä. Hyvin toimii valvonta makkarista käsin. Vaikka eilen illalla kyllä kuului aika kovaääninen korina makkarista tänne olohuoneeseen saakka.

Kun jouduin taas heräämään yhdeksän aikaan saamaan kidutuspiikin ja ottamaan muutkin lääkkeet, laitoin ädille viestiä. Pitäisikö selvittää, onko OYSista kyselty kuinka laajasti apuja tähän minun tilanteeseeni, vai onko OYSissa vaan yksi kardiologi todennut, että mitään ei voida tehdä. Hyvinhän se on mahdollista, ettei mitään voida tehdä, mutta kysyä voisi silti.

Päivän aikana äiti soitteli OYSiin, sekä Docratesiin ja Sydänsairaalaan Helsinkiin ja Tampereelle. Mitään ei saatu etenemään mihinkään, mutta ainakin pallo oli laitettu pyörimään.

Aamupalan jälkeen

Rintaani tuli kova kipu. Normaalisti en olisi noteerannut sitä muuna kuin suurena ärsykkeenä. Närästystä. Mutta nyt pakostakin pohdin, onko se närästystä, vai onko se jotain muuta.

Olen samasta kivusta kärsinyt ennenkin, minulla on todettu refluksitauti jo 15-vuotta sitten. Se ei ole mitään uutta. Minulla kun närästys ei tunnu poltteluna, vaan se tuntuu kuristavasta tunteesta kaulalla valtavan kovaan kipuun koko rintakehässä. Lievimmillään närästys on vastahapot suussa ja kovimmillaan se on lamaannuttava kipu vatsalaukusta kurkkuun saakka. Tämä kipu oli lähempänä sitä lamaannuttavaa, mutta vielä kohtuullisen siedettävä. Numeroituna 5-6. Eli ei paha.

Ainakaan, jos ei sdänkohtausta pelkää.

Ja minähän pelkäsin.

Kipu kesti noin 45 minuuttia ja meni sitten pois. Se vielä haamuili, kun aamupäivällä Kotirinki kävi ottamassa minusta verikokeet, sekä katsoivat kipupumput ym. kuntoon. Heidän käyntinsä aikana ehdin unohtaa koko kivun, eikä se enää iltaan mennessä palannut.

Iltapäivällä oli vuorossa suihku

Nyt en halunnut odottaa viikkoa. Hiukset voisi pestä vähän aiemminkin jo, ehkäpä ne olisi siten myös vähän nopeampi pestä. Toivossa on hyvä elää.

Huolenaiheena oli jälleen paska. En ollut vielä käynyt paskomassa. Tähän mennessä päivässä minun olisi pitänyt jo tuo toiminne suorittaa. Huolestutti, että kyseinen tarve tulisi sillä aikaa, kun olin suihkussa. Kuntoni ei kestäisi molempia. Voin käydä suihkussa TAI paskalla, mutten molempia.

Ihan turhaan lopulta tätä ongelmaa pohdin, koska ruokailun jälkeen sydän alkoi hakkaamaan ja muljahtelemaan. Vauhti ei ollut päätä huimaava (95), mutta kovasti tuntui siltä, että sydän haluaa ulos haukkaamaan happea. En ymmärrä miksi, kun nenän kautta se saa happea kaiken aikaa. Ahneeksiko se aikoo alkaa.

Pitkän aikaa makoilin sängyssä, sängyn pääty mahdollisimman pystyssä, jotta sydän rauhoittuisi. Ei se halunnut rauhoittua. Hain netistä muutaman rentoutusharjoituksen, muttei niistäkään ollut hyötyä. Vaikea tehdä rentoutusharjoituksia, kun ei hengittäminen oikein toimi. Sitä pitää hengittää sillä tahdilla, minkä sydän määrää. Ylipäätään ei maha ja rintakehä tunnu liikkuvan tarpeeksi suurella liikeradalla, että saisi syviä ja rauhallisia hengityksiä. En ymmärrä, mikä sitä liikettä muka estäisi, onko liike oikeasti rajoittunut, vai tuntuuko se siltä vaan.

Joka tapauksessa sydän sanoi, että ei tänään suihkua kiitos.

Mikä tympi, koska olin varautunut suihkuun jo monta tuntia.

Jos jotain positiivista pitää keksiä

Tajusin illalla, että oikean kyljen kipu oli helpottanut. Se oli ollut kipeä ja omituisen puutuneen tuntuinen pidemmän aikaa. Eilen olin laittanut nyrkit selän taakse ja pyöritellyt niitä pitkien selkälihasten pällä varovasti. Pyrin nyrkittämään etenkin oikean puolen pitkää lihasta, sekä muita lihaksia varovasti, mutta huolella. Liekkö tuo varovainen pyörittely auttanut niin paljon, ettei kylki ollut enää tänään kipeä.

Siinä kyllä edelleen oli se hassu lievästi puutunut tunne, mutta sekin oli pienentynyt.

Perjantaille minulle oli varattuna sädehoidon suunnitteluaika, jotta luustopesäkkeitä voitaisiin sädettää kivun vuoksi. Sädetys ei syövälle tekisi mitään, mutta se kuulemma olisi tehokas tapa poistaa kipua. Halusin tuohon sädetykseen juurikin tuon oikean kyljen kivun takia. Mutta jos kyseessä olikin vain lihaskipu, olenko turhaan rasittamassa itseäni?

Toki tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kipu oli helpottanut. Tähän mennessä tosin kipu oli yleensä helpottanut joskus kell6 16 jälkeen, ilman mitään havaittavissa olevaa syytä. Syynä on saattanut olla parempi asento tai vaikkapa morfiini. Mitä useammin käyn vessassa, sitä enemmän tulee otettua morfiinia ja sen paremmin pitäisi kaikkien kipujen kaikota.

Joka tapauksessa pystyin toteamaan, että Tempurin tyyny oli hyvä ostos ja nyrkki selän takana on tehokas apu kivunpoistoon.


Ps.

Tulkaa kurkkaamaan blogia tänään (torstaina 7.10.) puoliltapäivin. Tänne tulee sama postaus, jonka LinkedIniinkin laitoin aamulla.


18

18 thoughts on “Maanantai 4.10. – Keskiviikko 6.10.

    • Kun luin sinun rintakivusta ja sydämestä… kirjoitit, että ruuan jälkeen sydän muljahtelee. Kysy lääkäriltä tarvitsetko närästyslääkeettä . Etenkin kun et liiku voi tulla närästyskohtauksia jolloin sydän hakkaa ja pulssi nousee. Sydämesi kestää sen mutta se on helvetin epämiellyttävä kokemus.

      • Kiitos Antti. Minulla on aikanaan todettu refluksitauti (jonka unohdin tässä tekstissä mainita) ja olenkin nyt syöpähoitojen ajan syönyt Somacia vatsan suojaksi. Kivut kyllä todellakin todella epämiellyttäviä ja onneksi ne on suurimmaksi osaksi pysynyt lääkityksellä pois. Ennen vanhaan riitti pelkkä ruokavalio, nykyään ei ole ihan niin heleppoa. 🙂

        • Hiilihydraatit eivät ole suotavia, sitten hapot nousevat. Pidä mielessä. Sitten voi helpottaa tai ota enemmän somacia ja on helpompaa.

      • En tiedä mitä sanoa, kukapa tietäisi. Mutta kun en osaa mitään mullistavaa sanoa, niin sanon kuitenkin, että olet mahtavan rohkea kun uskallat jakaa arkesi – suoraan ja rehellisesti, mutta silti kunnostasi huolimatta erittäin mukaansa-tempaavasti kirjoitetusti.

        Kiitos. Teet merkityksellistä juttua, jota kaikki me toivottaisiin ettet joutuisi tekemään

    • Hei Netta,

      Olen seurannut sinun matkaa vasta ihan hetken.
      Luin jo LinkedIn postauksesi tältä päivältä. Tuli selllainen girl power kostaja olo ja ajattelin että olispa hienoa kun voisin satuttaa kaikkia siunua satuttaneita. 🙂 Väkivalta vaan ei taida ollase ratkaisu.
      Muuten haluan vain sanoa että jaksa jaksa sinä upea nainen ja että olet kyllä erittäin hyvännäköinen potilas.
      T. Charissa

      • Kiitos Charissa 🙂 💜
        Väkivalta ei aina ole se ratkaisu (vaikka mielikuvissa se tuntuu juuri oikealta ratkaisulta!), mutta onneksi on näitä muita tapoja, joilla hakea oikeutta.

    • Moi Netta.
      Luin sun tarinan Is-verkkolehdestä ja se kosketti minua syvästi. Tosi surullista, että olet joutunut näin nuorena (itsekin olen 36 v.) kamppailemaan todella aggressiivista tautia vastaan. Ihana kuitenkin nähdä, että sinusta paistaa periksiantamattomuus ja elämänhalu. Olet valmis tekemään sen eteen kaiken sen, mikä on mahdollista. 💪🏻 Haluan toivottaa sinulle paljon voimia, lämpöä ja rakkautta jokaiseen päivääsi⭐⭐🧚‍♀️🙏

    • Ex:än 20v. syöttäminen valheiden aiheuttama masennus on tehnyt musta aika tunnottoman viime vuosina, mutta nyt tunteet heräsi, kun IS luin tarinaasi johon pystyin osittain samaistumaan, myös suhdehistoriasi vuoksi. Itse olen introvertti ja sos.tilanteiden pelkoinen. Suurin haaveeni on myös 10v. asti ollut nähdä valaita luonnossa (ryhävalas erityisesti). Vielä en ole ollut lähelläkään sen toteutumista. Enkä oikein usko että niin koskaan tapahtuu ja se on ok.
      Toivon vain että sinun kohdallasi ihme tapahtuisi, kuten joskus käy, valailla tai ilman… En osaa sanoa muuta. En voi edes kuvitella millaista elämäsi ja sen tuomat haasteet ovat. En pysty muuta kuin toivomaan sinulle kaikkea hyvää. ❤️❤️❤️

    • Hei! Kirjoitan ja vierailen tässä sivullasi ensimmäistä kertaa. Ymmärrän tilanteesi koska olen monen monta syöpäkertomusta elämäni aikana jo kuullut ja tajuan vasta nyt, miten onnekas olin että itseltäni solumuutos laseroitiin joskus nuorena ja simppelinä. Silloin en ymmärtänyt, miten hienoa oli että se järjetöntä kipua tuottanut operaatio suoritettiin ja sain mahdollisuuden elää. Nykyään on näitä lasten rokottamisia HPV- muutoksia vastaan ja epäilytti joskus vuosi sitten, että onko rokotteella pahoja sivuvaikutuksia. Jätätin sen vuoksi rokotteen antamatta lapselle ja päätin, että ehkä parin vuoden päästä kun siitä tiedetään enemmän. Tarinasi sai minut tarttumaan toimeen ja rokote annetaankin jo nyt. Kiitos että tietämättäsi taoit järkeä päähän tälle mammalle. Paljon välittämistä ja lykkyä tykö jatkoon, Netta.

      • Kiitos paljon Täti, että rokotit lapsesi! Se on niin helppo tapa suojella lapsen henkeä. 🙂 💜
        Tämä on kamala ja viheliäinen tauti, jota ei pelätä lähellekään tarpeeksi. Rokottamalla tämä tauti toivottavasti saadaan hävitettyä.

    • Hei Netta,

      Myös IS:n kautta löysin minäkin blogisi. Kiitos, kun olet jaksanut kaikesta huolimatta jakaa tarinaasi. Blogisi on koskettanut minua syvästi ja olen myös aika järkyttynyt esim. työnantajasi menettelystä…tuollaista ei pitäisi joutua kenenkään kohtaamaan. Koko sairauden kulussa on mennyt niin paljon pieleen, ettei ole edes sanoja kuvaamaan tarinasi aiheuttamia tuntemuksia…mutta kiukku sinun puolestasi on päällimmäinen tunteeni. Toivon sinulle kovasti voimia ❤️ kaiken tämän keskellä ja miehellesi myös. Eläinrakkaana ihmisenä itse painan pääni koiran turkkiin ja se tuo lohtua heikkoihin hetkiin.

      Lämpimin ajatuksin!

      • Kiitos paljon 🙂💜
        Pieleenhän tämä on mennyt todella pahasti, todella monelta osalta.
        Onneksi minulla kuitenkin on ihana mies ja ihanat läheiset ihmiset. Asiat voisivat olla huonomminkin.
        Kissat ovat olleet henkireikä kaiken tämän keskellä.

        • Nimenomaan, on kuitenkin paljon asioita, jotka tuovat kiitollisuutta ja onnea 🙂 ja olet sitkeä ja ympärilläsi ihania ihmisiä. Lähisukulaisellani on vakava syöpä ja tilastojen ja lääkäreiden mukaan aikaa olisi pitänyt olla alle yksi vuosi. Mutta kohta 1,5 vuotta mennyt diagnoosista. Eli arvauksia ja tilastoja…!

    • Silmäoireesi kuulostavat joko silmämigreeniltä tai laskiaisen irtaantumiselta / verkkokalvon repeämältä. Harmillista vaivoja, eivät onneksi vaarallisia, mutta riittävästi riesaa aiheuttavia, joita et taatusti tarvitsisi enää kaiken koristeeksi.
      Lasiais-verkkokalvoproblematiikkaan auttaa silmien kostutustipat – itse suosin geelimäisiä – mutta silmämigreenin kanssa on vain opittava elämään.
      https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00687

Comments are closed.