Tänään
Melkein meni viikonloppu mönkään

Melkein meni viikonloppu mönkään

Tänään päivä alkoi aika perinteiseen tyyliin.

Viidentoista hyvän päivän jälkeen iski jälleen takapakki: eilen alkoi selkäkivut, tänään aamulla aivan järkyttävä pääkipu. Laitoin mittarin kainaloon ja kuumehan se oli sieltä nousta tupsahtanut.

Parin viikon takaisen osastoreissun jälkeen lääkärit käskivät seurata vointia koko 20 päivän kortisonikuurin ajan tarkkaan, mitata kuumetta, kuulostella vointia ja olla yhteydessä erittäin herkästi.


Noin muuten olen jo tottunut tähän jatkuvaan sairaalassa ramppaamiseen, mutta tänään piti olla vähän erilainen päivä. Isä ja äitipuoli olivat eilen ajelleet Helsingistä Ouluun ja suunnitelmana oli lähtä klo 11 kohti Koitelinkoskia, josta sitten maisema-ajelun kautta ruokkimaan kissat, ehkä pienelle pyrähdykselle joenvarrella tai Ainolanpuistossa, josta sitten klo 15 aikaan Sokeri-Jussiin syömään.


Käskivät OYSista verikokkeisiin ja lääkärin juttusille, joten 9:45 soitin isälle, että saakin tulla kuskaamaan minut OYSiin. Onhan sekin tapa viettää aikaa: avohoitotalon ja polikliniikka 12 odotushuoneessa.

Verikokeisiin odotellessa viestitteli ystäväksi muodostuneen työkaverin kanssa. Töissä on kiirettä ja jälleen olisi ollut sellainen päivä, kun mun apua olisi tarvittu. Olen kuulemma ihminen, jonka apuun voi aina luottaa. Sanoin tuntevani itseni tärkeäksi ja hän sanoi, että olen tärkeä.

Vaikka on ikävää, että töissä on kiire ja kaaos, on sydäntälämmittävää, että poissaoloni huomataan.

Onneksi hälytys oli tällä kertaa väärä. Eilen olin jälleen puolittanut syömäni kortisoniannoksen, joten tuo kortisonin väheneminen elimistössä alkaa normalisoimaan olotilaa enemmän syöpäpotilaan suuntaan.

Kortisoni vähentää tulehdusta ja ärsytystä koko kehossa, joten vaikka söin sitä keuhkotulehdukseen, se auttoi myös etäpesäkkeiden turvotukseen ja muun muassa niskajumiin. Nyt kun annos alkaa pienentyä, alkaa taas kudokset turvota, kuume nousta ja niskat jumittaa.

Pääsimme siis jatkamaan matkaa puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä.


Koitelissa oli kaunista, sää oli mitä ihanin. Vaikka mittari näytti 26 astetta, Koitelissa oli suurimman osan ajasta pilvistä ja kova tuuli. Eli lämpötila oli juuri sopiva. Auringon pilkahtaessa tuli kuuma ja hiki, joka sitten helepotti heti kun aurinko taas meni piiloon.

Ajelimme Martinniemen kautta takaisin Ouluun, ruokin kissat, nappasimme Pasin matkaan ja suunta kohti Sokeri-Jussia.

Olimme juuri oikeaan aikaan liikenteessä, kaikki muut eivät olleet vielä lähteneet syömään. Ruoka tuli nopeasti ja oli aivan jäätävän hyvää. Poronkieltä, kanttarellimuhennosta ja yrttiperunoita.

Om-nom-nom-nom-NOM.

Jälkkärit kävimme hakemassa Torilta Minetin jäätelökiskalta, jonka patiolla viihdyimme loppuillan.

Söin Vadelma-juustokakkujäätelön. Oli hyvvää.

Joten siis loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka alku lähtikin vähän pelottavasti liikkeelle.

Jos ei muuta, niin pääsipä porukat nyt näkemään, millaista tämä mun arki oikeasti on. Välillä käydään hakemassa OYSista vähän vauhtia. 😀

0