Työelämä
Miksi syrjiminen työpaikalla sai minut masentumaan?

Miksi syrjiminen työpaikalla sai minut masentumaan?

Olen pohtinut sitä, minkä takia työnantajan käytös minua kohtaan herätti minussa niin vahvan reaktion.

Olen kärsinyt elämässäni paljon pahempaakin. Olen selviytynyt pahemmasta. Siitä pahemmasta on jäänyt pienemmät oireet.

Joten miksi työnantajan käytös herätti minussa näin vahvat henkiset ja fyysiset oireet?

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Työnantajan käytöksestä seurannut masennus
Työnantajan käytöksestä seuranneesta masennuksesta selviytyminen
Kun työnantaja taistelee kuolemansairasta vastaan
Työnantajan esimerkillinen kyky joustaa perheen ja harrastusten osalta, muttei syövän

Mikset ole samanlainen kuin siskosi

Vähän kuin PTSD

Televisiossa näkee PTSDstä kärsiviä ihmisiä, jotka säikähtävät rajusti ja saavat flashbackejä, kun ovi pamahtaa kiinni.

Minulle tuli samanlainen reaktio, kun sain yhden sähköpostin työnantajalta.

Ongelmana ei ole niinkään tuo sähköposti, vaan sähköpostin sisältö:
”Sinulla on nämä työkalut. Milloin ne voidaan hakea sinulta.”

Hyviin käytöstapoihin olisi kuulunut:
”Anteeksi, että häiritsen sinua työasioilla kielloistasi huolimatta. Tämä on tärkeä asia, siksi joudun ikävä kyllä olemaan sinuun yhteydessä. Tarvitsisimme sinulla varastossa olevat työkalut mahdollisimman pikaisesti. Millä tavoin olisi sinulle helpointa toimittaa ne meille takaisin?
Kiitos jo etukäteen.”

En yritä sanoa, että minulla olisi PTSD, enkä missään tapauksessa halua vähätellä niitä ihmisiä, jotka siitä kärsivät. Mutta en osaa keksiä omalle reaktiolleni parempaa vertauskuvaa.

Näkymätön ja arvoton

En kokenut lapsena tulleeni kuulluksi. Vaikkei minua joka ikinen päivä verrattu siskooni, eikä minulle joka ikinen päivä sanottu, että olen tyhmä, ahne ja laiska, kuulin nuo asiat tarpeeksi monesti. Minusta tuntuu siltä kuin niitä olisi hoettu minulle joka ikinen päivä. Kuulin sitä ihan tarpeeksi usein.

Kaikki muu on unohtunut, mutta nuo lauseet on poltettu mieleeni.

Vaikka lapsuudessani on ollut paljon hyviä asioita ja minulla on siskonkin kanssa ollut paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, mieleeni on jääneet ne hetket, jolloin olen tuntenut itseni nöyryytetyksi, häpäistyksi ja arvottomaksi.

Häpeä on vahva tunne. Se on todella tuhoisa tunne. Jos häpeää ei pysty käsittelemään ja unohtamaan, se kasvaa valtavaksi möröksi pään sisällä. Minulla tuo mörkö on arvottomuuden tunne. En ole edes lapsena tuntenut olevani minkään arvoinen. Olen tuntenut itseni turhaksi, tyhmäksi ja näkymättömäksi.

Usein minua ei kuultu. Joko minua ei kuultu ihan oikeasti. Mihinkään, mitä yritin sanoa, ei reagoitu millään tapaa. Kukaan ei kuullut minun puhuvan. Tai minua ei kuultu siten, että sanomani oltaisiin otettu todesta. Kun sanoin, että vatsa on kipeä, minua ei uskottu. Kun sanoin, etten näe lukea, minua ei uskottu. ”Kyllä sinun ikäinen näkee lukea, jos et näe, et näe kauas.” Minun ei uskottu olevan masentunut. ”Sinähän naurat aina, et sinä voi olla masentunut.”

Toki oli monia asioita, joissa minua uskottiin. Kun minulla oli korva kipeä, lähdimme aina yötä myöten päivystykseen.

Mutta nuo negatiiviset asiat ovat palaneet mieleeni ja ne ovat päälimmäisenä, kun ajattelen lapsuuttani ja nuoruuttani. Siitä on muodostunut kuoro, joka huutaa olkapääni takana:

”Olet surkea. Olet arvoton. Olet turha. Olet tyhmä. Et ansaitse mitään. Maailma olisi parempi paikka ilman sinua.”

Käytöstapojen puute

Teini-iässä tajusin, että monesti minua oltiin kohdeltu huonommin kuin ventovierasta. Minulle puhuttiin ilkeästi ja minua arvosteltiin negatiivisesti. Ventovieraat ihmiset taas saivat hyvien käytöstapojen mukaista small talkia.

Minulle kehuttiin kaikkia muita, paitsi minua itseäni. Minä en tuntunut koskaan tekevän mitään hyvää tai mitään oikein. Siskoni ja kaikki muut olivat upeita ja mahtavia kaikessa, mitä he tekivät.

Ventovieraat saivat asiallista kohtelua.

Minusta tuntui, että jouduin perustelemaan olemassaoloani. Minusta on tuntunut pienestä pitäen, että olen joutunut perustelemaan sitä, miksi saisin olla olemassa. Olen joutunut taistelemaan, että tulisin nähdyksi tai kohdelluksi tasapuolisesti. Kun olen vaatinut tasapuolisuutta, minut on leimattu ahneeksi. Kun olen yrittänyt perustella olemassaoloani, minut on mitätöity. ”Olisit kuin siskosi.”

Vaikka äiti antoi meidän olla, mitä olimme, eikä arvottanut meitä suoritusten kautta, nuo muiden aikuisten lauseet on poltettu mieleeni. Äiti tuskin edes tiesi, että minulle puhuttiin näin. Äiti kehui meitä. Yritti kasvattaa meille tervettä itsetuntoa, mutta muiden ihmisten puheet mitätöivät kaiken sen kovan työn, jonka äiti teki.

Kun äiti sanoi: ”Olet kaunis” minä ajattelin, että äidin on pakko sanoa niin, koska hän on äitini. En koskaan uskonut tuota lausetta, koska en nähnyt peilistä sitä, mitä äiti näki.

Vaikka äiti vaati minua tekemään läksyni, hän ei koskaan arvottanut minua koulumenestykseni perusteella. Ei koskaan väittänyt minun olevan tyhmä tai laiska. Siitä huolimatta muiden aikuisten sanat mitätöivät kaiken sen, mitä äiti kotona teki. Miten äiti yritti kasvattaa meistä rohkeita ja itsevarmoja ihmisiä, jotka eivät kuuntele muiden arvosteluja. Jotka osaavat jättää muiden arvostelut omaan arvoonsa, koska tiedämme, mitä olemme, eikä muiden mielipiteillä ole väliä.

Mutta toisaalla minulle polttomerkittiin mieleen: Olet tyhmä, ahne ja laiska. Olisit kuin siskosi.

Tästä siirrymme nykypäivään, jolloin työnantaja ei ole kohdellut minua edes hyvien käytöstapojen mukaisesti.

Huhtikuu 2020 – elokuu 2021

Kun otin puheeksi, että minua kiusataan, minun kanssani ei suostuttu keskustelemaan. Kun vihdoin ja viimein minua ylempi henkilö sai työnantajan edustajan keskusteluun, minun käskettiin painua vittuun. Ei suoraan noilla sanoilla, mutta ratkaisu kiusaamiseen oli se, että minut oltaisiin siirretty työsopimukseni vastaisesti sellaisiin tehtäviin, joita en voi tehdä. Tai minun pitäisi jäädä sairauslomalle. Sen jälkeen sain aiheettoman huomautuksen ja minulta yritettiin ottaa pois sellaiset työvuorot, joita voisin tehdä.

Tämän jälkeen minulle sanottiin, että liioittelen kokemaani kiusaamista. Minulle kerrottiin, että minä olen ongelma. Minulle ilmoitettiin, että kiusaajani on tehnyt minusta häirintäilmoituksen ja minä olen syypää kaikkeen. Silti vieläkään kanssani ei oltu keskusteltu. Kukaan ei tiennyt, mistä on kyse.

Kiusaajani kanssa taas keskusteltiin välittömästi.

Minua uhkailtiin kiusaajani tekemällä häirintäilmoituksella useaan otteeseen. Lopulta, kun pyysin sen nähtäväkseni, minulle sanottiin, ettei minulla ole oikeutta nähdä sitä. Työsuojelu, eikä liitto ole kuulleet sellaisesta häirintäilmoituksesta, jota ei voida syytetylle näyttää. Täysin käsittämätöntä toimintaa.

Oma arvioni tästä on se, että minua on uhkailtu häirintäilmoituksella, jotta minut saataisiin irtisanoutumaan. Kaikki, mitä työnantaja on tehnyt, he ovat tehneet siksi, että pääsisivät syöpäsairaasta turhakkeesta eroon. He eivät voi näyttää minulle häirintäilmoituksen sisältöä, koska itsekin tietävät, ettei heillä ole mitään, mistä minua syyttää.

En ole kiusannut ketään, etenkään kiusaajaani, joten väitetty häirintäilmoitus on täynnä valheita ja täysin perätön. Jos ilmoitus olisi olemassa, se olisi pitänyt minulle toimittaa pyytämättä. Uskon heidän tietävän syytteiden olevan perättömiä. Siksi en saa niitä nähtäväkseni.

He tuntuvat pitävän minua niin tyhmänä ja heikkona, että jokaisessa kohdassa ovat kuvitelleet minun luovuttavan tai uskovan heidän paskansa. Mutta minä en ole luovuttanut. Enkä ole uskonut heidän paskaansa.

Käytöstavat

Hyviin käytöstapohin olisi kuulunut oikeastaan kaikki muu paitsi se, mitä olen työnantajalta saanut niskaani.

Minun on mahdotonta käsittää sitä, miten kokonainen yritys voi kohdella syöpäsairasta näin. Ymmärrän sen, että ihmiset ovat julmia toisia ihmisiä kohtaan. Että ollaan ilkeitä ja tehdään pahoja asioita, kun ei ymmärretä ajatella sitä, että toisella ihmisellä on kokonainen elämä, josta itse ei tiedä mitään. Mutta kun tiedetään, että uhrilla on syöpä ja potkitaan silti päähän. Kun yritysjohto toimii näin syöpäsairasta ihmistä kohtaan. Kun yritysjohto potkii tahallisesti syöpäsairaasta päähän.

Minun on vaikea käsittää sitä, minkä takia ne henkilöt, jotka eivät ole tähän käytökseen osallistuneet, mutta joille olen tästä käytöksestä ilmoittanut, eivät ole vastanneet minulle mitään. Hyviin käytöstapoihin olisi kuulunut:

”Onpa ikävää, että koet näin. Selvitetään tämä heti, kunhan sinulla terveys kestää. Hyviä vointeja.”

Mutten saanut vastausta.

Kun töissä tuli tietoon, että sairaus on parantumaton, hyviin käytöstapoihin olisi kuulunut laittaa viestiä:

”Ikävä kuulla sairautesi vakavuudesta. Koko työyhteisö lähettää sinulle voimia ja jaksamista. Hyviä vointeja.”

Mutta ei mitään. Ei vaikka itse kerroin, että tämä on parantumaton ja lääkärit puhuvat pelkästä lisäajasta. Siihen ei reagoitu mitenkään.

Kiusaajaani on tuettu ja kuunneltu. Hänelle tarjottiin työpsykologin palveluja viime vuoden lopulla sen sijaan, että työnantaja olisi keskustellut kanssani siitä, millä tavoin hän on minua kohdellut. Työnantaja ei tiennyt, mitä hän on tehnyt väärin, mutta hänelle tarjottiin työpsykologin palveluja ja tukea. Miten hänelle voidaan tarjota tukea, jos työnantaja ei tiedä, mitä hän on tehnyt? Miten hän voi saada työpsykologilta tukea, jos hän ei itse tiedä, mitä hän on tehnyt? Toki hän tietää oman versionsa, mutta hänen versionsa on selvästikin täysin erilainen kuin minun, jos minä olen hänen tarinassaan se kiusaaja.

Huomiointi

Työsuojelulla oli niin hyvät käytöstavat, että työsuojelu pyysi työnantajaa lähettämään minulle jonkin pienen ilahduttavan paketin viimevuoden kesällä. Kiusaajani otti kaiken kunnian tästä työsuojelun ajatuksesta, mutta kuitenkin toteutti työsuojelun idean.

Toki tässäkin kohtaa yhdenvertaisuus jäi aika vähille, sillä eräs toinen henkilö oli saanut huomionosoiteuksen kiusaajaltani, kun työntekijä kertoi hänen läheisensä olevan sairas, sekä myöhemmin kun tämä läheinen kuoli. Tässä tilanteessa kiusaajani reagoi hyvien käytöstapojen mukaisesti molemmilla kerroilla ja välittömästi. Mutta kun minä kerroin olevani sairaana, minun kiusaamiseni paheni.

Huhtikuussa kerroin syövästä ja vasta heinäkuussa sain työsuojelun ehdottaman paketin. Sanoisin, että henkilön oma syöpä on pahempi uutinen, kuin henkilön läheisen sairaus, ellei kyseessä ole lapsi.

Eli tässäkään kohtaa minua ei kohdeltu hyvien käytöstapojen mukaisesti, eikä lähellekään samanarvoisesti samaa työtä tekevän henkilön kanssa.

Punainen lanka

Joko alatte saada kiinni punaisesta langasta?

En kokenut, että minua oltaisiin kohdeltu ihmisarvojen mukaisesti lapsena, enkä kokenut, että työnantaja olisi kohdellut minua ihmisarvojen mukaisesti koko syöpäkokemukseni aikana.

Tässä on se minun ovenpamautukseni.

Kun minua ei kohdeltu edes hyvien käytöstapojen mukaisesti, työnantaja räjäytti padon, josta syöksyi yhdellä kertaa kaikki pahat ja negatiiviset tunteet koko elämäni ajalta.

Normaalisti nuo tunteet ovat olleet hallittavissa, koska niitä tulee vähän kerrallaan, siellä sun täällä. Elämänaikaisten traumojen synnyttämät tunteet käyvät yksitellen kylässä ja lähtevät takaisin sinne, mistä oli tullutkin.

Tällä kertaa kaikki traumat purkautuivat yhdellä kertaa.

Olin syöpätaistelun jäljiltä jo niin uupunut, väsynyt ja masentunut, ettei minulla ollut enää suojamuureja jäljellä. Kun työnantaja räjäytti padon, minulla ei ollut enää minkäänlaisia turvamekanismeja suojakseni. Kaikki vanha ja nykyinen paha vyöryi päälleni ja minä murskaannuin sen alle.

Melkein.

Melkein murskaannuin sen alle.

Padon murtuminen

Työnantaja kai halusi minun murskaantuvan sen alle. He tuntuvat tehneen kaikkensa, jotta murskaantuisin sen alle. Heille tuntuu olevan täysin yhdentekevää yrityksen maine tai ihmiselämä. Heille tärkeintä tuntuu olevan se, että he saavat toteutettua sen päämäärän, jota he ovat tässä kaiken aikaa ajaneet. Mikä ikinä se päämäärä onkaan. Millään muulla ei näytä olevan mitään väliä.

Mutta en murskaantunut.

Monta kuukautta velloin traumavyöryn ja tunnemassojen vietävänä ja odotin, että kaikki paska loppuisi. Ihan sama millä tavalla, kunhan se vaan loppuisi. Lopulta kuitenkin onnistuin tarraamaan kivestä kiinni. Tässä olen ollut vellovassa vedessä keskellä koskea, kun vedenpaine hakkaa selkää ja roikun tuossa kivessä kiinni. Odotan, että vellominen loppuu. Kunhan kaikki vesi padosta on päässyt purkautumaan, virta tasaantuu. Ja se on tasaantunut. Mutta se virtaa edelleen.

Joka ikinen päivä roikun tuossa kivessä kiinni ja pitkin päivää negatiiviset asiat iskevät päähäni.

Olet huono.

Olet surkea.

Miksi teit noin?

Miksi olet tuollainen?

Suunnittelen, miten pääsen takaisin rantaan. Rannalta voisin katsoa virtaa objektiivisesti ja ymmärtää, että se on vain ajatuksen virta, joka velloo. Ajatukset eivät ole minä. Tunteeni eivät ole minä. Syöpäni ei ole minä.

Se, miten työnantaja kohtelee minua, ei todellakaan ole minä.

Jokaisella meistä on oma patomme

Sen taakse ei välttämättä ole kertynyt yhtä pahoja kokemuksia kuin minulla.

Sen taakse on saattanut kertyä paljon pahempia kokemuksia kuin minulla.

Kukaan meistä ei voi tietää, mitä kenenkin padon takana piileskelee. Kukaan ei voi tietää, mitä kenenkin suojamuuri suojelee.

Meillä kaikilla on oikeus tulla kohdelluksi vähintäänkin hyvien käytöstapojen mukaisesti. Inhimillisesti, ystävällisesti. Toivottavasti sitäkin paremmin. Jokainen meistä ansaitsee ymmärrystä ja myötätuntoa osakseen.

Tässä kohtaa toki loukattu minä ajattelee, että kiusaajani ansaitsee loppuelämäkseen samanlaista kohtelua, jonka hän on minua kohtaan saanut aikaiseksi omalla toiminnallaan.

Mutta objektiivisena ajattelijana voin sanoa, että jopa hän ansaitsee tulla kohdelluksi myötätunnolla. Hänellä itsellään on elämä todella pahasti pielessä, kun hän käyttäytyy näin ja ajaa muut ihmiset käytytymään minua kohtaan siten, miten minua kohtaan on käyttäydytty. Hän on tässä se surkea ihminen. Hän on tässä se, joka tarvitsee apua.

Mutta tunneminä haluaa maksaa silmä silmästä. Tunneminällä on hyvin kieroja ja sosiopaattisia ajatuksia siitä, mitä kiusaajalleni pitäisi tapahtua.

Minulle kiusaajani on paskaa. En tule koskaan tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Hän ei sitä ansaitse.

Kukaan meistä ei voi tietää, mikä saa toisen ihmisen olemaan sellainen, jollainen hän on. Mikä saa hänet käyttäytymään siten, miten hän käyttäytyy.

Aivan kuten minut on leimattu oudoksi tietämättä, että olen autistinen. Miten minua on hävetty tietämättä, että olen autistinen. Miten olen hävennyt itseäni tietämättä, että olen autistinen.

Emme koskaan voi tietää, mitä kaikkea toisen ihmisen padon takana on.

Siksi meidän pitäisi olla myötätuntoisia kaikkia kohtaan.

0