Tänään
Paluu arkeen, syöpähoitopäivä ja tajuton väsymys

Paluu arkeen, syöpähoitopäivä ja tajuton väsymys

Pasi ja Naapuri palasivat maanantaina töihin. Minkä seuraksena itse jäin kissojen kanssa yksin kotiin.

Viime keskiviikkona, kun menin boastailemaan sillä, ettei solisluun kohdalla ole enää kipua, torstaina kipu tuli takaisin with a vengeance. Kävin kontrolliverikokeissa. Tulehdusarvot olivat laskussa, valkosolut hieman kohollaan. Ei mitään ihmeitä, kaikki normaalia. Hoitaja soitteli tuloksista kahden jälkeen iltapäivällä, jolloin mainitsin, että solisluun kohdalla kipu on aikalailla sietämätön.

Hoitaja käski päivystykseen, jos en kivun kanssa pärjää kotona. Voisivat antaa jotain suonensisäisesti. Mutta minähän mieluummin itken kivusta kotona kuin menen osastolle yöksi saamaan kipulääkkeitä. Sillä niillä kipulääkkeillä minua ei päästettäisi yöksi kotia.

Hoitaja käski soittamaan perjantaina, jos kipu pysyy samana tai pahenee, mutta perjantaina kipu oli taas parempaan suuntaan, joten jätin soittamatta.

Lauantaina se sitten äkästyi taas ja sunnuntaina olikin ihan helvetistä.

Lauantaina oli viimeinen kesäpäivä

Lauantai oli viimeinen lämmin päivä ja viimeinen virallinen Pasin lomapäivä. Kävimme tuttavapariskunnan luona kylässä.

Sunnuntaina piti sataa vettä ja olin sunnuntain suunnitellut öllöttelypäiväksi. Mutta sunnuntaina ei satanutkaan koko päivää vettä. Kävimme Naapurin kanssa ihan kuivina kävelyllä, vaikka sateeseen olimme varautuneet.

Maanantaina sitten satoikin ja pääsin testaamaan ensimmäisessä kunnollisessa sateessa ulkoiluhousut, jotka äiti minulle osti keväällä. Kävin ne itse ostamassa, mutta äiti halusi maksaa ne, jotta voisi ilahduttaa minua jotenkin. Ja nuo housut olivat sellainen asia, minkä tarvitsin. Kevyet, hengittävät, miellyttävät päällä ja pitää vettä. Vanhat vettä pitävät piti kyllä vettä ja tuulta, muttei hengittänyt, oli raskaat, puristi ja epämiellyttävät päällä. Näissä ainut haitta on liian korkea vyötärö, josta en pidä, mutta muuten ne ovat olleet todella hyvät, joten tuon korkean vyötärön kanssa voin elää. Koska kaikki muut sovittamani housut oli ihan kamalia.

Ulos jopa sateella

Sen lisäksi, että maanantaina olin reipas ja kävin sateella ulkona, kirjoittelin etukäteen jo tämän viikon postauksia. Eli siis kaikki, mitä olet tähän mennessä lukenut tältä viikolta – tätä tekstiä lukuunottamatta – on kirjoitettu maanantaina.

Ja koska oli taas maanantai ja lääkäri olisi ollut käytettävissä, solisluun kipu oli hellittänyt niin hyvin, että sain taas jätettyä kipulääkkeet pois.

Maanantai-iltana kuume nousi taas 38 asteen tienoille. Olin syönyt kolme päivää 10 mg kortisonia ja tiistaina annosta olisi pitänyt puottaa viiteen milligrammaan. Kuumeen takia ohje kuitenkin oli nostaa annos 20 milligrammaan.

Päätin tiistaina olla sen verran ovela, että nostinkin annoksen viiteentoista milligrammaan. Ajattelin, että se on enemmän kuin kymmenen, mutta vähemmän kuin kaksikymmentä. Viisi milligrammaa vähemmän on viisi milligrammaa vähemmän.

Tiistaina lounasta

Tiistaina kävin lounastamassa ystävän luona. Hän oli tehnyt mielettömän kattauksen salaattia, uunikasviksia, tofua ja kannaa. Kaikki oli ihan tosi hyvvää. Söin niin, että napa rutisi, mutta pystyin pitämään sen verran itsekontrollia, etten syönyt niin, että tulee paha olo.

Tiistainakin kipukin oli sidettävä.

Olin lounasta syömässä, kun Naapuri soitti. Naapuri soittaa vain silloin, kun häneltä on jäänyt avain kotiin. Joten ajattelin, että vastaan puheluun ja kerron, etten ikävä kyllä ole kotona ja hänen vara-avaimensa on minulla kotona.

Mutta naapuri sanoikin: ”Mulla on huonoja uutisia.”

Siinä kohtaa mietin kauhuissani, mitä on naapurin koiralle sattunut. Onko se kuollut? Sairaalassa? Kuolemassa? Syöpä? Mikä on koiralla hätänä.

No asia ei onneksi ollutkaan niin paha. Naapuri oli lauantaina altistunut äitinsä luona grillaamassa ollessaan siskonsa lapsille, joista toisella oli tänään todettu korona. Naapuri oli ensimmäisenä soittanut minulle. Seuraavaksi hän soittaisi koronanumeroon, jotta saisi lisäohjeita.

Itse soittelin heti OYSiin, josta totesivat, että aika kaukaiseksi jää, jos olen saattanut altistua henkilölle, joka on saattanut altistua koronasairaalle. Käskivät seuraamaan oireita ja kaivamaan tikulla nennää, jos oireita tulee.

Keskiviikkonakaan kipu ei palannut. Keskiviikkona kävin aamusta verikokeissa, jonka jälkeen oli Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajan kanssa soittoaika, sekä työterveyslääkärikin soitti hieman myöhemmin. Kaikilta loppui kesälomat ja olivat palanneet nyt takaisin töihin. Eli sopivasti sain nämä omat tukikontaktit aktivoitua, kun jäin yksin kotia.

Keskiviikko tuntui ihan mielettömän kiireiseltä päivältä ja soittoaikojen jälkeen siirryinkin sohvalle koomaamaan.

Koko viikon on ollut päällä aivan käsittämätön väsymys. Silmät eivät meinaa pysyä auki ja kroppa on raskas.

Torstaina pembroa

Torstaina olin aikaisin hereillä. Laitoin itseni valmiiksi, ruokin kissat, puin ja yritin saada hiuksiin jotain järkeä. Lähdin kiireellä ja hyvissä ajoin ajelemaan kohti OYSia, jotta löydän parkkipaikan. Tähän asti Pasi on kuskannut minua syöpähoitoihin, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla, pärjäänkö omin apuineni.

Minun piti olla paikalla yhdeksältä. Olen tähän saakka tähdännyt, että olen paikalla varttia vailla. Siten saan itse valita oman petini. Valitsen sen ainoan pedin, jossa myös jalkopäätyä voi säätää. Muissa sängyissä nousee vain yläosa. Sen lisäksi, että sängyn säädöt ovat paremmat, se on myös nurkassa. Saan olla siellä omassa rauhassani, sillä muut potilaat yleensä jäävät toiselle puolen huonetta. Kuten tälläkin kertaa.

Pääsin OYSiin ilman ruuhkia ja parkkipaikallakin oli tilaa vaikka muille jakaa. Joten olin hoitohuoneessa jo 8:30.

Sain esilääkityksen 15 minuuttia etuajassa. Kun hoitaja oli avaamassa laskimoporttiani, ylilääkäri tuli käymään luonani juttusilla. Kertoi, ettei se ole nyt oikein hyvä, että syön kortisonia ja saan pembrolitsumabia. Ohjeistus on, ettei näitä saisi käyttää yhdessä, eivätkä he halua toimia ohjeistusten vastaisesti. Etenkin kun kyseessä on kokeellinen hoito. Hän kuitenkin selvittelisi asiaa yleisonkologian puolelta, jossa pembrolitsumabia on käytetty ja käytetään syövän hoidossa huomattavasti enemmän. Gynekologisella puolella minä olen kolmas, joka pembrolitsumabia saa. Kerroin lääkärille, että olin venksallut omin päineni kortisoniannoksen kanssa ja olin ottanut 20 millin siljasta 15 milliä. Lääkäri sanoi, että oli todella hyvä, että venkslasin. Viisitoista on vähemmän kuin kaksikymmentä.

Hän kertoi selvittelevänsä asiaa ja poistui paikalta.

Sain esilääkkeeksi pahoivoinnninestolääkkeen lisäksi antihistamiinin siinä toivossa, että se vähentäisi pembron haittavaikutusta. Sain pambrolitsumabitiputuksen ja lounaan. Sairasulomatodistusta en saanut vielä. Sain tiistaille ajan luustokartta-kuvaukseen, jossa nimensä mukaisesti kuvataan luusto. Siitä näkee, onko solisluun alueelle tullut uusia metastaaseja, jotka selittäisivät kivun. Luustokartan mahdolliset löydäkset saattavat vaikuttaa hoitosuunnitelmaan, mikä taas saattaa vaikuttaa sairausloman jatkon pituuteen. Myös päätös kortisonista saattaa vaikuttaa hoitosuunnitelmaan ja siten sairausloman kestoon.

Hoitohuone

Perjantaina fyssari ja kävelyä

Perjantaina ei vielä pembron haittavaikutukset olleet iskeneet pahasti. Vatsa oli ummella ja näläntunne hukassa, mutta muuten vointi oli vallan mainio. Ainakin niin vallan mainio, mitä se nykyään voi olla.

Kävin aamupäivällä fysioterapeutilla. Sinne mennessä minulla ei oikea jalka noussut selinmakuulla ylös. Hoidon jälkeen sen nousi. Hän availi myös selästä löytyviä jumeja, sekä oikean hartian jumia, jonka takia pääni ei kallistu oikealle. Pääni ei vieläkään kallistu oikealle, mutta nyt sinne palasi tunto. Aiemmin pään kallistaminen tuntui samalta, kun jos yrittäisit taittaa jalkaasi keskeltä säärtä. Siinä ei ole mitään, mistä se taittuisi, joten se ei taitu, eikä liiku. Pään taivuttaminen tuntui samalta. Sen ei kuulu taipua, joten se ei taivu. Nyt taivuttaessa tulee kipu. Nyt siellä jokin asia sanoo, että taipuisin, mutta olen rikki, joten en taivukaan. Kuten vaikka kipeän polven kanssa.

Fyssarin jälkeen kävin ystävän kanssa lenkillä. Hän lainasi koirineen Naapurin parkkipaikkaa ja kävimme kävelemässä ”Koskelalenkin”. Pituutta sille tulee seitsemisen kilometriä. Jaksoin koko matkan ihan hyvin. Joskin siitä voinen kiittää koiria, jotka pysähtelivät antamaan minulle hengähdystaukoja tiuhan tasaiseen tahtiin.

Lauantaina iski haittavaikutukset

Lauantaiaamuna heräsin väsymykseen. En saanut enää unta, mutta väsytti aivan vietävästi. Silmät eivät halunneet pysyä auki, tuntui siltä, etten jaksa pysyä pystyssä. Jokainen liikahdus ja toiminta oli vaan liikaa. Halusin takaisin sänkyyn. Mutta piti tehdä aamupalaa ja ruokkia kissat. Raahasin itseni aamupaloineni koneelle tuusaamaan blogin kanssa ja syömään. Odotin, että väsymys helpottaisi. Ei helpottanut.

Tajusin laittaa kuumemittarin kainaloon: 37,9 astetta. Otin Buranan ja Panadolin ja jäin odottamaan väsymyksen helpottamista. Kaksi tuntia myöhemmin väsymys pysyi.

Naapuri oli edelleen karanteenissa, joten olin aikonut mennä Pasin kanssa kävelylle. En jaksanut puhua, saati sitten laittaa itseäni ihmiskuntoon. Joten Pasi lähti yksinään.

Siirryin sohvalle. Sohvalla röhnöttäen kirjoittelin silmät puoliummessa ajatuksiani tänne. Sain väsymyksestä huolimatta kirjoitettua maanantaina alkavan ja sunnuntaille loppuvan sarjan: Miksi sairaana ei voi tehdä kaikkea, mistä nauttii.

Lauantai oli yksi hyvä esimerkki siitä, miksi ei. Koska väsyttää niin paljon, ettei jaksa puhua.

Suoraan sanottuna vituttaa aivan suunnattomasti se, että on lauantai, ulkona paistaa aurinko ja on lämmintä. Ja mua väsyttää niin paljon, etten jaksa edes puhua.

Koko päivä meni sohvalla maaten. Yrittäen epätoivoisesti pitää silmät sen verran auki, että näin katsoa telkkaria. Aamulla ollut kuume ei sentään palannut päivän aikana, vaikken nostanut kortisoniannosta suuremmaksi.

Illalla, kun piti nukkumaan mennä, arvatkaa mikä oli olo. Pirteä. Ei väsyttänyt enää yhtään.

Joten sen sijaan, että olisin saanut nukahdettua nopeasti, kuten toivoin, sain pyöriä sängyssä aikani, ennen nukahtamista.

Että se hyöty siitä, etten nukkunut päivällä…

Lauantai muistutti, että olen kaukana terveestä.


0