Työnantajan esimerkillinen kyky joustaa perheen ja harrastusten osalta

Minun piti lakata kirjoittamasta tästä aiheesta, mutta eräs Linkkarikommentoija sai minut ajattelemaan. Vaikka olenkin kirjoittanut paljon negatiivista siitä, miten minuun ja minun sairauteeni on työnantajan osalta suhtauduttu, se on vain minun kokemukseni työnantajan kyvystä myötätuntoon ja ihan lakisääteisiin asioihin. Kun kävin kemosädehoidoissa, Pasi sai tehdä tuon ajan töitä etänä. Kun selvisi, että syöpähoitojani jatketaan vielä sytostaateilla, hänen työnantajallaan muuttui ääni […]

Työnantaja voi suhtautua myös positiivisesti vakavasti sairaaseen

Työnantaja voi suhtautua sairaaseen työntekijään monella tavalla. Yksi vaihtoehto on se, miten minua on kohdeltu. Muitakin onneksi on. En ole kuullut kenenkään kohdanneen sairautensa vuoksi tällaista säätöä, joka minulla on ollut siedettäväni. Eräs outo asia, joka kohdallani tuli vastaan sairastuttuani oli TES mukainen oikeus käydä tutkimuksissa ja hoidoissa työajalla. Työnantaja vastasi, että saan käydä työajalla, jollei minulla ole saldotunteja. Jos […]

Kun työnantaja taistelee kuolemansairasta vastaan

Olen tästä aiheesta paljon kirjoittanut jo valmiiksi. Kirjoitan siitä silti lisää. Pohdiskelin tuossa yöllä valvoessani sitä, miten ihmiset käyttäytyvät niin käsittämättömästi. Kirjoitin työnantajan käytöksestä minua kohtaan ja siitä, kuinka masennuin sen seurauksena. Mitä ajattelen kiusaajastani Ajattelen, että kiusaajani on ihmispaskaa. Sillä aikaa, kun hän kiusasi minua, minä olin hänestä huolissani. Tuin häntä, puolustin häntä. Yritin saada tilanteen hoidettua asiallisesti, jottei […]

Työnantajan käytöksestä seuranneesta masennuksesta selviytyminen

Jatkoa kirjoitukselleni: Koska olen ratkaisukeskeinen ongelmanratkoja, minun täytyy ratkaista tämä tilanne. Koska en voi mihinkään muuhun vaikuttaa kuin itseeni, minun täytyy löytää ratkaisu itsestäni. Tuo ratkaisu on sama, jota käytin loppukeväästä: Irtiotto ja välimatka koko asiaan Minun täytyy päästä tästä aiheesta mahdollisimman kauas. Sen takia kielsin työnantajaa olemasta minuun yhteydessä. Jos he ovat minuun yhteydessä, en saa heihin välimatkaa. Jos […]

Sananvapaus vs lojaliteettivelvoite: Miksi jatkan kirjoittamista?

Postaukseni omanarvontunnosta herätti Linkkarissa keskustelua snanvapaudesta. Mitä saan lain mukaan sanoa ja mitä en? Olen tätä itsekin pohtinut ja kysyin aikanaan asiaa ihan Pro-Liiton asiamieheltä. Hänen mukaansa saan puhua omasta kokemuksestani, eikä yrityksen kunniaa voi loukata. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan kirjoittamatta suoraan omista kokemuksistani työpaikalla. Mitä enemmän olen kirjoittanut elämästäni, sitä vaikeammaksi tulee vältellä aihetta. Kokemukseni työpaikalla ovat olleet todella […]

Onko ihmisarvo sidottu persoonallisuuteen

Jatkan edelleen ajatustani omanarvontunnosta ja ihmisen oikeudesta yhdenvertaisuuteen. Kirjoitukseni Olipa kerran esihenkilö herätti Linkkarissa yhdellä ihmisellä vahvoja tunteita. Hänen reaktionsa oli hyökätä. Hänellä on täysi oikeus ajatella minusta – tai kenestä tahansa – näin. Se on hänen oikeutensa. Mutta työyhteisöissä on kaikenlaisia ihmisiä. Sanotaan, että minä olisin tällainen henkilö ihan kaikkien mielestä. En vain hänen. Olisin töykeä, kovaääinen, katkera ja […]