Uncategorized
Tarhamuistoja

Tarhamuistoja

Olimme siskon kanssa saaneet metalliset vedettävät rannekellot. Sellaiset, joissa piti rullaa vääntää kerran vuorokaudessa, jotta se piti aikaa.

En muista, kuinka vanha olin, mutta olin tuolloin vielä tarhassa.

Tarhassa oli leikkihuone, jossa oli erilaisia leluja. Menimme jollain kokoonpanolla sinne leikkimään ja syystä tai toisesta otin kellon pois. Muistelisin, että otin sen pois siksi, ettei se menisi rikki, mutta saatan muistaa väärin.

Kun meidän leikkiaikamme oli ohi, en löytänytkään kelloa enää mistään.

Joku oli varastanut sen.

Tapasin tarhassa lapsuudenystäväni, joka oli vuosia ainut ystäväni. Hän asui Siltamäessä, kuten minäkin. Joskin sen verran pitkän kävelymatkan päässä, että iltaisin ystäväni isä käveli kanssani kotiin.

En muista, kuinka kauan olimme tunteneet, mutta muistan sen, että hän oli ainut ystäväni. Tarhassa oli myös tyttö, joka ei pitänyt minusta ja joka kiusasi minua. En enää muista, millä tapaa hän minua kiusasi, mutta hän jäi mieleeni vihollisena. Muistan, että hän oli minun viholliseni.

Oli päivä, jolloin jokainen toi oman lelunsa tarhaan mukaan. Muistaakseni jokaisen piti esitellä oma lelunsa muille. Meillä oli jokaisella hyllyssä oma pieni nimikoitu lokero, jossa jokainen lapsi säilytti omia tavaroitaan. Jossain vaiheessa ystäväni ei löytänytkään omaa leluaan. Hän sanoi, että minä olin varastanut sen, vaikken ollut. En enää muista, mikä oma leluni oli tai mikä hänen lelunsa oli, mutta minulla on hämärä muistikuva siitä, että hänen lelunsa olisi ehkä ollut vaaleansininen nalle. Tai jotain vaaleansinistä.

Ystäväni ei uskonut, etten ollut ottanut hänen leluaan. Hän jatkoi syyttämistä. Kun en myöntänyt, että lelu on minulla, hän meni kiusaajani luokse ja kertoi hänelle, että olin varastanut ystäväni lelun. Kiusaajani ja ystäväni alkoivat yhdessä painostaa minua asiasta.

Muistan tämän tarinan siksi, koska voin vieläkin käsin kosketella sitä petetyksi tulemisen tunnetta, kun ystäväni petti luottamukseni näin totaalisesti. Ei vain se, että hän syytti minua lelunsa varastamisesta, eikä uskonut, etten ollut lelua varastanut, vaan että hän pyysi kiusaajaltani apua minun painostamiseksi. Ystäväni ei mennyt ohjaajan luokse, vaan kääntyi kiusaajani puoleen. Vaikka hän tiesi, että kyseinen tyttö kiusasi minua.

Lopulta ystäväni löysi lelunsa omasta säilytyslokerostaan. Se oli ollut siellä koko ajan tai ehkä joku oli ”lainannut” lelua ja palauttanut sen.

Minä olin niin tossu, että pysyimme ystävinä. En tainnut koskaan edes ilmaista hänelle, kuinka pahalta hänen käytöksensä minusta tuntui.

0