Historia
Tunteiden ilmaiseminen – Osat 1 – 8

Tunteiden ilmaiseminen – Osat 1 – 8

Äiti on ollut aina kova ilmaisemaan tunteita ja välittämistä. Hän halasi ja sanoi rakastavansa. Kehui ja yritti opettaa meille hyvää ja tervettä itsetuntoa.

Minä en koskaan saanut näistä tunnetta kiinni. Se oli minulle jotain, mitä tehdään, mutten käsittänyt tunnetta.

Nuorena ja aikuisena aloin ymmärtää, että tunteiden ilmaiseminen tuntui minusta hankalalta ja vaikealta. Halusin ilmaista niitä, mutta se tuntui minusta todella hankalalta. En halunnut sanoa ääneen näitä sanoja, jotka tunteisiin liitettiin. Se tuntui minusta siltä kuin joku kaivelisi sisuskalujani.

Kun poikaystävät

Ja niihin liittyvät tunteet tulivat kuvioihin, aloin mimikoida niitä tunteita, joita minuun projisoitiin. En uskonut, että kukaan minusta oikeasti pitää, en oikein ymmärtänyt, miksi kukaan minun kanssani vietti aikaa. Olin vaan tyytyväinen siitä, että joku oli jostain ihmeen syystä saanut sellaisen hetkellisen mielijohteen, että halusi viettää kanssani aikaa. Toivoin vaan epätoivoisesti, ettei hän tajuaisi, etten ole yhtään mitään.

Ja niinhän siinä kävi. Minuun kyllästyttiin. Kun en ollut sitä, mitä minun oltiin haluttu olevan tai minusta ei saatu irti sitä, mitä minusta haluttiin saada irti tai ehkäpä juurikin siksi, että minusta oltiin saatu irti se vähä, mitä minusta irti haluttiin – olenhan nainen – minut hylättiin ja heitettiin sivuun kuin märkä rätti.

Ensimmäinen poikaystäväni kiinnostui lapsuudenaikaisesta ystävästäni ja alkoi kuin yön yli vihata minua.

Toinen poikaystävä petti minua exänsä kanssa, kun kävi kotopuolessa. Kun hän palasi kotiin, hän ilmoitti tehneensä näin ja että suhteemme olisi loppu. En koskaan ymmärtänyt, miksi hän oli halunnut kanssani suhteeseen, enkä ymmärtänyt sitä, miksi sekin loppui kuin seinään.

Nämä molemmat kokemukset vahvistivat sitä, että olen täysin arvoton ihminen.

Näissä suhteissa

Olin yrittänyt olla sitä, mitä minusta haluttiin ja ilmaista itseäni sen mukaan. Ongelmana oli se, etten tiennyt, miksi minusta oltiin kiinnostuneita ja mitä minusta loppujen lopuksi haluttiin. Varsinkaan tätä toista suhdetta en ymmärtänyt lainkaan.

Tämän jälkeen tuli suhde siihen yhteen hulluun ihmiseen. En edelleenkään ymmärtänyt, miksi hän haluaa minun kanssani olla. Olin vain tyytyväinen, että kaikkien hylkäämisen jälkeen, hän oli minusta kiinnostunut. Olin häntä ennen liikkunut miesporukoissa ja viettänyt erilaisten miesten kanssa aikaa. Minulla oli ollut kaiken aikaa sellainen tunne, että kaipaan jotain, mutta kukaan ei halua antaa minulle sitä, mitä minä kaipaan.

Ongelmana vain oli se, etten tiennyt, mitä minä kaipaan.

Joten pyörin päämäärättömänä etsien jotain. En ollut lähelläkään sitä, mitä etsin. Enkä elämästäni saanut sitä, mitä etsin.

Lopulta haahuillessani päädyin erään pojan kanssa joihinkin kotibileisiin Keravalla. Nämä bileet johtivat siihen, että aloin seurustella bileiden järjestäjän kanssa.

Se oli virhe.

Suhde oli alistava ja väkivaltainen

Se ajautui siihen hiljalleen. Minulla ei ollut itsetuntoa tai omanarvontuntoa, jota musertaa, joten hänelle työ oli helppo. Hän antoi minun ymmärtää, että hän välitti minusta ja minä alistuin. Se oli ensimmäinen kerta, kun minusta tuntui siltä, että joku haluaa minut. En tuolloin osannut noita ajatuksia tai tunteita käsitellä niin, että olisin ymmärtänyt, miksi olin siinä suhteessa.

Olin siinä siksi, että vaikka asiat olivat kuinka pahasti, minulle väitettiin, että minusta välitettiin.

Tuolloin opin puhumaan rakkaudesta parisuhteessa.

En koskaan rakastanut tuota ihmistä. Rakastin sitä, että hän toisinaan sai minut tuntemaan itseni halutuksi. Hän toisinaan antoi minulle sen tunteen, mitä minä olin vailla. Hän antoi minulle johonkin kuuluvuuden tunnetta.

Suhde oli sairas. Olen siitä kirjoittanut aiemmissa kirjoituksissani, jotka löytyvät kategorian ”Historia” alta.

Kun pääsin suhteesta irti

En tuntenut rakkautta ja ikävää, tunsin vihaa. Tunsin itseni yksinäiseksi. Tunsin itseni hylkiöksi. Mutta tätä ihmistä kohtaan minulla ei ollut mitään hyviä tunteita olemassa.

Yritin epätoivoisesti haahuilla jossain sellaisessa paikassa, että törmäisin ihmiseen, joka välittäisi minusta.

Siskon kotibileissä oli eräs todella mukavan oloinen mieshenkilö, jonka kanssa kävimme bileiden aikana hakemassa jotain hänen kotoaan. En enää muista mitä se oli ja miksi se piti hakea. Muistan vain, että lähdin avuksi. Hän oli hyvinkin extrovertti ja minusta tuntui, että hänen kanssaan voisin saada jotain sellaista, mitä olin hakenut tai mitä minulta puuttui.

Mutta hän ei noteerannut minua mitenkään. Olin vain apuna hakemassa sitä jotain asiaa, mikä piti jostain syystä hakea.

Hän asui naapuritalossa minusta. Tunsin itseni todella yksinäiseksi suurimman osan ajasta omassa yksiössäni asuessa, joten monesti yritin haahuilla ulkona sellaiseen aikaan, että törmäisin tuohon ihmiseen vahingossa. En koskaan törmännyt. Muistan kuitenkin sen tunteen, mikä minulla oli. Pyörin pihoilla ja toivoin tömääväni häneen. Toivoin, että tapahtuisi jotain, enkä tuntisi itseäni enää turhaksi ja merkityksettömäksi.

Olin vuosia jo jutellut netissä

Erään Kotkalaisen pojan kanssa. Juttelimme tunteja MSN Messengerillä. Meillä oli samantyyppisiä kiinnostuksen kohteita. Toisaalta minä olin tuolloin vielä täysin tyhjä taulu, joten enemminkin yritin saada selvää siitä, mistä minä olen kiinnostunut.

Kotona en koskaan ollut saanut katsoa televisiosta sitä, mitä minä halusin. Katsoin sitä, mitä siskoni halusi katsoa. Elokuvissa saatoimme käydä vanhempieni kanssa kerran tai kahdesti vuodessa. En tiedä, kävimmkö niinkään usein. Elokuvat, joissa kävimme, oli koko perheen elokuvia. Look Who’s Talking oli yksi näistä.

Televisiosta tuli katsottua niitä elokuvia, mitä sieltä tuli silloin, kun joku muu katsoi televisiota.

Olin silloin ja olen edelleenkin täysin pihalla elokuva- ja televisiokulttuurista. En katsonut niitä ohjelmia, joita kaikki mut katsoivat. Twin Peaks, X-Files ja Twilight Zone.

Katsoin Kuumaa piiriä vanhempieni kanssa. Katsoin Pelottaako siskoni kanssa. Katsoin nuorisosarjoja, Beverly Hillsiä ja Merlose Placea, sekä Kauniita ja Rohkeita.

Kotkalainen taas katsoi paljon elokuvia ja sarjoja. Hän oli kiinnostunut Scifistä. Itse en ollut mitään scifiä koskaan nähnyt. Enkä tiennyt, miksi tämä ihminen kirjoitteli kanssani yöt pitkät. Enhän minä ymmärtänyt mitään niistä asioista, mistä hän puhui.

Hänellä oli tapana kommentoida minun kirjoituksiini ”niih” tai ”juuh”. En ymmärtänyt sitä. Kun yritin jostain omastani jotain kirjoittaa, keskustelu tuntui tyssäävän nuihin sanoihin.

En kyllä yhtään muista, mistä löysimme kirjoitettavaa niin paljon. Mutta muistan istuneen koneen ääressä ja tuijottavan tuota sanaa. Odottavani, tuleeko sen jälkeen jotain. Oliko tämä keskustelu nyt tässä. En halunnut sen loppuvan, mutten tiennyt, miten siitä voi jatkaa eteenpäin. Mitä sanon tuon jälkeen.

Olimme aloittaneet kirjoittelun

Ennen kuin kaikenmaailman parisuhteet tulivat elämääni. Kun olin parisuhteissa, en ollut kotona koneen ääressä kirjoittelemassa. Kun parisuhteen jälkeen palasin takaisin kotiin ja takaisin omaan elämääni, laitoin jälleen viestiä Kotkalaiselle.

Viestittelimme hänen armeija-aikansa yli.

En tiedä, oliko minulla jotain tunteita tätä ihmistä kohtaan ja jos oli, mitä ne olivat. Tärkeintä oli se, että jossain oli ihminen, joka jaksoi kirjoitella kanssani. En varmasti ollut hyvää jutteluseuraa, joten en tiedä, miksi hän kirjoitteli.

Kun asuin omassa yksiössäni, kirjoittelimme taas paljonkin. Hän jakoi minulle elokuvia, joita katsoin omalla koneellani. En enää muista kunnolla, mutta minusta tuntui, että aloimme jossain vaiheessa kommunikoida äänen kanssa. Minulla on hämärä muistikuva siitä, että olisin katsonut elokuvia ja hän olisi ollut langan toisessa päässä. En ymmärrä, miten en voi muistaa. Ehkä se johtuu tästä nykyisestä elämäntilanteestani ja siitä, että olen hyvin lääkitty. Ehkäpä jostain muusta.

Tuona aikana hän kuitenkin tuntui olevan tiiviimmin elämässäni ja hän jopa kävi Helsingissä kerran. Hän olisi jäänyt yökseni, mutta minä en ollut valmis ottamaan miespuolisia yövieraita. Minulla oli suhde loppunut alistavaan, kusipäiseen ja hulluun Keravalaiseen, enkä tiennyt mitä haluan, mutta tiesin, etten luottanut miehiin. Kotonani oleva vieras mies voisi tehdä, mitä haluaa ja olisin taas takaisin siinä helvetissä, josta olin kovalla työllä päässyt irti.

Kotkalainen taisi käydä Helsingissä katsomassa uuden Star Warsin

Kävimme yhdessä. En ymmärtänyt niistä mitään. En ollut nähnyt alkuperäisiä. En muista kävimmkö katsomassa yhden vai useamman, mutta taisimme katsoa ainakin sen, jossa oli Jar Jar Binks.

Exänsä kanssa minua pettänyt ex-poikaystäväni istui selkämme takana.

En muista millaisia tunteita tai ajatuksia minulla oli Kotkalaisesta. Sen tiesin, että hän on Kotkalainen ja siten kaikki sukupuolten välinen kiinnostus on turhaa. Olin sen tiennyt jo vuosia, joten se ei omalta osaltani ollut asia, jota ajattelin.

Jälkikäteen minusta tuntuu, että Kotkalainen jutteli minun kanssani, koska hän sai minusta irti jotain. En tiedä, mitä se jotain olisi voinut olla, olinhan viihdeteollisuuden osalta täysi vajukki. Ylipäätään olin kasvanut sen tyyppisessä umpiossa, että olin kaikesta maailmassa tapahtuvasta pihalla pahemmin kuin lumiukko.

Minulla meni vuosia ja vuosia perehtyä viihdekulttuuriin ja kaikkeen sellaiseen, mitä oli tapahtunut ympärilläni silloin, kun minä asuin umpiossa, tietämättä mistään mitään.

Se oli kuin en olisi koskaan käynyt ulkona. Kun pääsin ulos, minulla ei ollut mitään hajua siitä, mitä mikäkin on. Minun piti tutustua kaikkeen alusta alkaen. Tämä on puu. Tämä on lätäkkö. Tämä isompi vesi onki lampi. Ja tuo vielä isompi on järvi. Virtaava vesi onkin joki.

Tämä oli minun ymmärrykseni taso mediasta ja viihdekulttuurista.

Kotkalainen taas oli hyvinkin perillä siitä kaikesta. Minä olin elänyt kellarissa ilman ikkunoita, hän oli elänyt ulkona.

Sen muistan, että minusta tuntui, ettei hän ole minusta kiinnostunut, koska minun puheisiin keskustelu monesti jämähti. Hän sanoi ”Juuh” ja minä jäin tuijottamaan ruutua, että eikö sieltä tule enempää.

Hän siis kävi Helsingissä luonani

Muttei jäänyt yöksi. Hän toi minulle läjän ohjelmia ja elokuvia kiintolevyllä, jotka siirsin omalle koneelleni. Siten voisin tutustua kaikkiin niihin puihin, joita en ollut nähnyt koskaan aiemmin.

Joitain katsoin, scifit jäi katsomatta.

Sitten tuli kuvioon Oulun exä. Hän osoitti kiinnostusta minuun tavalla, jota ei kukaan koskaan aiemmin ollut tehnyt. Minä olin heti otettu. Myöhemmin kävi ilmi, että se oli hänen tyylinsä. Mutta tyyli oli riittänyt herättämään mielenkiintoni.

Keskustelimme IRCissä. Keskustelimme paljon. En enää muista mistä, mutta juttua taisi riittää. Meillä oli kova kiinnostus tavata toisemme, minulla suurempi kuin hänellä. Minusta tuntui siltä, että hän osoitti minua kohtaan jotain sellaista, mitä olin kaivannut. Jotain, mikä minusta puuttui.

Mutta minä olin enemmän hänestä kiinnostunut kuin hän minusta.

Tuo suhde jäi melkein toteutumatta

Sillä hän ei tiennyt, mitä hän halusi. Hän oli kiinnostunut minusta, hän oli kiinnostunut jostain toisesta. Hän halusi ottaa minuun välimatkaa, koska se toinen ihminen oli Oulussa. Minä yritin antaa välimatkaa. Jossain vaiheessa sitten kai hän oli huomannut, ettei se toinen ihminen ollut hänestä tarpeeksi kiinnostunut tai jotain muuta, joten hän alkoi keskittyä taas enemmän minuun.

Hän tuli käymään Helsingissä, minä lähdin hänen mukanaan Ouluun. Rakastuin Ouluun.

Tuona kesänä tuli syötyä paljon kaikkea hyvää, juotua kahvia kermalla.

Tuolloin aloin oppia, mitä on rakkaus toista ihmistä kohtaan. En edelleenkään käsitellyt niitä tunteita siten, miten ne ehkä normaali ihminen käsittelee, mutta tiesin, että tämä oli ihminen, jonka kanssa minulla oli paljon parempi olla, kuin kenenkään muun kanssa aiemmin. Toki koin pettymyksiä jatkuvalla syötöllä, koska alusta asti Exälle oli ollut tärkeämpää kaikki puu paitsi minä. Mutta silloin kun olimme yhdessä, hän oli kiinnostunut minusta. Meillä oli samantyyppinen huumorintaju ja meillä oli paljon sisäpiirin vitsejä. Nauroimme paljon.

Hän opetti minut pelaamaan nykyaikaisia pelejä. Track Maniaa, Flat Outia ja Half Lifeä.

Meillä oli hauskaa, teimme yhdessä kivoja asioita ja suurimman osan ajastani tunsin oloni hyväksi tämän ihmisen kanssa.

En osannut eritellä tai määritellä niitä tunteita, joita häntä kohtaan tunsin, mutta tiesin haluavani viettää hänen kanssaan aikaa. Monesti hän sai tuntemaan itseni halutuksi. Monesti taas bänditreenit, kaverit ja kaikki muu jyräsi minun ylisteni. Itseasiassa aikalailla aina, kun oli jotain muuta kuin minä tarjolla, hän valitsi sen jonkun muun.

Opin ilmaisemaan tunteeni häntä kohtaan sanomalla ”Rakastan sinua”

Se tuntui minusta aina todella oudolta ja teennäiseltä, mutta sanoin niin, koska niin kuului sanoa. Sitä en tiennyt, mikä tunne niiden sanojen takana oli vai oliko mitään. Niiden sanojen takana oli halu viettää tämän ihmisen kanssa aikaa ja halu siihen, että hän olisi halunnut viettää minun kanssani aikaa yhtä paljon kuin minä hänen kanssaan.

Vuodet kuluivat, muutimme yhteen, menimme naimisiin, aikuistuimme. Minusta silti tuntui aina, että minä olen hänen täkeyslistallaan viimeinen. Tunsin itseni edelleen näkymättömäksi. En osannut tunnistaa tai varsinkaan sanoittaa näitä tunteita, joten ne purkautuivat ulos negatiiviesti. Raivona, nalkutuksena, kiukutteluna. Toki monesti minulla oli syykin siihen. Hän sanoi tulevansa johonkin aikaan kotiin. Minä odotin ja odotin. Hän ei ilmoittanut mitään. Lopulta hän kotiutui tunteja ja tunteja myöhemmin kuin mistä oli ollut puhe.

Minä olen aikataulujen kanssa tarkka ihminen. Aikatauluta omaa elämääni ja pidän kiinni sovituista menoista ja käynneistä. Olen paikalla etuajassa. Jos sanon olevani jossain johonkin aikaan tai palaavani kotiin tähän aikaan, näin tapahtuu. Exäni taas sanoi jotain ja totuus oli ihan mitä tahansa. Minun oli todella vaikea elää sen kanssa. Se vahvistin todella rajusti tunnettani siitä, etten ole hänen täkeyslistallaan lainkaan.

Minä suunnittelin elämäämme ja aikatauluja sen perusteella, miten exäni sanoi tulevansa kotiin. Kun nämä aikataulut eivät pitäneetkään paikkaansa, minä olen täysin turhaan istunut kotona ja odottanut, että jokin suunnittelemani asia toteutuisi. Olisin voinut sopia omia menoja, mutta halusin viettää aikaa exäni kanssa. Koska minun aikataulujeni piti joustaa hänen aikataulujensa mukaan, en sopinut omia menoja niiksi ajoiksi, kun exäni sanoi olevansa kotona.

Hän sanoi olevansa kotona, muttei sitten välttämättä ollutkaan. Hän sanoi tulevansa kotiin, muttei sitten välttämättä tullutkaan. Ehkäpä hän jopa tuli kotiin ja oli kotona, mutta lähti heti, kun joku soitti, että olisi bänditreenit tai jotain muuta mielenkiintoisempaa ja parempaa kuin minä.

Lopulta tuli ero

Hän teki liikaa töitä, syytti minun olevan syypäää hänen työuupumukseensa ja vuoden nukuttuaan eri huoneessa ja kohdeltuaan minua kuin paskaa, hän muutti pois.

Minä ymmärsin hänen työuupumustaan ja annoin hänen koshdella itseäni kuin paskaa. Ajattelin, että siten hän ymmärtäisi, etten minä ole se ongelma. Jos hän saisi kohdella minua juuri niinkuin kohtelee, ilman että minä sanoisin siihen mitään tai reagoisin siihen mitenkään, ehkä hän ymmärtäisi, etten minä ollut se kaiken pahan alku ja juuri. Tätä mietin teoriassa, mutta käytännössä se ei toiminut. Hän kohteli minua kuin paskaa, eikä edes tajunnut tekevänsä sitä. Hän oli jopa väkivaltainen. En tosin reagoinut tuohon väkivaltaisuuteen, koska aiemmassa elämässäni kokemaani väkivaltaan verrattuna hänen väkivaltaisuutensa ei ollut mitään.

Yhden kerran hän löi minua sohvatyynyllä päähän. Ei kuulosta pahalta. Mutta sohvatyyny oli paksu ja kova. Siinä oli vetoketju. Hän käytti voimaa ja minä olen pieni ihminen. Vetoketju osui naamaan. Pääni heilahti pahasti. Lyönti teki kaikin puolin kipeää, vaikkei siitä mitään pysyvää jälkeä jäänytkään. Hän sanoi, että turhaa valitan, hänhän löi vain tyynyllä. Tyynyt ovat pehmeitä, ei tyynyt satu. Kyllä tyynyllä saa lyödä.

Kun hän oli muuttanut pois, minä annoin hänelle mahdollisuuden palata. Ymmärsin hänen tilaansa ja ymmärsin, ettei burnoutissa tiedä, ketä syyttää ja mitä tehdä. Ainut apu on se, että jotain muuttuu. Mutta jos muuttaa väärän asian, muutos ei auta.

Odotin vuoden, jonka jälkeen itse päätin ottaa avioeron. Tuon jälkeen meillä oli vielä yksi ilta, kun minua oksetti ja kysyin häneltä saisinko lainata Wall-e elokuvan. Halusin katsoa sen ja harhauttaa itseäni pahoinvoinnista, jotten toivottavasti alkaisi oksentamaa. Hän toi Wall-e elokuvan minulle ja katsoimme sen yhdessä. Hän nukahti sohvalle. Minä kömmin sänkyyn. Aamulla hän lähti.

Sen koommin emme nähneet toisiamme.

Kun tapasin Pasin

Sain kiinni jostain sellaisista tunteista, joita minulla ei ollut. Avioeron jälkeen, haluni viettää jonkun kanssa aikaa, ei ollut riippuvainen siitä, oliko kyseinen ihminen minusta kiinnostunut. Vietin aikaa jonkun kanssa, jos se tuntui minusta hyvältä, riippumatta siitä, mitä toinen tunsi. Ensimmäisen kerran menin tapaamaan Pasia sillä mielellä, että väittelen hänen kanssaan tunnin pari ja lähden sitten kotia.

Toisin kävi.

Tietääkseni ensimmäistä kertaa elämässäni, kun olin tehnyt vaikutuksen keneenkään.

Tähän asti olin kokenut olevani se, joka tuppautuu muiden seuraan. Lapsena väkisin kaveerasin tarha-aikaisen ystäväni kanssa, koska minä tarvitsin häntä. En koskaan kokenut, että hän olisi tarvinnut minua.

Kaveerasin ala-asteaikaisen ystäväni kanssa, koska minä tarvitsin häntä. En koskaan ajatellut hänen tarvitsevan minua. Vaikkakin hänen kanssaan minusta aina tuntui siltä, että hän halusi viettää kanssani aikaa. Muissa ihmissuhteissani tunsin, että minä tuppaudun ja roikun toisessa ihmisessä kiinni. Tämän ihmisen kanssa minusta tuntui siltä, että vietimme yhdessä aikaa ja molemmat saimme siitä jotain. Se oli aikuisikään saakka elämäni paras ihmissuhde. Edelleenkin se pääsee sijoille parhaissa ihmissuhteissani koskaan. Se kestikin pitkään.

Pasin kanssa minulle tuli samanlainen tunne

Minä en yrittänyt roikkua hänessä kiinni, vaan hänellä oli itsellään kiinnostus viettää kanssani aikaa.

Hän oli ensimmäinen ihminen elämässäni, joka teki sen selväksi.

Hän sanoi, että olen vaikuttavin nainen, jonka hän on koskaan tavannut ja hän ehdottomasti haluaa tavata minut vielä uudelleen. Hän teki selväksi sen, ettei hän halunnut olla vaiin ystävä. Jos minä en olisi vapaa parisuhteeseen, hän ei halunnut olla minun kanssani missään tekemisissä. Siksi, koska hän tiesi, mitä hän minusta halusi, eikä hän ollut valmis näyttelemään mitään muuta. Eikä etenkään ollut valmis asettamaan itseään haavoittuvaiseen asemaan. Minkä ymmärrän täysin. Mielestäni hänen asenteensa oli erittäin kunnioitettava.

Minulla on elämässäni ollut miehiä, joiden olen huomannut olevan minusta kiinnostuneita. Mutta he eivät koskaan tehneet asian eteen mitään. En tiedä, mitä he odottivat, mutta jotain he odottivat. Ehkäpä sitä, että minä reagoisin heidän hyvin epäsuoriin ja rivien välistä luettaviin tapoihinsa ilmaista oma kiinnostuksensa. Mutta enhän minä sellaisiin reagoi. En minä olisi tiennyt, miten reagoida. Minä en aseta itseäni alttiiksi torjutuksitulemiselle. Kuinka romahduttava olisikaan ollut se tilanne, jos olisin tulkinnut jonkun kaveruuden kiinnostukseksi, tehnyt itse aloitteen ja tullut torjutuksi.

Nope. Jos joku ei ole ollut selvästi minusta kiinnostunut ja osoittanut sitä, minä en ole reagoinut asiaan mitenkään.

Pasi ilmaisi ja ilmaisee edelleen itsensä suoraan. Hänen kanssaan oli helppo olla, koska hänestä ymmärsi, mitä hän haluaa. Hän osoitti kiinnostuksensa minuun ja oli avoin sen suhteen. Hän oli avoin jopa sen suhteen, ettei pitänyt siitä, etten antanut hänelle heti ensimmäisillä tai toisilla treffeillä.

Ilmeisesti seksi heti ensitapaamisen yhdeydessä on nettitreffien kanssa täysin normaalia. Itselleni se ei sitä ollut. Olin ollut elämässäni vain muutamassa parisuhteessa, jotka kaikki olivat sen hetkisen elämäni mittapuulla tavalla tai toisella pitkiä. En harrastanut irtosuhteita.

Toki aikanaan

Minua pettäneen kanssa meillä oli erikoinen suhde. Eromme jälkeen päädyimme jotenkin takaisin yhteen, muttemme seurustelleet. Asuin hänen nurkissaan ja elimme kuin olisimme seurustelleet. Mutta välillä hän kävi missä lie bileissä ja teki mitä lie asioita, minkä lie naisten kanssa. En pitänyt siitä, mutten halunnut takaisin kotiin, joten meillä oli tämä outo suhde.

Hänen luonaan ravasi paljon eri ihmisiä. Hän oli sosiaalinen ja harrasti roolipelejä ja larppausta. Kaikista näistä laajoista piireistä, hänen kotinsa toimi monesti hotellina muille ihmisille. Kuten minullekin.

Hänen luonaan kävi miehiä, joiden kanssa tulin hyvin toimeen. Heidän kanssaan minulla saattoi olla yhden kerran kestäneitä tai hieman pidempäänkin kestäneitä suhteita. Itse olen sanonut, että panin kaikki Pettäjän kaverit läpi.

Todellisuudessahan minä en hänen kaikkia kavereitaan pannut läpi, mutta annoin muutamalle. Osa niistä oli irrallisia juttuja, osa sellaisia, jotka kesti tovin. Nämä oli ainoat irtosuhteiksi kutsuttavat suhteet elämässäni. Ne tapahtuivat turvallisessa ympäristössä, ihmisten kanssa, joihin ainakin Pettäjä luotti.

Ottaen huomioon, että Pettäjä vonkasi silloista hyvää ystävääni ja imi hänelle mustelman kaulaan, en välttämättä sanoisi, että ne ihmiset, joihin Pettäjä luotti olisivat olleet minun luottamukseni arvoisia. Mutta mitään pahaa ei tapahtunut ja edelleenkin voin nauraa sille, että hänen kaverinsa saivat vähän enemmän kuin vain yösijan.

Minä sain vähän enemmän kuin yösijan.

Eniten tyydytystä saan siitä, että Pettäjä oli minusta mustasukkainen loppuun saakka. Jos hän olisi tiennyt ”kevytkenkäisyydestäni”, hän olisi ollut vihainen. Hän olisi suuttunut näille ystävilleen ja tutuilleen.

Joka tapauksessa

En miellä koskaan harrastaneeni irtosuhteita tai yhden yön juttuja. Ne ovat aina olleet jotain enemmän, jotain muuta. En ole mennyt baarista jonkun kanssa kotiin ja antanut hänelle.

En ole koskaan sellaisesta ollut kiinnostunut, enkä tule sellaisesta olemaan kiinnostunut.

Enkä ollut sitä Pasinkaan kanssa, vaikka hän yritti.

Minulla oli ollut sama mies 12 vuotta, joten pelkkä ajatus siitä, että olisin alasti jonkun toisen miehen kanssa, tuntui kamalalta. Ennen Pasia minulla oli kahdeksan kuukauden rebound-suhde ystävän kanssa, jonka aikana pääsin turvallisesti ulos tuosta ”kukaan muu ei ole nähnyt minua alasti 12 vuoteen” ongelmastani.

Silti minusta tuntui aivan kamalalta, että minun täytyisi olla alasti jonkun uuden ihmisen nähden. Minun pitäisi asettaa itseni niin haavoittuvaiseen ja turvattomaan tilanteeseen. Minun täytyisi kyetä luottamaan toiseen ihmiseen, ettei hän tee minulle pahaa tai ettei hän älä nauraa, kun näkee minut alasti.

Minut. Tämä pieni luukasa, jolla on vähän läskiä reisissä, kylkiluita siinä, missä muilla naisilla on rinnat ja hitusen lisää läskiä perseessä. Pyllyni oli ehkä ainut, johon olin jollain tapaa tyytyväinen. Se ei ollut täydellinen, mutta terhakka ja hyvän mallinen. Olin siitä saanut paljon kehuja. Exälleni oltiin kehuttu, että minulla on maailman paras perse.

Minua ahdisti suunnattomasti

Se ajatus, että kun otan push-up rintaliivini pois, minulle nauretaan. Tai minut ajetaan pois. Että toinen ihminen näkee minun yrittävän esittää, että minulla on jotain, mitä minulla ei ole: rinnat.

Minulla ei siis ollut mitään kiirettä hypätä kenenkään kanssa sänkyyn. Ei edes Pasin. Vaikka Pasi teki selväksi sen, että olen ihan outo. Kaikki muut kyllä antaa, mitä minä oikein pihtailen.

Näin kirjoitettuna se kuulostaa pahalta, mutta Pasi osasi sen ilmaista siten, etten loukkaantunut, en ottanut sitä pahalla, en kokenut sitä painostamisena. Lähinnä minusta tuntui siltä, että Pasi oli saanut uuden lelun, jolla hän ei saanut leikkiä. Ja kun olisi leikityttänyt niin kamalasti. Siinä se hieno minikaivuri on keskellää pihaa, jolla saa myllätä niin pahasti kuin haluaa, mutta kun kukaan ei anna avaimia. Hirmusti pitäisi päästä mylläämään, muttei saa siihen lupaa.

Kyllä se toinen nainen olisi antanut luvan. Mutta minä en ollut se toinen nainen, vaan minä olin vaikuttavin nainen, jonka Pasi oli koskaan tavannut.

Joten minä pihtasin yhdeksän päivää. Eikä Pasi nauranut minulle.

Pasin kanssa

Minusta tuntui aina siltä, että Pasi haluaa olla Minun kanssani. Ja minusta tuntui siltä, että haluan olla Pasin kanssa. En halunnut olla tilanteessa, jossa sain jotain, mitä minusta puuttui, vaan halusin olla Pasin kanssa. En yrittänyt täyttää jotain puutostilaa itsessäni, vaan halusin olla Pasin kanssa.

Suhteen aikana Pasi oli ensimmäinen ihminen, jolle osasin ilmaista rakastamisen tunteeni avoimesti, ilman että se tuntui vaikealta ja tyhmältä. Joskin syynä tähän kevytkenkäsieen tunteidenilmaisuun oli kaikki oksitosiin, endorfiini, dopamiini ja kaikki muut kivat hormonit, jotka alkavat jylläämään päässä.

Ja minulla jylläsi.

Olin todella oudon tunnekuohun vallassa. En ole koskaan sellaista kokenut aiemmin, enkä sen jälkeen. Minusta tuntui siltä, että pakahdun tunteisiini. Olisin voinut liimata itseni Pasiin kiinni ja jäädä siihen. Käytännön tasolla sen teinkin.

Olimme yhdessä aamusta iltaan. Ennen sairaalareissujani, olimme suhteemme aikana olleet erossa toisistamme kaksitoista yötä. Kuuden vuoden aikana. Pasin työmatka, Pasin kertausharjoitukset ja minun Helsinginreissu.

Diagnoosini jälkeen öitä on tullut enemmän, sillä olen joutunut olemaan paljon sairaalassa.

Kun suhteemme alkoi tasaantua

Ja löytää omat uomansa, tunnekuohunikin alkoi tasaantua. Palasin takaisin normaaliin. En enää lillunut hormonikylvyn aiheuttamissa huumehöyryissä.

”Minä rakastan sua, sä oot ihan ihanin ihminen maailmassa, mä haluan olla sun kanssa koko ajan.”

Muuttui

”Mä tykkään susta, sä oot ihan kiva. Sä oot ihan jees. Hengaillaanko. ”

Nykyään tuntuu oudolta sanoa Pasille: ”Rakastan sua.” Olen taantunut takaisin sinne, missä tunteiden erottelu, ymmärtäminen, käsittely ja ilmaisu ovat mahdottomuuksia.

Mä tykkään Pasista ja se on kiva. Se tykkääminen pitää sisällään koko meidän yhteisen elämän. Se pitää sisällään kaikki ne tunteet, jotka minulla Pasia kohtaan on. Pitää sisällään sen, että olisin aivan hukassa ilman Pasia. Ettei Pasille saa tapahtua mitään pahaa koskaan ikinä. Kaikki ne miljoonat tunteet, joita en osaa eritellä ja käsitellä sisältyvät tuohon lauseeseen: ”Mä tykkään susta, sä oot ihan kiva.”

Ja se toimii myös toisin päin. Pasin mielestä tämä tapa ilmaista omia tunteita on luonnollisempi kuin sanoa: ”Minä rakastan”. Meille molemmille sana ”rakastan” on todella iso märkö.

En ole koskaan osannut määritellä

Omia tunteitani ihmistä kohtaan, elleivät ne tunteet ole negatiivisia. Olen joutunut miettimään omia tunteitani toista kohtaan sen kautta, miten se vaikuttaisi minuun, jos hän katoaisi elämästäni.

Exänikin kanssa jouduin aina miettimään, mitä minä tuntisin, jos hän nyt kuolisi. Tuntuisiko minusta pahalta? Jos minusta tuntuisi pahalta, se tarkoittanee sitä, että välitän hänestä.

Nyt myöhemmin olen huomannut määritteleväni tunteeni ihmisiä kohtaan arvottamalla heidät tärkeyssijoille. Olen tätä tehnyt vuosia, mutten ole sitä tiedostanut.

Käsittelen tunteitani ihmisiä kohtaan sillä, kuinka paljon haluan heidän kanssaan viettää aikaa.

Pasi saa aina ensimmäisen sijan. Pasin kanssa haluan viettää aikaa aina. Mutta koska on tervettä välillä tehdä jotain muutakin, voin ottaa Pasin ajasta pois ja viettää aikaa Naapurin kassa. Naapuri taas on tärkeämpi kuin seuraava vaihtoehto. Joskin nykyään hyvänä seuraajana tulee Auttaja. Mutta naapurilla on hyvin hyvin pitkä aikaetu takanaan. Ollaanhan me tunnettu yksitoista vuotta jo.

Jos Naapurin kanssa ajan viettäminen rajoittaa elämääni epäterveellä tavalla, olen valmis nippasemaan pois hänen kanssaan vietetystä ajasta ja tapaamaan uuden ystäväni Auttajan. Häntäkin haluan nähdä ja tavata, joten en voi ripustautua vain Pasiin ja Naapuriin, vaikka he ovatkin olleet hierarkian kärjessä. Ovathan he olleet vuosikausia täällä Oulussa elämäni ainoat kaksi ihmistä. Naapuri on ollut kuvioissa jo huhtikuusta 2010, kun Pasi tuli kuvioihin vasta helmikuussa 2014.

Välillä pitää muistaa, että myös muilla on paikka elämässäni ja on hyvä viettää aikaa kaikkien niiden ihmisten kanssa, joista pitää. Jokaisesta ihmisestä saa jotain hyvää elämäänsä ja jokaiselle ihmiselle on jotain annettavaa. Vaikka olen jonkun tuntenut vuosikymmenen, voin silti saada paljonkin irti ihmisestä, jonka olen tuntenut vasta muutaman kuukauden.

Minulla on hyvin mustavalkoinen

Ja ripustautuva tyyli olla tyytyväinen vain yhteen ihmiseen elämässäni. Jos maailma toimisi siten, miten minun aivoni toimivat, minulla olisi elämässäni yksi ihminen ja se olisi kaikki, mitä tarvitsen. Mutta koska maailma ei toimi, kuten aspergeraivoni toimivat, minun pitää yrittää muokkautua sopeutumaan maailmaan. Se tarkoittaa sitä, etten ripustaudu vain Pasiin tai Naapuriin, vaan laajennan maailmaani ja tutustun uuteen ystävään Auttajaan ja muihinkin ihmisiin, jotka vastaan tulevat.

Syövän kautta sosiaalinen verkostoni on laajentunut kummasti. Kuvioihin on tullut Auttaja, sekä etäyhteyksien lautta Etelä-Suomessa asusteleva Ilahduttaja. Tämän lisäksi eräs Oululainen pitkään syöpää sairastunut on nyt ollut aktiivisesti minuun yhteydessä wapin kautta. Sen lisäksi on vielä valtava määrä ihmisiä Facebookissa, Linkkarissa ja Instagramissa, jotka ovat kiinnostuneita elämästäni ja siitä, miten voin.

En itse kykene lainkaan ymmärtämään sitä, miksi ihmisiä kiinnostaa tai mistä tulee niin vahvasti halu auttaa ja tukea täysin ventovierasta ihmistä.



Tästä huolimatta mminulla on niin köykäinen sosiaalinen elämä

Että hierarkia on rakennettu ehkä aivan turhan yksinkertaiseen muotoon. Koska elämässäni on ihmisiä, joilta saan eri asioita ja jotka ovat elämässäni tietyllä kapasiteetilla. Välillä on vaikea keksiä, miten nämä ihmiset järjestelen tämän päivän aikatauluun. Toisaalta haluaisin kävelylle Naapurin kanssa. Toisaalta olisi kiva tavata Auttajaa ja toisaalta, en ole jutellut äitin kanssa pitkään aikaan. Mihin järjestykseen nämä järjestän?

Tämä on se tapa, jolla huomaan löytäväni tietynlaisia tunteita eri ihmisiä kohtaan. Se, miten pystyn sanomaan mikä tunne on tärkeämpi kuin toinen, onkin eri asia. Mutta tämä on auttanut minua hahmottamaan tunteitani ylipäätään.

Aiemmin en tiennyt, välitänkö edes kenestäkään muusta kuin Pasista. Muissa ihmissuhteessa en saa tunteista kiinni. Esimerkiksi äiti on rakas ja tärkeä, mutta hän on kaukana ja siten fyysisesti etäinen. Puhumme pitkiä puheluja, jotka ovat hyvä ja miellä on aina hauskaa. Puhelut venyvät monesti liian pitkiksi siksi, koska on hauskaa. Soittaminen jää helposti välistä, koska katson kelloa ja totean, että nyt minulla ei ole aikaa kolmen tunnin puheluun. Tai nyt en jaksa kolmen tunnin puhelua. Vaikka voisi sitä varmasti lyhyemminkin jutella.

Nyt kun äiti on ollut Oulussa

Olen nähnyt häntä enemmän kuin muita. Hän on nyt mennyt muu ohitse. Hänellä ei ole ollut paikkaa Oulussa olevien ihmisten hierarkiassa ja koko tämänhetkinen tilanne on niin outo, että nyt kaikki on mennyt enemmän tai vähemmän uusiksi. Äiti on tässä, Naapuri jäänyt pahasti paitsiolle, Auttajakin jäänyt nyt sivummalle. Myös Pasin etätyö sotkee. Pasi on tässä töissä, joten tähä ei voi kukaan tulla hänen töitään häiritsemään. Työpäivän jälkeen taas kolme ihmistä haluaisi tulla moikkaamaan. Menee pienen ihmisen pää ihan sekaisin tässä.

Olen vuosikymmenet alitajuisesti järjestellyt ihmisiä ja allokoinut heille aikaa sen järjestyksen mukaan, mutta nyt en enää tiedä kenelle riittää aika tai kuinka paljon edes jaksan. Kaikkia haluaisin nähdä, mutta voimia ei ole tarpeeksi.

Palatakseni takaisin menneeseen.

Valintoja tekemällä huomaan, kuinka paljon kenestäkin välitän.

Tietyiksi sanoiksi en osaa sitä muuttaa. Tuskin olemme koskaan Naapurin kanssa jutelleet siitä, mitä tunnemme toisiamme kohtaan. Emme varsinkaan ole puhueet tunnesanoilla. Naapuri on monesti kirjoittanut siitä, miten tuntee olevansa etuoikeutettu, kun saa olla ystäväni. En ymmärrä sitä. Eihän tässä kukaan mitään saa, kun ollaan vaan. Meillä on yhdessä kivaa ja me tullaan hyvin juttuun ja ymmärretään toisiamme, joten ei tässä mitää etuoikeuksia ole. Molemmat antaa ja molemmat ottaa.

Olemme onnekkaita siitä, että olemme tavanneet toisemme ja asumme näin lähekkäin. Ei etuoikeuksia.

En ylipäätään ymmärrä sitä, minkä takia joku pitää minun tuntemistani jotenkin erikoislaatuisena asiana. Minä olen ihminen siinä, missä me kaikki muutkin olemme.

En osaa suhtautua siihen, kun minulle puhutaan tunteista minua kohtaan. Tunnen oloni vaivautuneeksi, en osaa vastata mitenkään. En osaa näytellä innostunutta jostain asiasta, josta en ole innostunut. Samalla tapaa en osaa näytellä tunteita, jos en saa tunteista otetta. Ei se sitä tarkoita, ettei niitä tunteita olisi, mutta minä vaan en osaa niitä ilmaista. Voin olla innistunut näyttämättä siltä ja voin tuntea näyttämättä siltä. Se on muille vaikeaa, mutta minulle se on täysin normaalia ja luontaista.

Elämässä on tapahtunut monia hienoja asioita

Joihin reagoin hyvinkin pliisusti. Vaikkapa kuumailmapallolento. Muista ihmisistä näki ulospäin, kuinka valtavan innostuneita he olivat. Oma ilmaisuni oli hyvinkin normaali. Käytin sanoja ”Hienoa, upeaa, mahtavaa, uskomatonta” jne. mutta äänensävyni ei ollut sen innostuneempi kuin se on kaupan maitohyllylläkään. Olen kyllä sisäisesti innostunut ja mykistynyt, mutta ulkoisesti en osaa sitä ilmaista. Samanlailla minulla käy tunteiden kanssa.

Minusta tuntuu, että tiettyihin sanoihin sisältyy tietty tunnelataus ja koska en osaa tuota tunnelatausta ilmaista, on koko sanan sanominen täysin teennäistä. Jos sanon, että rakastan, tuon sanan takana pitäisi olla jokin tunnelataus. Mutta minä en saa mistään tunnelatauksesta kiinni.

Minulle on äärimmäisen vaikeaa tai jopa mahdotonta saada otetta siitä, mitä tunnen ketäkin ihmistä kohtaan. Paremmin saan otteen siitä, mitä he minulle merkitsevät. Mitä lisäarvoa he elämääni tuovat. Koska sitä varten me kai ripustaudumme ihmissuhteisiin, jotta saisimme elämäämme jotain lisäarvoa. Ihmissuhteet ovat antamista ja ottamista, molemmissa pitäisi olla balanssi. Omalta osaltanu tuo balanssi puuttuu, koska en pysty enää antamaan. Siksipä tunnenkin niin valtavaa syyllisyyttä.

On vaikeaa

Elää maailmassa, jossa tunteita käsitellään tiettyjen normien mukaan, enkä itse osaa noita normeja. Olen erilainen, ajattelen ari tavalla, käsittelen asioita omalla tavallani ja tunnen ja käsittelen tunteitani erilailla kuin muut. Etenkin ihmisten kanssa.

Eläimiä voin rakastaa täysin ehdoitta ja täydellä sydämellä. Ihmisiin on paljon vaikeampi saada kontakti. Siinäpä on yksi syy sille, minkä takia minulla ei ole lapsia. Kissat aiheuttavat minussa valtavan lämmön tunteen välittömästi, kun lapset taas aiheuttavat luotaantyöntäviä tunteita. Haluan ottaa kissat lähelle, haluan juosta lapsia karkuun.

Tämä on minun tapani elää ja tuntea. Ota tai jätä. Minä en osaa ilmaista innostustani tai onneani ulospäin. En osaa ilmaista tunteitani muita ihmisiä kohtaan. Minusta tuntuu vaikealta ja teennäiseltä käyttää sanoja, joissa on iso tunnelataus, kun en itse saa tuosta tunnelatauksesta kiinni. En halua loukata ketään, mutten syystä tai toisesta osaa näytelläkään. En edes ymmärrä, miksi tunteita pitäisi ilmaista. Kyllähän Pasi sen tietää, että minä hänestä välitän. Jos en välittäisi, en olisi tässä. Jos Pasi ei minusta välittäisi, hän ei olisi tässä. Jos Naapuri ei minusta välittäisi, hän ei olisi ystäväni. Jos Auttaja ei minusta välittäisi, hän ei olisi halunnut minuun tutustua. Jos minä en kenestäkään näistä välittäisi, en minä heihin käyttäisi aikaa ja energiaa.

Ne ihmiset, jotka elämässäni ovat, ovat tämän hyväksyneet. Pasi jopa pitää minun tavastani, koska se on sama kuin hänen tapansa.

Mä tykkään susta.
Sä oot ihan kiva.



3

3 thoughts on “Tunteiden ilmaiseminen – Osat 1 – 8

    • Yllättävän samantapaisia kokekuksia minulle tuli suhteista teinivuosina. Ja yritin tosiaan olla jotain mitä minulta toivottiin ja ehkä juuri siksi se ei toiminut kun en ollut oma itseni. Ja myös minut aina hylättiin, kun en ollutkaan sitä mitä kukin aluksi luuli…

      Mutta voimia sinulle. Seuraan tarinaasi joka päivä.
      Ja minua suututtaa suuresti mehiläisen toiminta ja myös työnantajan.

      • Kiitos paljon Katja <3
        Lienee teineyden kirous se, ettei osaa ja ymmärrrä olla oma itsensä. Youth is wasted on the young.

    • Tosi tärkeää ja hienosti ilmaistua tekstiä.
      Olen miettinyt mitä poikani päässä liikkuu, kun tunneilmaisun kanssa ollut aina tiettyä pulmaa.Olen epäillyt aspergerpiirteisyyttä hänellä jo vuosia, samoin kuin hänen lähisukulaisellaan.
      Tämä teksti auttaa ymmärtämään poikaanikin vähän enemmän.
      Kiitos.

Comments are closed.