Työelämä
Työnantajan esimerkillinen kyky joustaa perheen ja harrastusten osalta

Työnantajan esimerkillinen kyky joustaa perheen ja harrastusten osalta

Minun piti lakata kirjoittamasta tästä aiheesta, mutta eräs Linkkarikommentoija sai minut ajattelemaan. Vaikka olenkin kirjoittanut paljon negatiivista siitä, miten minuun ja minun sairauteeni on työnantajan osalta suhtauduttu, se on vain minun kokemukseni työnantajan kyvystä myötätuntoon ja ihan lakisääteisiin asioihin.

Kun kävin kemosädehoidoissa, Pasi sai tehdä tuon ajan töitä etänä. Kun selvisi, että syöpähoitojani jatketaan vielä sytostaateilla, hänen työnantajallaan muuttui ääni kellossa. Yhtäkkiä ei olisikaan enää saanut tehdä etätöitä. Mitään todellisia perusteita tähän ei ollut. Etenkin, kun koronatilanne oli pahenemaan päin viime vuoden elokuussa, jolloin minulla alkoi sytostaattihoidot.

Lopulta Pasi sai neuvoteltua työnantajansa kanssa, että hän olisi etänä silloin, kun minun vastustuskykyni oli heikoimmillaan. Noin kymmenen päivää sytostaattien jälkeen valkosoluarvot ovat alimmillaan, joten hieman ennen ja hieman jälkeen tuon kymmenen päivän markkerin kohdalla Pasi sai olla 5-7 työpäivää etänä. Sytostaatteja sain kolmen viikon välein, eli Pasi sai olla viikon verran etänä kolmen viikon välein.

Kun etätuosuositus purettiin toukokuussa, kaikkia tuli koskemaan etätyökielto. Myös Pasia. Silti heillä johtaja myy omaa henkiölkohtaista kesämökkiään työajalla ja myyjä on rakentanut taloa työajalla. Eli etätöitä ei saa tehdä, mutta tietyt henkilöt saavat käyttää työaikaa omiin henkilökohtaisiin asioihinsa.

Puolison puuttuva suoja

Laki ei millään tapaa turvaa Pasin oikeutta hoitaa minua ja pitää minut kiertotautivapaana. Minun osalta kun pelkkä korona ei ole se ongelma, vaan ihan jokainen flunssa ja vatsapöpö, joka maailmalla liikkuu. Jos olen sairaana, minulle ei anneta syöpähoitoja. Mikä tarkoittaa sitä, että sairastaessani ja sairaudesta toipuessani syöpä saa ihan rauhassa taas mellestää omiaan.

Lapsien osalta lainsäädäntöä on. En ole siihen perehtynyt, mutta sen verran tiedän, että vanhemmalla on oikeus jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta ja monissa työehtosopimuksissa tämä on ainakin jonkun aikaa palkallista.

Oman työnantajani suhteen olen nähnyt todella esimerkillistä ja kiitettävän arvoista kykyä joustaa perhetilanteissa.

Kyky joustaa perheen suhteen

Eräällä henkilöllä oli pidemmän aikaa vakavasti sairastava lapsi. Hän sai tuona aikana tehdä töitä etänä, kun muut vielä tekivät pääsääntöisesti töitä toimistolla. Hän sai tehdä töitä lapsen aikataulujen mukaan. Ei pelkästään lääkärikäyntien osalta, vaan ihan jopa ajanvieton ja harrastusten osalta. Työnantajalta löytyi todella hieno kyky ymmärtää ja joustaa niin pitkään, kun tilanne vaati. Vasta kun lapsen tilanne oli tarpeeksi hyvä, työntekijän piti alkaa suunnittelemaan paluuta samaan rytmiin, jossa muut tekivät töitä.

Työnantajallani löytyy todella hieno kyky joustaa ihmisen oman elämän mukaan. Ennen koronaa etätöiden teko oli sallittua ja työpaikalla siirryttiinkin paikattomaan toimistoon juuri ennen koronan alkua. Tämä kertoo siitä, että etätyö hyväksyttiin työnantajan toimesta.

Meillä on ollut käytössä myös liukumat. Jos töitä on tehtäväksi, voit tehdä niitä sisään ja jos sinulla on tarve hoitaa sairasta lasta tai vaikka käydä kaupassa kesken työpäivää, voit käyttää siihen näitä saldotunteja. Käytännössähän tämä on työajan sijoittelua. Toki liukumatkin ovat käytössä. Moni tekee ruuhka-aikoina töitä niin paljon, kun töitä on tehtäväksi ja saa sitten jossain vaiheessa vuotta ylimääräisen lomaviikon sisään kerrytetyillä tunneilla.

Jousto ei koske pelkästään sairasta lasta. Meillä on täysin hyväksytty se, että työpäivän aikana viedään lapset kouluun ja haetaan ne sieltä. On myös hyväksyttyä tehdä töitä siellä, missä lapset ovat juuri nyt harrastamassa, jos tuo harrastus tapahtuu työpäivän aikana. Jousto löytyy myös omien harrastusten osalta. Omaa puolisoakin saa kuskata ilman mitään erityistä syytä töihin ja takaisin.

Kyky joustaa melkein kaikessa

Eli kun Pasi ei saa tehdä etätöitä, jotta pitäisi minut turvassa ja voisi huolehtia minusta, oma työnantajani hyväksyy täysin sen, että ilman mitään erityistä syytä vie oman puolison töihin.

Työnantaja antaa tehdä töitä ihan mistä tahansa käsin. Kävelylenkiltä, eläinlääkäristä ja autosta. Eli ei se, missä töitä teet, vaan se, että työt tulee tehtyä.

Työnantaja on todella hienosti kyennyt ymmärtämään sen, että tärkeintä on se, että työt tulee tehtyä. Sillä ei ole mitään väliä, jos pyykkäät kesken työpäivän.

Omalta osaltakin sain pitkään nauttia tuosta joustosta. IT-tuen tehtävissä aikataulutin omat päiväni. Kun minulla meni työtapaturmassa lonkka rikki ja pääsin työnjohdon tehtäviin, jousto löytyi silloinkin. Työnjohdon tehtävissä vaatimuksena oli, että työtä tekevän henkilön pitäisi olla Helsingin toimistolla. Pääsin alkuun tuuraajaksi tuohon tehtävään ja lopulta minut vakinaistettiin siihen. Siitä huolimatta, että olen Oulussa.

Pystyin todistamaan sen, ettei sijaintini ole liian suuri ongelma selätettäväksi. Tottakai se aiheutti tietynlaisia ongelmia ennen koronaa: Suurin osa keskusteluista käytiin toimistolla kasvotusten, näistä kaikista minä jäin pois. Monesti jouduin sitten jälkikäteen kaivamaan tietoa käydyistä keskusteluista. Kiusaajani myös tuntui unohtavan minut monesti. Kun kysyin palaverissa jostain aiheesta, sain vastaukseksi tylyn: ”Nyt Netta lopeta. Ei tätä enää käydä läpi, se on puhuttu jo!”

Se oli puhuttu toimistolla, mutta minä en ollut tietoinen siitä, että asiasta oli puhuttu. Kun en tiennyt, että siitä on puhuttu, en tiennyt, mitä siitä on puhuttu.

Tästä huolimatta pystyin tekemään työni hyvin täältä 600 kilometrin päästä.

Lonkan kuntoutus vs. sairastaminen

Kun kuntoutin rikkinäistä lonkkaani, työnantajalta löytyi sama kyky joustaa työajansijoittelussa, mikä oli löytynyt sairaan lapsen vanhemmallekin. Sain tehdä töitä täysin lonkan mukaan. Kävin kesken päivää kävelyllä, pidin jumppataukoja, kävin fysioterapeutilla, osallistuin palavereihin matkalla fysioterapiaan. Sain määritellä omat työaikani, kunhan vaan työt tuli tehtyä. Välillä tein pitkiä päiviä, välillä lyhyitä. Ihan sen mukaan, millä tuulella todella kivulias lonkkani oli milloinkin.

Joustosta oli puhe myös sillä hetkellä, kun kerroin syöpädiagnoosistani. Mutta tuolloin en joustoa tarvinnut. Sovimme, että kun joustoa tarvitsen, pyydän sitä. Olin siinä ymmärryksessä, että tuo jousto myös löytyy sitten, jos sille on tarve.

Siitä huolimatta, etten joustoa tarvinnut, eikä työnantajan tarvinnut joustaa, minulle toistuvasti sanottiin: ”Kun työnantaja joustaa sinun kanssasi.” En ymmärrä, missä työnantaja on joustanut, kun en joustoa ollut vailla. Mistään joustosta ei ollut puhetta.

Kävin syöpähoidoissa silloin, kun ne olivat. Tämä on lakisääteinen oikeus.
Olin sairauslomalla, kun en pystynyt töitä tekemään. Tämä on lakisääteinen oikeus.
Kävin tutkimuksissa. Lakisääteinen oikeus.
Olin sairaalassa osastolla. Lakisääteinen oikeus.
Ja kun olin työkykyinen, olin töissä. Edelleenkin lakisääteinen oikeus.

Siitä huolimatta minulle kerrottiin, että työnantaja joustaa kanssani.

En voi kaikkien toiveita ottaa huomioon

Kun sitten lopulta olisin ollut tuota joustoa vailla, sitä ei löytynytkään.

Normaali työpäiväni alkoi seitsemältä aamulla. Tein töitä siihen saakka, että sain työpäivän täyteen tai työt tehtyä. Jos minulla oli huonompi päivä tai tarvitsin työpäivän aikana jostain syystä ”omaa aikaa”, käytin saldotunteja. Samanlailla kuin kaikki muutkin käyttivät. Aina ilmoitin menoistani hyvissä ajoin etukäteen, sekä muistutin ennen menoa ja ilmoitin menon tullessa, että nyt olen tämän aikaa poissa. Joten kaikki tiesivät, milloin ja kuinka kauan olisin poissa. Tai vähintäänkin, kuinka pitkään arviolta olisin poissa.

Joten työpäivän ja työajan sijoittelun osalta minun kohdallani oltiin joustettu samalla tapaa kuin kaikkien muidenkin. Mihin minulla on lakisääteinen oikeus. Yhdenvertaisuus ja niin edelleen.

Kun tuli tilanne, että minun pitäisi tehdä kerran viikossa kello 9-17 vuoro, olisin ollut joustoa vailla.

Ensimmäinen asia oli se, että halusin aloittaa työpäivän silti aamulla. Tuossa vuorossa tärkeintä oli se, että minä olisin töissä kello 15-17. Se oli pakollista. Joten ehdotin, että voisin aloittaa työpäivän normaalisti 7-8 aikaan ja pitää työpäivän aikana pidemmän tauon. Saisin päivällä tehtyä ruokaa ja tehtyä ne asiat, jotka normaalisti tein työpäivän päätyttyä. Siten kaikki olisi valmiina, kun lopetan työt kello 17.

Tähän ehdotukseen vastaus oli: ”Sopiiko tämä kaikille, jos Netan kohdalla joustetaan tässä? Netalla kuitenkin on vähän vaikeampi tilanne.”

Työnantaja siis kysyi työkavereiltani, sopiiko tuo ”jousto” heille. Vaikka kyse oli edelleen samasta työajansijoittelusta, jota kaikki muutkin käyttivät. Yksi lapsiinsa, yksi puolisoonsa, yksi jotta saisi pidemmän lounastauon.

Toinen toive oli se, että tekisin tuon vuoron aina maanantaisin, tai vähintään tiistaisin. Se sopisi syöpähoitojeni aikatauluun, sekä pystyisin järjestämään rutiinini, kun tietäisin, että joka maanantai joudun muuttamaan minulle hyvinkin elintärkeää rutiiniani.

Olisin voinut kieltäytyä tekemästä tuota vuoroa sairauteni vuoksi. Jos olisin ollut fiksu, olisin niin tehnyt. Pasi ja Naapuri molemmat sanoivat minulle, että on liikaa vaadittu, että tekisin töitä 17 saakka. Joustan liikaa, jos suostun tuohon, aiheutan itselleni terveydellistä haittaa, ajan itseni loppuun. Minä kun olin ihan uupunut jo kolmelta, jolloin normaalisti työpäiväni lopetin. Mutta halusin tuohon järjestelyyn osallistua, koska kaikki muutkin osallistuivat. En halunnut aiheuttaa muille kuormaa omalla sairaudellani. Joten olin valmis aiheuttamaan itselleni huomattavaa haittaa sillä, että osallistuisin tasapuolisesti tuohon järjestelyyn.

Tässä kohtaa kuitenkin vastaus oli tuo kuuluisa: ”En voi kaikkien toiveita ottaa huomioon.”

Vaikka kuinka selitin, että kyseessä ei ole toive, vaan terveyteni kannalta vaadittava asia, perusteluni menivät kuuroille korville.

Lopullinen kyky joustaa syövän osalta

Joten siis lopulta, kun olin tuota joustoa vailla, sitä ei löytynytkään.

Yllä kertomani jousto löytyy edelleen kaikilta töissä olevilta. Mikään ei ole muuttunut. Perheen ja harrastusten osalta joustetaan. Pyykkejä saa pestä ja kotia saa hoitaa. Jos haluat pitää tunnin lounastauon ja tulla sen takia aiemmin töihin, se on täysin sallittua.

Mutta ilmeisesti syöpä ei ole hyväksyttävä syy minkäänlaiseen joustoon. Tai ehkä ongelmana olen minä, ei sairauteni.

Tästä kertoo myös se, että kiusaajani lähetti työkaverilleni kukkia ja kahvia, kun työkaverin läheisellä todettiin vakava sairaus. Kun työkaverin läheinen menehtyi tähän sairauteen, jälleen hän sai kukkia ja kahvia. Kun kerroin, että minulla on syöpä, minua alettiin puskea ulos firmasta. Ei tullut kukkia, kahvia, eikä myötätuntoa. Selviytymispaketin sain vasta kolmen kuukauden päästä, kun työsuojelu ehdotti sitä.

Tässäkin kohtaa puuttuu yhdenvertaisuus.

Kun pyysin, että kanssani keskusteltaisiin tarvittavasta joustosta, jotta työnantaja ymmärtäisi, minkä takia sitä pyydän, minun kanssani ei suostuttu keskustelemaan.

Kun järjestimme vuorot siten, että jokaisen osallistuvan henkilön toiveet oli huomioitu, meitä käskettiin suunnittelemaan ne uudelleen. Siitä huolimatta, että meille oli sanottu: ”Järjestäkää keskenänne, jos ei joku vuoro sovi.”
Ilmeisesti siksi, etten minä saisi niitä vuoroja, jotka olisin pystynyt tekemään. Sen sijaan minun olisi ilmeisesti pitänyt syöpähoitojen jälkeen kyetä työskentelemään kello 15-17 välisenä aikana, jolloin kukaan muu ei olisi enää töissä. Tai jäädä sairauslomalle.

Pyysin keskustelua kolmesti. Kolmannella kerralla sain vastauksen, että voisimme pitää työkykyneuvottelun. Eli tähän täysin järjestettävissä olevaan asiaan, jonka olimme jo kertaalleen järjestäneet, ei työnantaja voinut keskustella ensin minun kanssani ja sitten pyytää tarvittaessa työterveyttä mukaan. Vaan asiaa piti venyttää niin pitkälle, että työterveysneuvottelun saisi järjestettyä. Tämä tarkoitti muutaman viikon odotusta.

Minulle sanottiin, jos en pysty jotain vuoroa tekemään, minun pitää olla sairauslomalla.

Eli lapsien kanssa joustetaan.
Puolison kanssa joustetaan.
Harrastuksien kanssa joustetaan.
Arjen kanssa joustetaan.

Mutta syövän kanssa ei jousteta.

Normaalia parempi kyky joustaa

On todella hienoa, että työnantajalta löytyy normaalia parempi kyky joustaa työntekijöiden elämän perusasioiden kanssa. Monikaan työnantaja ei näin avarakatseiseen joustoon suostu.

Ei edes näin korona-aikana.

Mutta on käsittämätöntä, että siinä kohtaa, kun puhutaan tappavasta taudista, ei joustoa enää löydy.

Ei edes myötätyntoa tai empatiaa.


2

2 thoughts on “Työnantajan esimerkillinen kyky joustaa perheen ja harrastusten osalta

    • Ihan meinaa pistää sanattomaksi. Miten esimiehesi voivatkaan olla noin järkijättöisiä. Tuo on rehellisin kuvaus mitä heidän toimistaan voi sanoa.
      Hienoa ja kannatettavaa normaali työelämäjousto. Äärimmäisen epäoikeudenmukaista, ettei joustoa tapahdu molempiin suuntiin. Yritit tehdä, hölmöä kylläkin, vaaditun klo 17 asti vuoron. Ehdotuksesi vuoron hoitamiseksi oli täysin yrityksen käytäntöjen mukainen.
      Kohdallasi ei olisi kyseistä vuoroa edes pitänyt pyytää, koska se hankaloittaa syöpähoitoja.
      Pidä kiinni oikeuksistasi.

      • Kiitos Lili. ❤️
        Enäähän tuo vuoro ei ole ongelma, koska tuon seurauksena jäin sairauslomalle. Jos sairauslomalta palaan vielä töihin, teen töitä vain sellaisina aikoina, mihin terveyteni kestää. Kohdallani ei olisi tuota vuoroa pitänyt pyytää edes siksi, koska se olisi aiheuttanut ylimääräistä kuormaa. Työnantaja ei saa aiheuttaa terveydellistä haittaa ja se, että olisin tuohon vuoroon osallistunut edes omilla ehdoillani, olisi aiheuttanut haittaa.
        Sitä en ymmärrä, miten joustoa löytyy siihen saakka, kunnes puhutaan oikeasti jostain todella vakavasta, mutta en ymmärrä montaa muutakaan asiaa, joten tämä ei ole mikään ihme. 😀

Comments are closed.