Elämä on
Uusia kipuja, autonhuoltoa ja mielensäpahoittajia

Uusia kipuja, autonhuoltoa ja mielensäpahoittajia

Viime viikon hektisyyden jälkeen, tällä viikolla on ollut paljon hiljaisempaa. Elämä on pyörinyt oman voinnin, herneiden ja autonhuollon ympärillä.

Oman voinnin osalta siksi, että kortisoniannoksen pienentyessä, aloin taas lämpöillä. Uutena hauskana asiana tuli jonkin sortin käsivärren hermojen pinnetila solisluun kohdalle. Ihan kaikki sattuu solisluun ja/tai kaulalihaksen kohdalle. Hengittäminen sattuu, liikkuminen sattuu, nenän niiskuttaminen sattuu, aivastaminen sattuu, niistäminen sattuu, paskantaminen sattuu aivan saatanasti. Siis mieti, vessassa käyminen sattuu kaulaan! Mitä helevettiä se sellainen on?!

Tuon kivun takia kärsin ensin yhden päivän ja sitten alakoin syömään kipuun huumehia. Pelkkä särkylääke ei auttanut, pelkkä Oxycontin + Oxynorm kombo ei auttanut, mutta Burana, Panadol, Oxycontin ja Oxynorm yhdessä tuntuvat ainakin tällä hetkellä auttavan sen verran, että pystyn hengittämään ja toimimaan suhteellisen kivuitta. Vessassa en ole vielä käynyt.

Autonhuoltoa

Auton osalta käytin Sitikan maanantaina Atoylla huollossa. Pikkuhuolto, jarrunesteiden vaihto, akun vaihto ja ilmastointitinksin tutkiminen. Siihen paloi 450 rahaa.

Eilen käytin Sitikan Holstinmäen Autolasissa, sain siihen uuden tuulilasin. Maksoi 245 rahaa.

Autolla arvoa ei varmaan ole enää mitään, joten vähän tuntuu typerältä suoltaa siihen rahaa, mutta oma on valintani. En kykene kuvittelemaan elämää ilman omaa autoa, joten mielelläni maksan nuo kulut. Sitten kun minun pitää päästä johonkin, minulla on täysi vapaus päästä sinne minne olen menossa. En ole riippuvainen julkisen liikenteen aikatauluista, säästä tai muiden avusta. Tuo vapaus on minulle niin tärkeää, että olen valmis siitä maksamaan tuhansia euroja vuodessa.

Tänä vuonna tuo vapaus maksanee minulle yli euron kilometriltä.

Mielensäpahoittaja

Minulle kerrottiin, että kirjoitukseni aiheuttavat ihmisille mielipahaa. Minua pyydettiin huomioimaan näiden ihmisten tunteet, kun kirjoitan mielipiteitäni netissä julkisesti.

Jäin pohtimaan sitä, kuinka paljon olen kirjoittanut mielipiteitä. En paljoakaan.

Sinkkujen lahjavuodessa ilmaisin mielipiteeni, mutta noin muuten olen kirjoittanut ajatuksia, pohdintoja, kokemuksia ja havaintoja. Toki joku saattaa lukea monetkin asiat mielipiteenä, mutta kirjoittaessani en näitä ajatuksia kirjoita mielipiteinä. Lähinnä nämä ovat minun pohdintojani. Toki pohdintojen seassa saattaa tulla myös jotain mielipiteitä ulos, mutten sanoisi kirjoittavani netissä julkisesti mielipiteitä. Kirjoitan netissä julkisesti elämästäni ja ajatuksistani.

Tämä kuitenkin sai minut pohtimaan sitä, että onhan minulla oikeus mielipiteisiini. Ne saattavat hyvinkin aiheuttaa jollekulle mielipahaa. Etenkin mielipiteeni siitä, miten perheelliset tuntuvat minun kokemukseni mukaan näkevän maailman, saattaa loukata ja pahoittaa monen perheellisen mielen.

Noin muuten minun on hankala ymmärtää sitä, minkä takia joku pahoittaisi mielensä siitä, että kirjoitan omasta syöpäkokemuksestani, ihmisläheisemmän yrityskulttuurin puolesta, kiusaamista vastaan ja vielä vähän lisää syövästä.

Mitä näissä on sellaista, josta joku pahoittaisi mielensä?

Jos kuitenkin pahoitan mielesi, voin mielelläni keskustella kanssasi siitä, minkä takia näin kävi ja voiko asialle jotain tehdä näin jälkikäteen.

Huomioi muiden tunteet

Tiedän, että perheeni saattaa pahoittaa mielensä joistain kirjoituksistani. Muuten en keksi kirjoituksia, joista pahoittaa mielensä, paitsi fiktiivinen tarinani kolmiodraamoista. Siltä varalta, että joku on lukenut kirjoittamani fiktiiviset tarinat Olipa kerran esihenkilö ja Miten kolmiodraamat muodostuvat täytenä totena, voin kertoa, että olin henkilöhahmoissa käyttänyt mm. ystävääni, Pasia, ystäväni miestä, veljeäni, itseäni, tietyntyyppistä stereotypiaa pinnallisesta nuoresta naisesta, sekä paljon pieniä paloja sieltä-täältä ja mielikuvitusta. Eli siis kirjoitukseni henkilöhahmot olivat täysin fiktiivisiä luonnoksia, joihin olin projisoinut piirteitä minun läheisistä ihmisistä.

Pakkohan heidän olla. Minä en ole ajatustenlukija. Minun on täysin mahdotonta tietää, mitä muiden päässä liikkuu tai mitkä ovat heidän tarkoitusperiään. Enkä edes yritä, se on turhaa.

Oletan Sinun ymmärtävän tämän kertomattakin.

Jos luet tätä ja olet joku työkavereistani: en kirjoittanut sinusta, vaikka ehkä käytin hyväkseni sinun kuortasi.
Jos olet joku työyhteisöstäni: en kirjoittanut työkavereistani, vaikka ehkä käytin hyväkseni heidän kuortaan.

Kirjoituksen tarkoitus oli pohtia sitä, miten projisoimme omat tunteemme ja traumamme toisiin ihmisiin, koska emme tiedostamattamme halua käsitellä omia tunteitamme ja traumojamme. Tarinan tarkoitus oli kertoa siitä, miten nämä traumat aiheuttivat työpaikalla täysin turhaa draamaa, joka oltaisiin voitu välttää. Kirjoituksessa nämä henkilöt omalla muutoksellaan saivat parannettua tilannetta työyhteisössä, sekä omassa elämässään. Tuon tarinan tarkoitus oli saada Sinut pohtimaan omia ihmissuhteitasi ja sitä, miten sinun elämäsi traumat saattavat heijastua muihin ja muodostaa näitä turhia kolmiodraamoja.

Minua on myös pyydetty huomioimaan työnantaja, sekä muiden työntekijöiden tunteet. En kyllä yhtään ymmärrä sitä, minkä takia minun pitäisi huomioida työnantajaa, kun työnantaja ei ole huomioinut minua. Enkä ymmärrä, miten voisin muiden työntekijöiden tunteet huomioida ilman, että minulle annetaan lista, jossa kerrotaan, mistä asioista saan kirjoittaa ja mitä. Eli siis kirjoittaisin niitä asioita, joista muut haluavat minun kirjoittavan. En niistä, joista itse haluan kirjoittaa.

Siinä taitaisi mennä koko kirjoittamisen pointti ihan sivuun, ellen sitten saisi töitä toimittajana tai sisällöntuottajana. Mutta niin kauan, kun työnantaja ei minulle maksa sisällöntuottamisesta, voinen kirjoittaa niistä asioista, joista itse haluan kirjoittaa.

Vain muutama yksittäinen henkilö, sekä useampi asiantuntija on ollut minuun yhteydessä. Muuten on ollut hiljaista. Joten minkä takia huomioisin sellaisten ihmisten tunteita, jotka eivät ole kertaakaan esim. pahoitelleet sitä, että minulla on parantumaton syöpä? Edes henkilö, joka on pyytänyt minua tekemään töitä, ei ole pahoitellut tätä. Työnantajan edustajat eivät ole pahoitelleet sitä. Työyhteisö ei ole pahoitellut. Jos he haluavat minun välittävän heistä, silloin heidän pitäisi olla jollain tapaa osa minun elämääni. He eivät ole sitä olleet, eivätkä he ole osoittaneet halua olla. Ei vaadi paljoa kirjoittaa:

”Näin sinut Ylellä / Kuulin, että syöpäsi on muuttunut parantumattomaksi. Olen todella pahoillani siitä. Toivottavasti siihen vielä löytyy jokin hoitokeino.”

Jos haluaisivat vielä osoittaa vähän enemmän välittämistä, lisäisivät siihen: ”Miten sinä voit?”

Jos tuntemattomat ihmiset pystyvät tähän, on todella erikoista, ettei työyhteisöäni kiinnosta paskan vertaa olenko hengissä vai en. Minusta tuntuu siltä, että toivovat jälkimmäistä. Tämä kertoo paljon yrityskulttuurista, ei yksittäisistä ihmisistä.

Positiivista palautetta

Edellisten terveisten lisäksi Facebookissa minulle tuli muutamia viestejä, joissa miehet kuuluttivat rakkauttaan minua kohtaan tai kyselivät, onko minulla sukkanauhoja ja korkokenkiä.

Minulla on about 130 paria korkokenkiä, mutta kyseisiin henkilöihin en vaivautunut reagoimaan muutoin kuin estämällä heidän yhteydenottonsa.

Noin muuten olen saanut edelleen pelkkää positiivista palautetta, kannustusta, voimanlähetyksiä ja kaikkea muuta ihanaa, joka kannattelee minua enemmän kuin tiedättekään.

”Kaikki mitä olet kirjoittanut koskettaa minua ainakin tosi osuvasti ja on niin ihmeellistä kun joku osaa pukea sanoiksi kaikki kuten häpeän tunteen kun kokee olevansa taakaksi, paskan yrityskulttuurin yms. Asioita joita itsekseen miettii varmasti moni muttei uskalla tuoda asioita julki. — Sinun kirjoituksesi ovat niin erinomaisia jotta näen niissä ainesta kirjaksi asti. Nuo tekstit joita kirjoitat koottuna yksiin kansiin voisivat toimia valonlähteenä monille jotka apua tarvitsevat. Tyylisi kirjoittaa on niin mutkaton ja upea. Jatka kirjoittamista ja tee juuri niitä asioita mitä haluat milloinkin 💖. Minä pidän sinulle peukkuja, seuraan julkaisujasi ja toivotan sinulle Ihanaa kesää 🥰😘”

”On ollut etuoikeus saada tutustua sinuun myös ”oikeassa elämässä”, ei pelkästään näiden tekstien kautta. Ainakin minulle olet tuonut iloa. Kiitos siitä 💜”

Noi sun tekstit on tosi hienoja ja rehellisiä; syöpään sairastuneen on helppo niihin samaistua, ja syövätöntä elämää elävä ihminen näkee edes pienen kurkistuksen syöpäarkeen. Kiitos Netta niistä❤
Tiedäthän sä sen että teet tosi arvokasta työtä? ❤ Vaikka siitä ei palkkaa maksetakaan

Minulle on jopa ehdotettu sitä, että voisin laittaa pystyyn rahankeräyksen esim. Facebookissa. Tähän olen sanonut kiitos, mutta ei kiitos, koska se ei ole kirjoittamiseni tarkoitus. Tästä kirjoittanen ihan oman postauksen myöhemmin.

Eräs tuttavapariskunta tarjosi minulle ja Pasille lippuja Qstockiin. He ajattelivat, että saisimme jotain kivaa piristystä elämäämme. Jotain muuta kuin tätä syöpäarkea. Oli aivan todella ihanasti ajateltu.

Pasi kuitenkin sanoi kiitos, mutta ei kiitos, koska välttelemme edelleen ihmisiä ja ihmisjoukkoja. Enkä usko, että tässä kunnossa edes jaksaisin tuollaista tapahtumaa. Mutta se ajatus on tärkein. Ihanaa, että huomioidaan meidän jaksamista ja hyvinvointia, vaikkei yhtään mikään velvoita siihen.

Lääkkeiden viihdekäyttöä

Vaikka olen lääke- ja päihdevastainen ihminen, tuli myös käytettyä Diapamia hieman tarkoituksen vierestä, sekä suunnittelin käyttäväni Oxycontinia piristysmielessä.

Diapamia otin yksi päivä siihen, kun yksinkertaisesti vitutti niin paljon. Kaikki, mitä Pasi teki, ärsytti aivan suunnattomasti ja teki mieli vittuilla ja äkätä. Sen sijaan olin hiljaa ja purin hammasta. Sitten päätin ottaa Diapamin, jotta saan mieleni rauhoittumaan, enkä alkaisi haastamaan riitaa. Periaatteessa tuota lääkettä ei ole vitutukseen kirjoitettu, mutta tässä tilanteessa tämä väärinkäyttö minulle sallittakoon. Minkä takia ahdistus ansaitsisi Diapamia, mutta vitutus ei?

Tiistaina taas olin niin väsynyt, että ajattelin ottaa Oxynormin ihan vaan piristeeksi. Mutta olin niin väsynyt, että unohdin asian, enkä ottanut. Keskiviikkona sitten jouduin aloittamaan tuon lääkkeen syömisen ihan vaan puhtaasti kipuun, vaikkakin sen tuoma piristys oli ihan mukava piristysruiske muuten väsyneeseen oloon.

Ihmiset väittävät, että Oxycontin ja muut opiaatit rauhoittavat ja väsyttävät, mutta itse kyllä piristyn. En fyysisesti, mutta henkisesti. Puhetta tulee ihan yhtenä tulvana ja vaikka fysiikka sanoisi, ettei jaksa, niin pää määrää ruumiin toimimaan yli jaksamiskyvyn. Tätä kirjoittaessani olen Oxycontinin ja Oxynormin alaisena orjana.

Mutta tämä ylimääräinen energiapiikki kivunhallintaan minulle sallittakoon. Ehkäpä se ei ole tässä elämäntilanteessa kaikista pahin asia, jos muutaman kerran vuodessa käytän kolmiolääkkeitä niiden käyttötarkoituksen vierestä tai jopa vähän ohi.

Etenkin, kun lääkärit kovasti haluaisivat, että söisin Oxycontinia ihan koko ajan.

Tuleva kirjoitus

Minulla on valmiiksi kirjoitettuna kirjoitus, jossa avaan sitä, mitä koin työpaikalla sen jälkeen, kun kerroin diagnoosistani. Minun oli tarkoitus julkaista se tänään, mutta minulla ihan suoraan ja rehellisesti sanottuna meni pupu pöksyyn. Jäin pohtimaan, uskallanko sitten kuitenkaan julkaista näin suoraan kirjoitettua tekstiä.

Haluaisin sen julkaista, koska se olisi oikein minua kohtaan.

Minua pelottaa julkaista se, koska noh.. tiedätte kyllä.

Luetutin sen Pasilla – kuten teen silloin, kun en ole ihan varma siitä, voinko sanoa näin. Pasi käski poistaa siitä sen lauseen, joka mielestäni oli paras lause koko kirjoituksessa. Se oli minun mielestäni ihan superhauska vitsi, mutta Pasi sanoi, että sen voi ymmärtää aivan todella pahasti väärin, enkä missään tapauksessa voi sitä kirjoitukseeni jättää. Joten poistin sen.

Mutta nyt en tiedä, uskallanko julkaista edes koko tekstiä.

Ehkäpä kirjoitan ensin siitä, minkä takia en laita rahankeräystä pystyyn.

Joten lopetan tähän ja jään pohtimaan sitä, kuinka paljon minun täytyy itseäni suojella mahdollisilta seuraamuksilta. Kumpi on minulle oikein tehty: se että olen rehellinen, vai se että suojaan selustani.


0