Tänään
Vanhuksia, uhoajia ja fysioterapiaa

Vanhuksia, uhoajia ja fysioterapiaa

Mä olen jo aika hyvin ja autuaasti ehtinytkin kirjoittaa siitä, mikä on ollut enimmäkseen mielen päällä tässä viimeaikoina.

Jos nyt kuitenkin unohdetaan nuo työpaskeet, niin on tässä tapahtunut muutakin,

Lauantaina kävin halimassa koiria ja pälpättämässä pääni puhki Oxycontinpäissään. Viikonloppuun mennessä olin päässyt eroon jo Buranasta ja Panadolista, mutta tarvitsin kivun hallintaan vielä Oxycontinia ja Oxynormia. Burana ja Panadol piti jättää pois, koska keuhkotulehduksen takia on tärkeää seurata kuumetta. Enkä voi kuumetta seurata, jos syön kuumetta alentavia lääkkeitä. Joten söin sitten huumehia ja olin iloinen.

Viikonlopun siivoustalkoot

Perjantaista sunnuntaihin tuli siivoiltua hiljalleen. Toinen pari vanhempia oli maanantaina tulossa kylään, joten päätin sillä motivaattorilla siivoilla. En asuntoa siistiksi saanut, mutta enimmät rojut keräsin lattioilta ja osan jopa vein paikoilleen. Osan keräsin johonkin läjään, joka ei ole olohuoneessa. Sain jopa keittiön pöydän ja työtasot siivottua. Eteisestäkin katosi se iso läjä tavaraa lattialta ja löysin ne kadoksissa olleet silmälasit.

Siellä ne oli kaiken rojun alla tallessa. Pesin ne, kokeilin ja totesin, etten niillä vieläkään näe. Eli vaikuttaisi kovasti siltä, että sisplatiini muutti mun näköä ihan pysyvästi.

Nyt siis pitäisi vihdoin ja viimein käydä silmälääkärillä. Se on ollut tässä yrityksenä 14 kuukautta, mutten vielä ole saanut aikaiseksi. On kaikkea muuta, mutta totta puhuen ahdistaa ajatus siitä, kuinka kalliiksi sekin reissu tulee.

Perhejuttuja

Maanantaina heräsin kahdelta aamuyöstä. Jaksoin kuuteen saakka pyöriä sängyssä, jonka jälkeen nousin ylös. Siivosin keittiötä. Ei siitä siistiä tullut, mutta siistimpi. Kävin aamukävelyllä Naapurin kanssa, istuin hetken konneella ja tein pannukakun. Sitten mentiinkin lentoasemalle hakemaan vanhuksia.

Se on lentoasema, ei lentokenttä. Lentokenttä on se osa, johon konneet laskeutuu. Sinne ei ketä tahansa päästetä. Tiedän tämän työni kautta. 😀

Asemalla sain istua tovin ennen kun tutut kaksi ihmistä käveli ohi. Huusin perrään: ”No menkää sitten ohi!”

Käytiin kotona moikkaamassa kissoja, syömässä ja sitten lähdettiin kohti Tirinkylää. Sieltä Haukiputtaalle Halkokariin ja rantoja pitkin luusaten kohti kotia.

Yksityistietä koskeva lainsäädäntö?

Rivinnokassa mies fatbaikin kyydissä tuli hyvinkin vihaisena uhoamaan minulle ja vanhemmilleni.

”Ettekö nähneet, että tällä tiellä on moottoriajoneuvolla ajo kielletty?!”

Ihmettelin, eikö sinne saisi ajaa. Siellähän on kaupungin laavu ja aina ennen siellä on saanut käydä. Mies jatkoi uhoamista, että moottoriajoneuvolla sinne ei saa tulla, koska se on yksityistien päässä. Tie kuluu ja tien omistajat joutuvat maksamaan sen käytöstä. Pyörällä tai kävellen sinne saa mennä, mutta autolla ei saa tulla. Meidän pitäisi poistua välittömästi.

”En tällä kertaa teille kirjoita lappua tästä, mutta teidän pitää poistua välittömästi.”

Jäimme ihmettelemään, mistä on kyse. Eihän tällä yksityishenkilöllä ole mitään valtuuksia kirjoitella mitään muuta kuin joutavia roskalappuja. Itse menin hämilleni, koska hän oli niin aggressiivinen. En halunnut alkaa tappelemaan.

Hän jäi vähän matkan päähän tuijottamaan ilkeästi. Odotti, että poistuisimme.

Kun olimme sinne kerta jo ajaneet, ei se tie siitä sen enempää kulu, jos jäämme sinne vähäksi aikaa katsomaan paikkoja. Millä perustein meidän olisi pitänyt poistua välittömästi kaupungin laavulta?

Kuulemma jonkinlainen osuuskunta omistaa alueen, mutta kaupunki on vuokrannut laavulle tarkoitetun alueen osuuskunnalta. Pitäisi selvittää, miten ne jokamiehen oikeudet menikään. Kyllähän kenen tahansa metsässä saa käydä koluamassa, joten miksei tuolla alueella saisi?

Kun Pasi kuuli miehen uhoamisesta, Pasi meni juttelemaan hänen kanssaan. Sillä aikaa vanhempani etsivät rannalta kiviä, kun minä kyykin pusikossa kuvaamassa kelloja. Pasi kyseenalaisti miehen käskyt poistua ja kiellot ajaa Rivinnokkaan autolla. Mies oli tiukkana siihen saakka, kunnes Pasi sanoi, että asia voidaan kyllä tarkistaa. Siinä vaiheessa miehellä tuli kiire lähtä takaisin vaimonsa mökille, auttamaan vaimoa missä lie puuhissa. Miehellä oli kyllä uskallusta tulla uhoamaan pienelle naiselle, sekä kahdelle vanhukselle, mutta aikuisen miehen kanssa ei sitten enää pokka pitänytkään.

Hyvästi puu

Ajelun lopuksi kävimme ihastelemassa/kauhistelemassa minun suosikkipuuta, jotka oli kaatunut taannoisissa myrskyissä. Sitä ei oltu vielä viety pois, vaikkakin oksia oltiin jo katkottu. Puu oli alkanut kasvattaa valtavan määrän poikasia katkenneista juurista ja suoraan maasta. Oli surullista nähdä vanhan puun edelleen sinnittelevän hengissä ja jotenkin toiveikasta, että se lähti kasvattamaan itselleen jälkeläisiä vielä viimeisenä tekonaan. Surullista on se, ettei nämä jälkeläiset tule olemaan niin hienoja ja massiivisiä vuosisatoihin.

Tämä on surullinen loppu puulle, joka on nähnyt paljon enemmän kuin kukaan meistä.

Päivä oli ohi nopeasti ja pian vanhemmat olivat jo takaisin lentoasemalla, lentokoneessa ja Helsingissä.

Työterveyttä…

Viikonloppuna olin laittanut sähköpostia työterveyshoitajalle siitä, miten olin lähtenyt takaisin syöksykierteeseen. Maanantaina työterveyshoitaja oli varannut minulle Teams-ajan tiistaille, joten tiistai alkoi tällä keskustelulla. Pääsin purkamaan ajatuksiani ja tuntojani viimeaikaisesta viestinnästä työnantajan suuntaan ja pohdimme ratkaisuani vetää taas täydellinen blokki näille asioille. Minun on pakko jättää ne mielestäni, jotta pystyn elämään omaa elämääni.

Tässä kohtaa pitää antaa shout-out työterveyshoitajalle. Aivan ihanaa, että hän huolehti hyvinvoinnistani. Sähköpostissani sanoin, etten ole toimenpiteitä vailla, mutta halusin työterveydenkin tietävän, millä tavoin työantajan ajattelemattomuus minuun vaikuttaa. Työterveyshoitaja otti asiakseen jutella kanssani näistä ajatukistani.

…ja fysioterapiaa

Toinen agenda tiistaille oli fysioterapia. Kävin Terveystalossa oman fysioterapeuttini suosittelemalla OMT fysioterapeutilla, jolla oli lymfaterapian pätevyys. Hän mutjutteli ja väänteli lantiotani auki, sekä yritti saada lymfanesteitä lantiosta liikkeelle. Olin tuntenut oireeni oikein: oikeassa lantiossa oli ylimääräistä nestettä, sekä psoas-lihas oli hyvinkin jumissa. Hän rentoutti sitä myös.

Tuon käsittelyn jälkeen oloni on ollut… Erilainen. Lantio tuntuu siltä, ettei se oikein tiedä, mikä siihen iski. Oikea jalka on tuntunut samalta. Lihakset yrittävät nyt löytää omaa paikkaansa. Varmaankin yrittävät päästä takaisin samaan tilaan, jossa ne olivat ennen fysioterapiaa. Koska siihen virheasentoon ne ovat nyt ehtineet tottua. Tämä uusi oikeampi asento on niille täysin vieras ja väärä.

Hieman kauhistuttaa, kuinka suuri lasku tästä tulee. Terveystalossa käynnit laskutetaan könttänä, joten minulla ei ole hajuakaan. Enkä edes kysynyt. Maksaa sen, mitä maksaa. Ei sille mitään mahda, ellei ole käymättä.

Fysioterapeutti antoi minulle kotiläksyksi yhden liikkeen. Toinen jalka pitää nostaa tuolille/pöydälle, ja minun pitää kumartaa suoralla selällä siten, että käteni osuvat samalle tasolle. Sitten takaisin ylös. Toistot 6-8 kertaa molemmin puolin.

Täysin toteutettavissa. Jaksoin tänään jopa tehdä sen. Molemmille puolille.

Liikkeen jälkeen pitäisi vielä kävellä, jotta lantio pysyy liikkeessä. Joten tein senkin. Kävelin kotona tuota 12 metristä käytävää pitkin 14 kertaa, 280 askelta. Hurja lenkki.

Tänään eli keskiviikkona

Tästä päivästä puheenollen.

Yöllä heräsin 2:30 kun Pasi oli tulossa nukkumaan. Olo oli kuuma. Kuumuus tuli minusta. Tiesin jo silloin, että minulla on kuumetta. Olin liian väsynyt mittaamaan kuumetta. Heräsin uudelleen neljältä. Puoli viideltä jaksoin nousta ylös, mittasin kuumeen. Kuumetta oli 39 astetta. Otin Buranan ja Panadolin ja valmistauduin henkisesti lähtemään heti aamusta OYSiin.

Sain vielä hetkeksi torkahdettua ja hieman ennen kahdeksaa nousin ylös. Tein aamupalaa ja heti kahdeksalta jätin OYSiin soittopyynnön. Menin tekemään itselleni naamaa samalla kun söin ja join aamukahvia.

Hoitaja soitti takaisin 8:20. Kerroin tilanteen ja hän lupasi soittaa minulle takaisin, kun on jutellut lääkärin kanssa. Soitto tuli puoli kymmeneltä: tule tänne, niin otetaan verikokeet ja näet lääkärin.

Joten herätin Pasin ja Pasi nakkasi minut OYSiin. Minusta otettiin verta, näin lääkärin, lävin keuhkojen röntgenissä ja jäin odottamaan tuloksia. Tulehdusarvot olivat hieman kohollaan, valkosolut ok. Röntgenissä ei näkynyt bakteeriperäisiä tulehdusmuutoksia. Näin vielä toisen lääkärin, joka neuvoi nostamaan kortisoniannoksen takaisin 20 milligrammaan. Hän painotti, että on ehdottoman tärkeää, että olen yhteydessä kaikista muutoksista voinnissani. Jos vähäänkään jokin epäilyttää, pitää soittaa. Ei saa jäädä yksin kotia ihmettelemään. Mieluummin soittaa liian herkästi ja turhista asioista.

Minusta otettiin vielä veriviljely, joten sain sitten reiän myös toiseen käsivarteen. Sen jälkeen pääsin kotia.

Kävimme kaupasta hakemassa salaattitarpeita. Kotona väänsin meillä yksinkertaisen salaatin. Lämmitin itselleni eilen haettua kebappia ja toiselle puolen lautasta salaattia. Hyvää oli.

Salaatti ei saa koskea kebappiin. Se on tärkeää.

Loppupäivä herneitä ja Death Strandingiä.

Pasin roudatessa laatikoita paikasta toiseen, minä näpyttelen Bluetooth-näppäimistöllä blogikirjoitusta puhelimella.

Yllätyspaketti

Illalla sain postista ilmoituksen, että minulle on noudettavissa paketti Välivainion K-Supermarketista. Pasi ajatteli lähtä vielä kävelylle, koska ei ollut aamulla ehtinyt, joten hän kävi samalla noutamassa minulle tuon paketin.

Sain yllätyksen jälleen toiselta puolen Suomea.

Kivutkin helepottaa

Solisluu-kaulakivun osalta olo alkaa vihdoin helpottaa. Tänään en ottanut Oxycontinia ja kipu on ollut siedettävä. Pistää miettimään, oliko pieni epälykseni oikea: lantion jumitus vaikuttaa kaulaan saakka. Kun lantion jumeja avattiin, myös yläkropan asento suoristui ja siten sain hermoille enemmän tilaa kulkea. Eikä jumit enää purista hermoja niin pahasti, joten kipukin helpottaa.

Ikäväkseni huomasin sen, mitä olen Oxycontinin osalta pelännytkin: nyt kun en sitä syönyt, sekisi mieli ottaa ihan vain siksi, että siitä tuli hyvä mieli. En silti ottanut. Mutta hyvin huomaan addiktiogeenieni olevan olemassa – edelleen. Mihinpä ne olisivat kadonneet?

Siitä olen ylpeä, etten ottanut Oxycontinia, kun en sitä tarvinnut. Helpostikin olisin voinut sortua psykologiseen tarpeeseen saada hyvä mieli helposti, mutten sitä tehnyt.

Joten hyvä minä.


0