Elämä on
Vieraskynä: Naapuri

Vieraskynä: Naapuri

Taisi olla huhtikuuta 2010 kun Netta vastasi ilmoitukseeni Suomi24:n kirjeenvaihtopalstalta. Minulla on sellainen muistikuva, että itse ilmoituksen olisin saattanut tehdä jo joskus syksyllä 2009. Siten olin hyvin iloisesti yllättynyt, kun sainkin uuden viestin. Olin juuri muuttanut ja se taisikin tulla puheeksi. Huomasimmekin asuvamme naapurikerrostaloissa, siten minusta tuli Netalle Naapuri.

Meillä oli välillä aikoja, ettei oltu niin paljoa tekemissä ja aikoja jolloin oltiin enemmän tekemisissä. Ehkä se muuttui Netan avioeron jälkeen, että oltiin tekemisissä enemmänkin. Siis voin myöntää heti alkuun, että minä olen myös hyvin hitaasti lämpenevä ihminen. Etenkin Netalta olen oppinut ihan todella paljon ihmissuhteista. Hän kun on käynyt niitä läpi hyvässä ja pahassa. Mutta jo heti alkuun minun oli niin todella helppo olla Netan seurassa. Ehkä se, että itse en osaa puhua itsestäni, mutta osaan kysellä ja ehkä liikaakin tentata asioita. Tietenkin siinäkin on aina vähän se, mitä uskaltaa kysyä tai mitä kehtaa kysyä. Toisaalta Netalla riitti juttua muutenkin, mikä helpotti omaa epäsosiaalista olotilaa. Se ehkä tosiaan vaikeutti sitä, ettei ihan niin usein nähty kuin olisi halunnut, koska Netta halusi kuitenkin työn ulkopuolisen ajan viettää kotona miehensä kanssa. Ja kyllähän se koti paras Paikka onkin 🙂 Joihinkin yhteisiin juttuihin ehkä lähdin mukaan, mutta tilanteesta tuli aina niin haastava, kun en osaa olla useamman ihmisen kanssa samanaikaisesti. Se on vähän yksi tai ei yhtään. Mutta kyllä sitä välillä haastettiin sitä mukavuusaluettakin.

Ihmisten ilmoilla

Sitten taisin kokea itselle ensimmäisen livekeikan Netan kanssa. Ei ehkä ihan oma ympäristö, mutta kokemus kuitenkin. Siinä oli se seura, eikä ehkä niinkään se ympäristö ja kyllähän ne soittivat siellä ihan ok musiikkiakin. Itse en käy baareissa erityisesti, kun en juo ja Netta kertoi minulle, että on myös hyviä alkoholittomia cocktaileja. Taidettiinkohan käyttää minun siskoa jossain baarissa, kun se täytti 18 ja siellä tuli testailtua vähän alkoholittomia drinkkejä. Sitten voitiin ihan hyvin ajella takaisin kotiin ilman että oli tarve päihtyäkään.

Ehkä tosiaan muutenkin se liikkuminenkin lisääntyi, kun Netta sai laitettua ensimmäisen oman autonsa. Käytiin vähän kuvailemassa eri paikoissa ja se meidän reissumme Helsinkiin oli myös aika ikimuistoinen. En kyllä tiedä miten se Netta jaksoi ajaa, kun silloinhan oli niin että Netta ajoi ja minä ”pelkäsin” vieressä. Nykyisin tosin minäkin olen saanut muutaman kerran ratin takana istua, kun Netta ei ole enää jaksanut/pystynyt ajamaan. Tosin häntä varmaan lähinnä vain ärsyttää minun haparoiva ajaminen, kun ajoa tulee niin hirvittävän vähän.



Netta on käytännöllinen ihminen

Netta on tosiaan semmoinen käytännöllinen ihminen ja siltä sain paljon vinkkejä sisustamiseen ja vaatetukseen ja no, hän auttoi minua aika monissakin ihmiskriiseissä ja perheen kanssa selviämisessä.  Hän on tavallaan aina ollut siellä ja läsnä ja viestittelimme aina vähän, jos ei näkemään pystytty. Ja olen tosi kiitollinen, että se yhteys on pysynyt. Se että asuttiin naapureina, teki nopeistakin tapaamisista niin helppoja. Puhuimme vähän kaikesta ja Netta on minulle kovasti ainakin yrittänyt iskostaa päähän, että muilla ei väliä ja että se oma mielipide on tärkeä ja pitää osata sanoa ei, jos ei kiinnosta. Tämä miellyttämisentarve ja uhrautuminen on edelleen vähän hakusessa, mutta on se jo huomattavasti parempi kuin silloin aikoinaan.

Sitten tosiaan viimeisten vuosien aikana Netta innostui liikkumisesta ja yhdessä vaiheessa, kun hän teki vain osa-aikaisesti töitä, hän lainasi meidän Osku koiraa lenkkeilemään. He saattoivat ajaa johonkin ja käydä heittämässä kierroksen. Meidän Osku kun rakastaa autoilua. Ja silloin hän oli oikein innokas kävelemään, tuntui että hän olisi halunnut aina vaan ulkoilla ja liikkua. Sitten se muuttui jossain vaiheessa siihen, että kävimme aina viikonloppuna pidemmillä lenkeillä, joskus saatettiin heittää jopa kaksi. Lenkit ensin vain pitenivät ja pitenivät, kunnes Netalla hajosi lonkka työtapaturmassa. Sitten asiat vähän hankaloituvat ulkoilun osalta.

Tapaturman jälkeen

Sitten prosessi tavallaan aloitetiin alusta. Mutta niin se Netta vain hammasta purren jaksoi kävellä ja liikutella itseään myös kipeällä lonkalla eteenpäin. Lonkkaa kuntoutettiin ja jumpattiin ja käveltiin ja ei se vaan ottanut parantuakseen. Kunnes päätetiin, että se leikataan ja taas homma alusta. Silti Netta vaan jaksoi tempaista itsensä liikkeelle. Ja taas kuntoutettiin, kunnes vakuutusyhtiö sanoikin että eipä enää kuntoutetakaan, että sen pitäisi olla terve vaikka se ei ollut. Liikeradat edelleen vajaat ja hankala olla paikallaan tai edes istua pidempiä aikoja. Taidettiin sinä kesänä sitten kokeilla vesikävelyä ja siitä saatiin ihan hyvää apua, kun meressä voi hyvin ottaa juuri sen syvyyden, jossa kävellä. Se tosin jäi vain kesäharrastukseksi, kun me molemmat ollaan niin lyhyitä. Meidän uimahalleilta kun ei löydy vesikävelyyn soveltuvia altaita. Vesikävelystä menee kaikki tehot, jos vesi on kainaloihin asti. Siis joo, onhan se silti tehokkaampaa kuin normaali kävely, mutta se teho menee väärään paikkaan. Kun siinä pitää jo pitää tasapainoa ihan eri tavalla kuin jos vettä olisi lantiolle. Mutta tosiaan Netta joutui sitten vääntämään kättä vakuutusyhtiön kanssa, että hän saisi kuntouttaa lonkkansa kuntoon, mutta se oli ihan mahdoton taistelu ja se sitten jäi kun tuli vastaan tämä isompi taistelu.

Se oli lämmin kesä ja itsellä varmaan tuli silloin ennätysmääriä oltua luonnon vesissä, Vaikka itse tykkäänkin luonnonvesissä uida ja olla, niin hyvin harvoin sinne tulee yksinään lähdettyä. Etenkin kun pyörällä liikkuessa pitää huolehtia, mihin jättää sen omaisuuden. Kun mereen menee, niin saa vedessä kyllä pitkälle kävellä, sillä aikaa helposti joku käy noukkimassa omaisuuden ihan huomaamatta.

https://snaps.yukoshi.net/



Sen kesän jälkeen päästiin taas pikkuhiljaa pidentämään lenkkejä. Hetken aikaa.

Ulkoilu

Meille oli alkanut muodostua rytmiksi sellainen, että kävimme aina viikonloppuaamuina lenkillä, kun satuin olemaan kotona. Itse jouduin edellisessä työssä matkustamaan usein Helsinkiin ja joskus saaton sitten työviikon jälkeen jäädä näkemään ystäviä viikonloppuisin. Mutta usein ne pyhitettiin sille, että käydään Netan kanssa kävelemässä tai kuvaamassa. Se oli se meidän juttu. Osku ei yleensä oikein arvostanut näitä kuvausreissuja. Silloin, kun me kökittiin pusikoissa, piti olla menossa ja sitten kun muu porukka oli liikkumassa, Osku halusi jäädä rauhassa nuuhkimaan. Eli pysäytetään muu porukka että herra saa nuuhkia rauhassa. Lomaviikkoina saatoimme sitten käydä joka aamu vähän ulkoilemassa.

Ulkoilu oli se meidän tapa ylläpitää ystävyyssuhdetta. Se oli meille se helppo tapa kävellä katsella maisemia. Jutella päivän kulusta ja olla vaikka ihan hiljaa. Katsoa kun Osku mönkii nuuhkii jotain ja viimeistään siitä sitten saattoi saada jotain puheenaihetta. Itse olen edelleen tosi huono kahvipöytäkeskustelja. Kun tekee muuta samalla, on paljon helpompi olla sosiaalinen. Lenkeistä ja muista vaan oli niin hurjan helppo sopia, kun asuu vain siinä naapurissa. “Hoomenta, mitkä suunnitelmat, lähetkö ulos?”

Syöpä

Taisi olla puolivälinkankaalla metsässä lenkillä, kun tuli puheeksi, että mikähän on, kun sitä tiputteluvuotoa on alkanut tulemaan, että eikö pillerit toimi vai mikä on. Taisin itse puhua siitä hormonikierukasta, että on vuodot pysynyt pois ja että niitä nykyisin myös pienempiä, jotka toimii paremmin synnyttämättömille naisille. Netta myös painotti minulle sitä, että Mehiläisessä saa papan yhteydessä sen HPV testin, koska hän oli siitä huolissaan. HPV-testiä ei välttämättä saa normiseulonnassa.

Sekin, että Netta jo valmiiksi tiedosti, että ”ongelma” on todennäköinen. Puhuttiin myös siitä, että jos jotain joskus löytyy, niin hän leikkauttaa koko kohdun pois, sen sijaan, että hän hoitaisi pois vain muutokset ja voisi olla riskinä, että se uusii. Sitten se tiputtelu taas tuli, vaikka kierukka olikin käytössä ja Mehiläisessä vain ehdotettiin, että vaihdetaan isompaan. Taas kontrolli ja papat ja mitään ei löydy. Ja no sitten tiedättekin mitä tapahtui.

Se shokki, että mitä nyt tapahtuu. Netta joutui koviin hoitoihin ja se, että hän edelleen halusi tehdä töitä, oli niin ihailtavaa. Hän jaksoi tilanteessa olla vahva ja oli sillä mielellä, että tämähän vaan hoidetaan. Muistan, kun hän puhui, että tämä on niin paljon helpompaa, kun kaikki hoitaa ja tietävät mitä tehdä verraten siihen tilanteeseen, kun hän ihan yksin taisteli vakuutusyhtiötä vastaan. Mutta emmehän me voineet arvatakaan, mitä kaikkea vielä tulee vastaan. Ensin se älytön juttu työnantajan kanssa. Minä en voinut kuin puistella päätä ja olla, että ei ole todellista, ihan oikeasti tuollaista tapahtuu. Sitten me yritettiin kovasti pohtia, että miksi. Että jos se oli vain ajattelemattomuutta, mutta silti se vain jatkui ja jatkui ja jatkui…

Koronan jälkeen

Oli jotenkin toisaalta tosi helppo valinta, että annan sen ajan mitä on Netalle, kun korona aiheutti sen, että ei oikeastaan voinut olla hirveästi ihmisten kanssa tekemisissä. Tietenkin itsekin piti olla tosi varovainen, enhän missään nimessä halunnut antaa mitään tautia hänelle, kun hänen vastustuskykynsä oli niin huono. Mieluusti en nähnyt muita kuin Nettaa. Teimme pakolliset kauppakäynnit ja nekin yritimme tehdä kotitoimituksina. Yritimme kävellä Netan jaksamisen mukaan, mutta niin ne vain lenkit lyhenivät ja hidastuivat. Etenkin sytostaattien aikaan, tuntui että Netasta oli tullut ihan haamu. Ja mitä enemmän hoitoja tuli, sitä enempi se vauhti hiipui. Kuitenkaan tässä ei kauan aikaa ollut siitä, kun kävimme vielä kävelemässä ja kuvailemassa.

Netta on ollut aina niin paljon minua auttamassa ja tukemassa, niin tuntuu olo jotenkin hyvin riittämättömältä, kun ei itse pysty oikein mitenkään auttamaan. Se vain, että olen täällä ja olen läsnä ja apua voi pyytää. Vaikka itsekin tiedostan kuinka hankalaa avun pyytäminen voi olla. Olin oikein iloinen niistä kerroista, kun pystyin edes vähän auttamaan, kun Netta oli sairaalassa. Kävin hänen kissoillensa olemassa kaverina. Itse olen myös niin eläinihminen, että se oli vain mukava asia. Nykyisin kun voin tehdä töitä missä vain, niin se, että istuukin päivällä muutaman tunnin kissojen kaverina, oli ihan mukavaa.

Kiitos Netta, että olen saanut tutustua sinuun ja meistä on tullut näin hyviä ystäviä ja olemme saaneet jakaa niin paljon kokemuksia yhdessä. Edelleenkin toivon, että tässä päästään vielä ulkoilemaan, vaikka sitten pyörätuolin kanssa tai muuten haukkaamaan happea. Nämä käänteet on ollut ihan tosi nopeita. Onneksi asustellaan naapureina, niin on helppo käväistä kylässä tai auttamassa tarpeen mukaan, jos sellaisia tulee.

2

2 thoughts on “Vieraskynä: Naapuri

    • Onnea on, että on hyvä ystävä joka tukee tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka vain läsnäolollaan. Ja olette tainneet molemmat oppia toisiltanne jotain :).

Comments are closed.