Historia
Vuosi sitten – Brakyhoidossa

Vuosi sitten – Brakyhoidossa

Tasan vuosi sitten olin Kuopion sairaalassa. Minulla oli eilen ollut ensimmäinen brakyhoito.

Olin tullut Kuopioon maanantaina. Minusta oli otettu verikokeet, jotta voidaan varmistaa veriarvojen olevan tarpeeksi hyvät, jotta brakyhoito voidaan antaa. Aloitin kuiduttoman, nestemäisen ruokavalion. Kävin lääkärin luona, joka kertoi minulle, mitä on tulossa, sekä kertoi kaikista mahdollisista haittavaikutuksista. On mahdollista, että applikaattorin neula puhkaisee suolen, on mahdollista, että suoli puhkeaa säteilyn vaikutuksesta myöhemmin. Mutta jos suoli puhkeaa, se hoidetaan. Suolen puhkeaminen on pienempi ongelma kuin olla hoitamatta. Puhjenneen suolen kanssa sentään olen hengissä.

Minulle annettiin pari yksikköä punasoluja, koska veriarvot olivat liian matalat. Illalla annettiin suolihuuhtelu, jotta huomisen hoidon aikana suoli olisi mahdollisimman tyhjä.

Brakyhoitopäivä

Tiistaiaamuna minut herätettiin seitsemältä. Sain aamulääkkeet ja Imodiumia, jottei suoli toimisi brakyhoidon aikana. Kävin suihkussa, puin leikkausvaatteet päälleni. Vedin tukisukat jalkaani. Pakkasin pieneen muovipussiin mukaan puhelimen, kuulokkeet ja huulirasvan. Sitten hoitaja lähti kärräämään minua sängyllä yhdeltä puolelta KYSiä toiselle puolelle brakyhoitoyksikköön. Remontin takia normaali reitti oli katki, joten matka brakyhoitoyksikköön oli pitkä ja sokkeloinen. Kuljimme kolmella eri hissillä, sairaalan kellarin kautta, kunnes olimme perillä.

Annoin pussin, jossa oli puhelin, kuulokkeet ja huulirasva hoitajalle, joka vei sen heräämöön talteen. Kävelin omalta sängyltä toimenpidehuoneen sänkyyn, jossa minua pyydettiin ensimmäisenä makaamaan kyljellään. Minulta kysyttiin, onko minulle laitettu koskaan aiemmin epiduraalia. Kerroin, että lonkkaleikkaus yritettiin tehdä minun hereillä ollessani epiduraalin vaikutuksen alaisena, mutta epiduraali ei alkanut vaikuttamaan tarpeeksi nopeasti, joten minut nukutettiin. Kerroin myös, että minulla on hampaita puuduttaessa ollut sama ongelma, puudutusainetta on pitänyt käyttää normaalia enemmän ja sen vaikutusta on pitänyt odottaa normaalia kauemmin.

Minua pelotti, ottaako anestesialääkäri tämän huomioon.

Selkäni desinfioitiin huolellisesti, jonka jälkeen anestesialääkäri työnsi epiduraalipiikin selkääni. Tämän jälkeen hän lähti annostelemaan lääkkeitä ja sain kääntyä selälleni. Hoitajat alkoivat rakentaa vyötäröni kohdalle telttaa, jotten näe, mitä alaruumiini ympärillä tapahtuu. Minulle laitettiin happiviikset naamalle. Minulle laitettiin katetri. Anestesialääkäri kyseli, mikä on vointi ja kuinka paljon tunnen. Jossain välissä hän totesi, että olin ollut oikeassa: epiduraali ei vaikuta minulla yhtä hyvin ja nopeasti, mitä se normaalisti vaikuttaisi. Hän kertoi laittavansa minulle morfiinia epiduraaliin ja fentanyliä suoneen. Tai ehkä toisinpäin. Jossain vaiheessa jo valmiiksi matala verenpaine lähti laskemaan ja minulle annettiin lääkettä verenpaineen nostamiseksi.

Hoitajat hääräsivät alaruumiini kimpussa

He desinfioivat huolella koko alueen. Alkuun tunsin, mitä tapahtuu, mutta loppua kohti tunsin vain liikkeen, en kosketusta.

Lopulta brakyhoidon antava lääkäri tuli paikalle. Hän tuli ovesta, joka oli teltan takana. Aluksi en nähnyt häntä, kuulin vain äänen. Sitten hän kävi näyttämässä naamaansa ja kertoi, että huomenna kun on välipäivä, saisin poistua sairaalasta, jos niin haluan. Olin tästä iloinen, sillä isä ja äitipuoli olivat ajamassa Helsingistä tapaamaan minua. Pääsisimme ajelemaan Kuopiossa, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt.

Lääkäri palasi takaisin verhon taakse ja alkoi asetella applikaattoria paikalleen.

Brakyhoidossa sädetetään kohdunkaulan kasvainta kudoksen sisältä. Mikä tarkoittaa sitä, että kohdunkaulan kasvaimeen työnnetään onttoja lasineuloja, joiden kautta säteily menee suoraan kasvaimen sisään. Näin kasvainta voidaan sädettää huomattavasti suuremmilla annoksilla kuin ulkoisessa sädehoidossa. Koska kasvaimen sijainnin vuoksi neuloja ei voi asetella tarkasti, on mahdollisuus siihen, että joki neuloista menee vinoon ja osuu jonnekin, minne sen ei pitäisi osua. Kuten suoleen.

Applikaattorin asettamisessa ei mennyt kauaa aikaa. Kun se oli tehty, happiviikset irrotettiin seinästä, mutta jätettiin naamalleni. Sen jälkeen hoitajat nostivat minut varovasti takaisin omalle sängylleni. Sitten minut kärrättiin magneettikuvaushuoneeseen.

Magneetissa

Minulle tarjottiin korvatulppia, mutta kerroin, että korvakäytäväni ovat liian pienet korvatulpille. Hoitaja sanoi, että niitä on pakko käyttää, joten hän teki parhaansa, jotta sai laitettua tulpat korviini. Minut nostettiin magneettikuvauslaitteeseen. Lantioni päälle aseteltiin kaikki härpäkkeet, jotka kuvausta varten tarvitaan. Happiviiksistä alkoi taas tulla ilmaa. Sain luurit korvilleni. Minulta kysyttiin, mitä haluan kuunnella kuvauksen ajan, kerroin haluavani kuulla magneettikuvauslaitteen jumputusta. Kuvaus kestäisi noin 45 minuuttia.

Magneettikuvauspöytä alkoi vetäytyä kuvauslaitteen sisälle. Kuten ennenkin, aloin laskea hengityksiä. Aiemmin laskin sydämensykettä, koska sillä pystyi arvioimaan paremmin aikaa, mutta magneettikoneen melussa on vaikea kuulla ja tuntea omaa sykettä. Joten laskin hengityksiä.

Minusta alkoi tuntua siltä kuin alkaisin pikkuhiljaa nousta magneettikuvauspöydältä ilmaan. Kuin levitoisin muutaman sentin ilmassa, keskellä magneettikuvauslaitetta. Laskin hengityksiä ja seuraavassa hetkessä kuvaus olikin jo valmis. Olin niin hyvin lääkitty, että olin sammunut kesken kuvauksen.

Luurit irti, korvatulpat pois, happiviikset irti seinästä ja taas minut nostettiin varovasti omalle sängylleni. Seuraavaksi minut kärrättiin heräämöön, jossa sain puhelinpussukan sänkyyni. Minua janotti aivan tuhottomasti, joten sain pienen tilkan vettä. Hoitajat kyselivät vointiani, käskivät kertoa heti, jos alan alaraajoissani tuntea jotain.

Minulla oli edessä parin tunnin odotus

Magneettikuvalla katsottiin, missä kohtaa applikaattorin neulat olivat. Sen perusteella fyysikko laski säteilyannokset, jotka tulisin saamaan.

Happiviiksistä alkoi taas puhaltaa ilma. Nenää kuivasi tuhottomasti. Hoitajat tarkastelivat virtsan määrää. Kaivoin pussista puhelimen ja kuulokkeet. Laitoin huulirasvaa. Laitoin kuulokkeet korville ja aloin kuunnella Caroline Criado-Perez – Invisible Women äänikirjaa. Välillä huomasin nukahtaneeni. Välillä juttelin hoitajan kanssa. Jossain välissä huonekaverini tuli myös heräämöön. Hänelle oli tehty samat toimenpiteet minun jälkeeni. Sain lisää juotavaa. Minulle annettiin lisää verenpainetta nostavaa lääkettä.

Lopulta odottelu oli ohi. Jätin puhelimen jälleen hoitajalle. Minut tultiin hakemaan sädehoitohuoneeseen. Sänky lähti taas rullaamaan muutaman oven päähän.

Huone oli iso. Siellä oli monia erilaisia härpäkeitä. Minut rullattiin tyhjään kohtaan huonetta. Katosta roikkui suuri määrä johtoja. Hoitajat alkoivat liittää näitä johtoja kiinni minun sisälläni olevaan applikaattoriin. Kun he olivat valmiita, he kertoivat, että sädehoito kestää noin seitsemän minuuttia ja poistuivat.

Seinällä katonrajassa oleva vihreä valo muuttui punaiseksi. Päätä kääntämällä näin monitorin, jossa näkyi pulssi ja verenpaine. Seitsemän minuuttia oli kaiken muun odottelun jälkeen todella lyhyt aika. Hoitajat tulivat irrottamaan kaikki kaapelit minusta irti. Sitten taas rullattiin kohti seuraavaa huonetta.

Minun päälleni rakennettiin jälleen teltta. Jalkojani nosteltiin. Lopulta lääkäri tuli huoneeseen ja otti applikaattorin pois. Kertoi kaiken menneen hyvin. Ja sitten taas rullasin takaisin kohti heräämöä.

Sain tällä kertaa enemmän vettä. Kaivoin jälleen puhelimen ja kuulokkeet ja jatkoin kirjan kuuntelemista.

Hoitajat keskustelivat virtsan määrästä. Joku vaihtoi uuden pussin.

Odotimme, että tunto alkaa palata takaisin jalkoihin. Sitten kun saisin liikuteltua niitä omin avuin, voisin palata takaisin osastolle. Lopulta jalat alkoivat liikkua ja minulle soitettiin kyyti takaisin osastolle.

Takaisin osastolle

Osastolta hoitaja tuli hakemaan minut ja kuljimme takaisin pitkää reittiä kellarin läpi, kolmella eri hissillä ja takaisin osastolle. Siellä jäin odottelemaan, että jalat alkavat kantaa.

Sain viimein ruokaa. Jos sitä voi ruoaksi kutsua. Ylimaustettua ruskeaa kastiketta, sekä aivan liian ätläkkää maitopohjaista jälkiruokaa, josta en osannut sanoa, mitä se on. Onko se rahkaa vai vanukasta vai jotain siltä väliltä?

Lopulta jalat alkoivat toimia ja minulta otettiin katetri pois. Epiduraali jätettiin vielä paikalleen, sillä ylihuomenna olisi vielä toinen sädetys, ennen kun pääsen perjantaina lähtemään takaisin kotiin. Sunnuntaina minun tulisi jo palata takaisin, koska seuraavat brakyhoidot olisivat maanantaina ja keskiviikkona. Sitten se on ohi.

Epiduraali

Illemmalla isä ja äitipuoli tulivat katsomaan minua sairaalaan. Sovimme lähtevämme aamupäivästä ajelemaan ja palaavamme päivällisajaksi takaisin sairaalaan. He lähtisivät sitten takaisin kotia kohti. Minä jäisin odottamaan vielä seuraavaa brakyhoitoa sairaalaan.

Puijon tornissa. Laskimoportissa kiinni oleva tippaletku, sekä epiduraalin latku edelleen paikallaan.
1

1 thought on “Vuosi sitten – Brakyhoidossa

Comments are closed.